 |
NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus. |
ASEIDEN MÄÄRÄ JA RIKOLLISUUS, 6.8.2007YKSITYISOMISTUKSESSA OLEVIEN AMPUMA-ASEIDEN MÄÄRÄLLÄ JA HENKIRIKOKSILLA EI OLE YHTEYTTÄ TOISIINSA
Monet ajattelevat että maissa joissa on runsaasti yksityisomistuksessa olevia ampuma-aseita, murhien määräkin on korkea ja aseiden omistuksen rajoittaminen vähentää sekä murhia että väkivaltarikollisuutta. Tällä väitteellä ei kuitenkaan ole pohjaa kriminologisten tutkimusten esilletuomissa tosiasioissa, ei Yhdysvalloissa eikä missään muuallakaan.
Kates:n ja Kanadalaisen kriminologin, Gary Mauserin, äskettäin julkaisema laaja aihetta koskeva tutkimus vahvistaa jo aiemmin kahdessa kansainvälisessä, suuren mittakaavan tutkimuksessa 15 viime vuoden aikana havaitut tulokset. ("Would Banning Firearms Reduce Murder and Suicide: A Review of International Evidence," Harvard Journal of Law & Public Policy, vol. 30, pages 651-694.)
Nämä tutkimukset vertasivat useiden eri maiden tietoja eri puolilla maailmaa. Maissa joissa ampuma-aseiden määrä oli huomattavan korkea, murhatilastot olivat poikkeuksetta matalampia kuin maissa joissa aseita on yksityisomistuksessa niukasti. Totuus on täysin käänteinen, minkä syitä käsitellään tässä artikkelissa.
Esimerkkinä, vaikka Norjassa on asukaslukuun nähden länsi-Euroopan ylivoimaisesti korkein tiheys ampuma-aseiden yksityisomistukselle, henkirikosten määrä on alhaisin. Muita maita joissa aseiden yleisyys ja vähäinen murhien määrä suhteutuvat samoin ovat mm. Tanska, Kreikka, Sveitsi, Saksa ja Itävalta. Hollannissa, missä ampuma-aseita on vähiten koko Euroopassa, murhia tapahtuu puolet enemmän. Luxemburgissa käsiaseiden omistus on yksityishenkilöiltä täysin kielletty, murhat ovat yhdeksän kertaa yleisempiä kuin esimerkiksi Norjassa tai Itävallassa.
Tosiasia on, että maissa joissa laillisten aseiden saatavuus on huono, rikollisilla ei ole minkäänlaisia ongelmia saada aseita käsiinsä. Vuosikymmenien ajan aselakejaan kiristäneessä Englannissa käsiaseet kiellettiin täysin ja takavarikoitiin luvanhaltijoilta vuonna 1997. Tätä toimenpidettä seuranneen kolmen vuoden aikana Englanti muuttui väkivaltarikollisimmaksi länsimaaksi, ylittäen Yhdysvallat kaksinkertaisesti. Ehdottomasta ja yleisestä takavarikoinnista huolimatta vuonna 2002 Englannin NCIS (National Crime Intelligence Service) esitti julkisesti valituksen että vaikka lainkuuliaiset kansalaiset on riisuttu aseista täysin, rikolliset saavat niitä käsiinsä erittäin helposti.
Harvinaisissa tapauksissa missä ampuma-aserajoituksilla on aiotunkaltaisia vaikutuksia, murhaajat yksinkertaisesti käyttävät muuntyyppisiä aseita. Entisessä Neuvostoliitossa, missä poliisivaltio kielsi käsiaseiden yksityisomistuksen tyystin ja valvoi kieltoa voimakkaasti lähes 80 vuotta, ei ampuma-aseilla tehtyjä murhia tapahtunut kuin harvoin. Silti murhia tapahtui paljon, neljä kertaa enemmän kuin Yhdysvalloissa ja 20 kertaa enemmän kuin esimerkiksi Norjassa. Entisen Neuvostoliiton alueen maista monet, mm. Liettua, kieltävät käsiaseiden hallussapidon kansalaisiltaan täysin ja rajoittavat kaikkien ampuma-aseiden hallussapitoa erittäin tiukasti, mistä huolimatta murhatilastot ovat 10-15 kertaa synkemmät kuin niissä Euroopan maissa missä yksityisomistuksessa olevat ampuma-aseet ovat yleisiä.
"Enemmän aseita, enemmän murhia" ei pidä paikkaansa edes Yhdysvalloissa. Varhaisimmat tilastot ajalta ennen toista maailmansotaa kertovat että sekä aseiden että murhien määrä oli vähäinen. Tänä päivänä murhatilastot ovat samaa tasoa kuin tuolloin, huolimatta siitä että ampuma-aseiden määrä yksityisomistuksessa asukasta kohden on viisinkertaistunut viimeisen kuuden vuosikymmenen aikana. Vuoden 1946 jälkeen murhien määrä kasvoi dramaattisesti, ja laski yhtä nopeasti kuin oli noussutkin, vaikka aseiden, eritoten käsiaseiden, määrän kasvu on ollut koko ajan hyvin tasaista.
Demografinen vertailu kumoaa myös myytin henkirikosten vähenemisestä ampuma-aseiden vähetessä. Tummaihoisen väestön keskuudessa tapahtuu kuusi kertaa enemmän murhia kuin valkoihoisen. Tarkoittaako tämä sitä että tummaihoisilla on enemmän aseita? Ei, tavallisten lainkuuliaisten tummaihoisten hallussa on huomattavasti vähemmän aseita kuin valkoihoisten. Aseiden kieltäminen kaikilta ei vaikuta asiaan, koska aseiden vieminen lainkuuliaisilta tummaihoisilta ei poista niitä tummaihoisten rikollisten käsistä. Huomionarvoisena seikkana, maaseudulla asuvien tummaihoisten aseenomistus on yhtä yleistä kuin valkoihoisten, mutta murhatilastot vain pieni murto-osa kaupungeissa asuviin tummaihoisiin verrattuna.
Rotuun katsomatta, lainkuuliaisten kansalaisten erottaminen rikollisista on äärimmäisen tärkeää. On täysin älyvapaata väittää että useimmat murhaajat olisivat vain tavallisia kansalaisia jotka rikkoivat lakia koska heillä sattui olemaan ase. Likipitäen kaikilla murhaajilla on takanaan menneisyys täynnä väkivaltaa, lähestymiskieltoja, päihteiden väärinkäyttöä ja/tai vakavia mielenterveydellisiä sairauksia. Yleisesti ottaen, tällaiset henkilöt eivät lain mukaan edes saisi pitää hallussaan asetta, mutta toisin kuin normaalit lainkuuliaiset kansalaiset, he eivät välitä aselaeista - aivan vastaavasti kuin he eivät välitä väkivaltaa koskevista laeistakaan.
"Enemmän aseita, enemmän murhia" -huuhaa on historiallistakin perua. Yhdysvaltain siirtomaalaki vaati että jokaisessa talossa on ampuma-ase ja että jokainen palvelusikäinen mies oli tarvittaessa sotavarustettu. Ne joilla ei ollut varaa aseeseen, joutuivat pakko-ostamaan sen siirtomaahallituksilta ja maksamaan sen kykynsä mukaan osamaksulla. Lakia valvottiin kotietsinnöillä ja ase jokaista miestä kohden oli oltava esitettäväksi valvojille aina. Tästä yleisestä pakkoaseistuksesta huolimatta murhat olivat harvinaisia ja niistäkin aniharvassa oli edes mukana ampuma-ase.
Murhien määrä nousi 1840-luvun jälkeen, jolloin aseistusvaatimusta ei oltu enää valvottu aikoihin ja aseiden määrä asukasta kohden oli paljon aiempaa pienempi. 1860-luvun jälkeen aseiden määrä kasvoi nopeasti. Miljoonat sotilaat aseineen palasivat sisällissodan rintamilta ja tätä seurannut halpojen ja huonolaatuisten "kahden taalan pistoolien" aikakausi teki ampuma-aseista erittäin yleisiä. Aseiden, aiempaa huomattavasti tehokkaampien ja tappavampien, yleistyminen ajoittui samalle ajanjaksolle kuin henkirikosten määrän huomattava vähentyminen.
Muutamat Yhdysvaltain osavaltiot ottivat 1800-luvulla käyttöön erinäisiä ampuma-aseisiin kohdistuvia rajoituksia, perustellen niitä väkivaltarikollisuuden yleistymisellä. Samoissa osavaltioissa on yhä tänäkin päivänä ongelmia väkivaltarikollisuuden suhteen. Useimmissa osavaltioissa murhia tapahtui harvoin, siitä huolimatta että ampuma-aseita oli paljon eikä niiden hallussapitoa rajoitettu millään tavalla. Vastaavasti Euroopassa henkirikokset olivat vielä ennen ensimmäistä maailmansotaa harvinaisia vaikka aseet olivat erittäin yleisiä, ilman valvontaa tai edes erityistä aselainsäädäntöä. Poliittisin motiivein säädetyt tiukat aselait valtasivat Euroopan heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen, mitä seurasi väkivaltarikollisuuden ja poliittisen väkivallan huima nousu.
Tutkimus Eurooppalaisesta todellisuudesta osoittaa aseiden yleisyyden ja henkirikosten vähäisyyden kulkevan käsi kädessä. Yhdeksässä Euroopan maassa ampuma-aseiden määrä ylittää 15.000 asetta 100.000 asukasta kohden, näiden joukossa on mm. Saksa, Itävalta, Tanska ja Norja. Yhdeksässä maassa puolestaan on alle 5.000 asetta 100.000 asukasta kohden, mm. Luxemburgissa, Venäjällä ja Unkarissa. Yhdeksässä maassa joissa on vähiten yksityisomistuksessa olevia ampuma-aseita murhatilastot ovat kolme kertaa synkemmät kuin yhdeksässä aseomistuksen kärkimaassa.
Tahot kuten ampuma-aseiden omistuksen lobbaajat saattavat käyttää tätä perusteena sille että aseiden yleisyys vähentää väkivaltarikollisuutta. Tälle on huomattavasti perustetta Yhdysvalloissa, missä aseiden omistus itsepuolustustarkoituksiin on yleistä, muttei Norjassa, Saksassa eikä Euroopan maissa joissa tämä peruste ei aseiden omistukselle ole yhtä yleinen.
Syy Eurooppalaisten, suuren ampuma-asetiheyden maiden vähäiseen väkivaltaisuuteen on poliittinen, ei kriminologinen. Aseiden yleisyydellä ei yleisesti ottaen ole merkitystä yhteiskunnan väkivaltarikollisuuteen. Väkivaltarikollisuuden pohjana ovat taloudelliset, yhteiskunnalliset ja kulttuurilliset tekijät, ei yhden ainoan tyyppisen henkirikoksen tekovälineeksi soveltuvan esineen saatavuus. Poliitikot monesti pitävät asekieltoja pikakorjauksena väkivaltarikollisuuteen. Kiellot eivät kuitenkaan toimi ja jos ne vaikuttavat millään tavalla, ne pelkästään pahentavat tilannetta. Niillä riisutaan lainkuuliaiset kansalaiset aseista, rikollisia ne eivät edes hetkauta. Vastaavasti niissä Yhdysvaltain kaupungeissa jotka ovat kieltäneet käsiaseiden yksityisomistuksen, henkirikosten määrä on aivan eri kertaluokissa kuin siellä missä käsiaseet ovat laillisia ja yleisiä.
Yhteenvetona, aseiden omistuksen kieltäminen kansalaisilta heikentää heidän mahdollisuuksiaan suojella itseään; rikoksen tapahtuessa he ovat uhreja, eivät rikoksen tekijöitä. Kiellot ja rajoitukset jotka kohdistuvat (niinkuin lainsäädäntömme mukaan asia jo on) nuoriin, mielenterveyspotilaisiin ja rikollisiin, erityisesti väkivaltarikollisiin, ovat periaatetasolla hyviä, joskin vaikeita valvoa. Niiden kansalaisten aseistariisuminen jotka vain haluavat suojella itseään on varma tapa parantaa rikollisten toimintamahdollisuuksia viattomien kansalaisten kustannuksella.
*** Don Kates on asianajaja ja kriminologi the Independent Institute:ssa, Oaklandissa. Carol Hehmayer on eläkkeelle siirtynyt San Franciscon apulaissyyttäjä.
(Käännös: NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry, 28.8.2007) NATIONS' RATES OF PRIVATE GUN OWNERSHIP DO NOT CORRELATE TO RATES OF MURDER
For example, though Norway has far and away the highest firearm ownership per capita in Western Europe, it nevertheless has the lowest murder rate. Other nations with high firearms ownership and comparably low murder rates include Denmark, Greece, Switzerland, Germany and Austria. Holland has a 50 percent higher murder rate despite having the lowest rate of firearm ownership in Europe. And Luxembourg, despite its total handgun ban, has a murder rate that is nine times higher than countries such as Norway and Austria. It turns out that in nations where guns are less available, criminals manage to get them anyway. After decades of ever-stricter gun controls, England banned handguns and confiscated them from all permit holders in 1997. Yet by 2000, England had the industrialized world's highest violent crime rate - twice that of the U.S. Despite the confiscation of law-abiding Englishmen's handguns, a 2002 report of England's National Crime Intelligence Service lamented that while "Britain has some of the strictest gun laws in the world, [i]t appears that anyone who wishes to obtain a firearm [illegally] will have little difficulty in doing so." In the rare case in which gun bans work, murderers use other weapons. Eight decades of police-state enforcement of handgun prohibition have kept Russian gun ownership low, resulting in few gun murders. Yet Russia's murder rates have long been four times higher than those in the U.S. and 20 times higher than rates in countries such as Norway. Former Soviet nations like Lithuania also ban handguns and severely restrict other guns, yet have 10-15 times higher murder rates than European nations with much higher gun ownership. Nor does the "more guns means more murder" belief square with our own experience. The earliest American figures, dating from just after World War II, showed both gun ownership and murder rates holding at low levels. Today our murder rates are almost identical, despite six decades of massive gun buying whereby Americans have come to own five times more guns than they did in 1946. The intervening years saw a dramatic increase in murder followed by a dramatic decrease. These trends had no relationship to gun ownership, which steadily rose all the while (especially handgun ownership). American demographic data also refute the myth that fewer guns in a community mean less murder. The murder rate among African-Americans is six times higher than among whites. Does this mean African-Americans have more guns? No, ordinary law abiding African-Americans are markedly less likely than whites to own guns. But the argument for banning guns to everyone is refuted, since fewer guns for law abiding African-Americans does not mean fewer guns for African-American criminals. Incidentally, rural African-Americans own guns as frequently as whites, but the murder rate among them is only a tiny fraction of the urban African-American rate. Regardless of race, the distinction between good people and criminals is vital. It is utterly false that most murderers are ordinary people who went wrong because they had guns. Almost all murderers have life histories of violence, restraining orders, substance abuse problems and/or a form of psychopathology. It's generally illegal for these people to have guns, but unlike good people, they ignore gun laws - just as they ignore laws against violence. The "more guns means more murders" mythology also flies in the face of history. From the 1600s, American colonial law required that every household have a gun and that every military-age male be armed for militia service. Men too poor to buy guns were supplied with them by colonial governments and had to repay the cost in installments. To assure that every home and man was armed, officers periodically searched homes and men were required to muster with their guns. Despite this universal armament, murder was rare and few murders involved firearms. Murder rates increased after the 1840s, by which time these armament requirements were no longer enforced and per capita gun ownership had become much lower. From the 1860s on, gun ownership increased sharply. Millions of men came home from the Civil War with their weapons; and firearms were even more widely distributed in the era of cheap pot metal guns (the "two dollar pistol") that followed. But this vast increase in guns - much deadlier guns than ever before - from the 1860s onward was accompanied by a substantially decreasing murder rate. A few 19th century American states adopted gun controls because they had (and still have) severe violent crime rates. In most states, murders were few despite high gun ownership and virtually no gun control. Likewise, Europe had low murder rates prior to World War I despite high gun ownership and virtually no controls. Severe European gun laws appeared (for political reasons) in the tumultuous post-World War I era. Despite ever-stricter gun laws, both political and apolitical violence has increased apace in Europe. If anything, a review of the European experience demonstrates more guns correlating with less murder. Nine European nations (including Germany, Austria, Denmark and Norway) have more than 15,000 guns per 100,000 members of the population. Nine others (including Luxembourg, Russia, and Hungary) have fewer than 5,000 guns per 100,000 members of the population. But the aggregate murder rates of these nine low-gun-ownership nations are three times higher than those of the nine high-gun-ownership nations. Some groups, particularly the gun lobby, might argue that this shows how widespread gun ownership actually reduces violence rates. There is substantial evidence that this is true in the United States, where gun ownership for self-defense is very common. But there is no evidence that Norwegians, Germans and other Europeans often keep guns for defense. The reason that European nations with more guns tend to have lower violence is political rather than criminological. Gun ownership generally has no affect on how much violent crime a society has. Violent crime is determined by fundamental economic and sociocultural factors, not the mere availability of just one of an innumerable bevy of potential murder instruments. Politicians in nations with severe crime problems often think that banning guns will be a quick fix. But gun bans don't work; if anything, they make things worse. They disarm the law-abiding while being ignored by the violent and the criminal. Yet nations with severe violence problems tend to have severe gun laws. By the same token, the murder rates in handgun-banning U.S. cities - New York, Chicago, Washington, D.C. - are far higher than in states like Pennsylvania and Connecticut, where handguns are legal and widely owned. In sum, banning guns to the general public increases people's vulnerability and fails to reduce violence because the law-abiding citizenry are victims of violent crime, not perpetrators. Banning guns to felons, violent misdemeanants, juveniles and the insane (which our laws already do) is a good idea in general, though such laws are very difficult to enforce. Disarming those who only want to defend themselves, however, is a surefire road to empowering criminals at the expense of the innocent. *** Don Kates is a lawyer and criminologist associated with the Independent Institute in Oakland. Carol Hehmeyer is a retired San Francisco deputy district attorney. |
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry |