NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus. |
NRA:n LAUSUNTO ASIOIHIN HE 72/2006 ja 74/2006NRA Kansallinen kivääriyhdistys ry LAUSUNTO HE 72/2006 ja 74/2006
Eduskunta ASIA: LAUSUNTO ASIOISTA
NRA Kansallinen kivääriyhdistys ry (myöhemmin NRA) kiittää Eduskunnan Hallintovaliokuntaa mahdollisuudesta antaa lausunto yllämainituissa asioissa ja toteaa seuraavaa; HE 72/2006 Poliisin Tekniikkakeskus (PTK) NRA näkee ehdottomasti kansalaisten oikeusturvan vaarantuvan aselupiin liittyvissä kysymyksissä ja asekauppa-ala joutuisi epäaitoon kilpailutilanteeseen, mikäli asealan kilpailija Poliisin Tekniikkakeskus toimisi myös lupaviranomaisena. Ei voi välttyä ajatukselta, että Suomen asema eräänä OECD-maiden vähiten korruptoituneena maana tulisi kärsimään todellisen kolauksen, mikäli hallituksen esitys toteutuisi mahdollistaen ns. "virkamiesmafian" syntymisen. Perustuslain 21 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin hyvän hallinnon perusteisiin kuuluvat vaatimukset viranomaisen toiminnan objektiivisuudesta ja puolueettomuudesta. Em. syystä johtuen on perustuslain vastaista säätää toimialalla hankintoja tekevälle kaupalliselle toimijalle (PTK) lupa- ja valvontaviranomaisen tehtäviä samalla alalla. Laki olisi myös toteutuessaan raskaasti EU:n kilpailuoikeuden vastainen. Arpajais- ja Asehallintoyksikkö (AAHY) Synergiaetuja olisi voinut olla esim. Vartiointi- ja Turva-alan yksikön toiminnan yhdistämisestä Asehallintoyksikköön, niin paljon lähempänä on vartiointi- ja turvallisuusala aseisiin liittyvää valvontaa. Neuvotteleva virkamies Eränkö-Pekkasen työryhmälle ehdotettiin aikanaan, että Asehallintoyksikkö perustetaan Sisäasianministeriön yhteyteen, jolloin myös mahdollinen paras lainsäädäntötyöhön liittyvä asiantuntemus olisi käytettävissä. Lainsäädäntöneuvosten Tomi Vuoren ja Pertti Normian ohittaminen Asehallintoyksikön perustamisen yhteydessä on yksi esimerkki Sisäasiainministeriön heikosta kyvystä kohdentaa henkilöresurssejaan oikein ja tehokkaasti. Tosin turvallisuusalan valvontayksikön viimeaikaiset toimet kuten mm. järjenvastaisesti laadittu lakiesitys järjestyksenvalvojista annetun lain muuttamiseksi ovat osoittaneet ko. yksikön päällikön kykenemättömäksi hoitamaan tehtäviään, joten nykyisellä kokoonpanolla ko. yksikölle ei voida osoittaa vaativaa ase-elinkeinoalan valvontaa. Kihlakuntien vähentäminen HE 74/2006 Myös virkavastuuasiat tulevat olemaan ongelma, mikäli palvelutoimistot ryhtyvät laajemmalti tuottamaan palveluja, koska johtosuhteet ovat tällöin hyvin sekavia, eikä yleisjohdolla ole mahdollisuutta seurata toiminnan laillisuutta hajasijoituksien johdosta. Kansalaisten oikeusturva ja tasapuolisuus vaarantuisi huomattavasti myös mikäli pyrkimys lain tavoitteiden saavuttamiseen johtaisi suurempien yksiköiden toimintaan samasta syystä. Kihlakuntien poliisilaitoksissa päällikkö on selkeästi myös näkyvä vastuuhenkilö ja erityisesti aselupahallinto edellyttää hyvää paikallistuntemusta. Poliisihallinnon kehittämistoimet ovat jo selkeästi heikentäneet rikostutkinnan laatua ja rikosten selvittämisajat ovat jatkuvasti pidentyneet, kuten myös vasteajat hälytystehtäviin. Näemme esityksen olevan huonosti valmistellun ja osoittavan samalla, että Sisäasiainministeriössä asiaa valmistelleet tahot eivät ole ymmärtäneet Helsinki-keskeisellä asenteellaan esityksen vaikutuksia harvaan asutuilla alueilla elävien ja toimivien kansalaisten oikeushyvän ja hyvän hallinnon kannalta. Asiassa olisi tullut ottaa riittävässä määrin huomioon myös eri alueiden erityispiirteet, alueiden laajuus ja kulkuyhteydet samoin kuin kielilain perusteiden mukainen mahdollisuus saada palveluja omalla kielellään samanlaisten perusteiden mukaan. Katsomme, että esityksen vaikutukset joihin on pyritty, kuten mahdollistaa toiminnan tehostaminen ja turvata palvelujen saatavuus ja laatu, tulevat olemaan päinvastaiset esitetyillä toimenpiteillä, joilla yksiköt yhdistettäisiin ja annettaisiin yhteistoimintamääräyksiä. Kuka vastaisi annettavista yhteistoimintamääräyksistä ja mikä asema niillä olisi voimassaolevaan lakiin nähden? Kuka valvoisi annettuja määräyksiä ja niiden noudattamista? Mm. edellä mainittuihin kysymyksiin ei esitys ota kantaa. LOPUKSI Lisäksi NRA esittää, että Suomi eroaa aseiden teknillisen tarkastuksen C.I.P.-järjestelmästä koska aseiden ja ampumatarvikkeiden tarkastukselle ei ole enää perustetta. Vuonna 1983 Suomi liittyi aseiden ja ampumatarvikkeiden C.I.P.-tarkastukseen oman aseteollisuuden suojelemiseksi tilanteessa, jossa Suomessa oli suomalaisessa omistuksessa kolme asetehdasta ja kolme patruunatehdasta. Nyt Suomessa on enää vain yksi asetehdas (SAKO), joka on italialaisessa omistuksessa ja entinen Lapuan patruunatehdas on nykyään kansainvälisessä omistuksessa. Edellytämme Hallintovaliokuntaa vaatimaan Sisäasianministeriöltä selvityksen siitä, millä perusteilla AAHY:n tehtävistä juuri aseisiin liittyvät tehtävät olisi voitu siirtää PTK:lle. Näemme kyseisen ehdotuksen olevan hyvän hallinnon periaatteiden vastaisen ja osoittavan, että Sisäasiainministeriön poliisihallinnon tehtäväalue on selkeässä kriisissä. Perustuslakivaliokunnan lausunnon PeVL 29/2006 vp - HE 72/2006 vp käsitys PTK:n tehtävistä on ristiriidassa todellisuuden kanssa. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan tarkoitus ei ole, että PTK hankkisi kalustoa myydäkseen sitä edelleen viranomaisille tai muille toimijoille. PTK on kuitenkin jo nykyisellään toiminut siten, että se on myynyt kalustoa edelleen viranomaisille ja muille toimijoille, kuten vartioimisliikkeille. Tilanne on em. syystä johtuen ongelmallinen myös perustuslain kannalta. Merkittävää on myös se, että PTK:lle maahantuodaan erittäin suuri osa PTK:n myymästä materiaalista mm. erään suuren ase-elinkeinon harjoittajan toimesta. Muutenkaan PTK ei itse juurikaan harjoita myymiensä tarvikkeiden maahantuontia. Kaikki aseisiin liittyvä toiminta tulee olla yhteiskunnan erityisen tarkan valvonnan kohteena ja tehokkaasti toimiva Asehallinto palvelee kansalaisia ja samalla yhteiskuntaa parhaiten. Kihlakuntauudistuksen yhteyteen liitetty esitys PTK:n aseman edelleen vahvistamisesta on välittömästi vedettävä takaisin. Arpajais- ja Asehallintoyksikön toimintojen jakaminen tehokkaasti ja kansalaisten oikeusturvaa vaarantamatta on mahdollista vain lisäämällä aselupavastaavien koulutusta ja siirtämällä Asehallintoyksikkö takaisin suoraan Sisäasiainministeriön valvontaan. Ampuma-aselautakunnan toiminta on ollut valitettavan tehotonta, sillä Puolustusministeriön ja Ulkoministeriön edustajat ovat harvoin osallistuneet lautakunnan kokouksiin ja erityisesti Ulkoministeriön rooli kansainvälisen Control Arms -ryhmän eräänä veturina asettaa sen edustajan läsnäolon vähintään kyseenalaiseksi. Merkittävää on myös, ettei Ulkoministeriölle kuulu Suomen sisäinen turvallisuus. Koska Puolustusministeriön hallinnon alueelle eivät kuulu siviilikäyttöön suunnitellut ja valmistetut aseet ja koska aselainsäädäntömme ei koske Puolustusvoimien omistamia aseita, niin lautakunnan jäsenyys on tarpeeton. Sotamuseon edustaja on jo mukana ns. aseromutus-työryhmässä ja koska lautakunnan työskentelyn kannalta ei ole mitään lisäarvoa Sotamuseon edustajan läsnäololla, niin NRA ehdottaa, että annetaan uusi Valtioneuvoston asetus, jossa Ulkoministeriön, Puolustusministeriön ja Sotamuseon paikat annetaan kansalaisjärjestöille, joita aselautakunnan Asehallintoyksikön toiminta koskee. Aselautakunnan asemaa tulisi muutoksen jälkeen vielä vahvistaa siten, että Aselautakunnassa tehdyt asiantuntijapäätökset sitovat viranomaisia. Odotamme lausuntomme johtavan siihen, ettei kansalaisten oikeuksia tulla loukkaamaan Hallituksen Esitysten HE 72/2006 ja HE 74/2006 esittämillä tavoilla ja että Hallintovaliokunta jättää molemmat em. esitykset käsittelemättä, eikä hyväksy niitä.
Kunnioittavasti, Runo K. Kurko Tommi Vuorenmaa Kai Haatainen |
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry |