NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus.
 
 

YHTEYDENOTTOPYYNTÖ

Koskien aseen hallussapitolupien peruutuksia Helsingin Kihlakunnan Poliisilaitoksen tarkastaja JUKKA KASKEN toimesta vuosina 2005-2007.

NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry on saanut kymmeniä yhteydenottoja kansalaisilta joiden aseiden hallussapitoluvat on peruutettu tai aseet otettu poliisin haltuun Helsingissä. Lupaperuutusten perusteet eivät hälyttävän usein ole täyttäneet Suomen Lain määrittelemiä edellytyksiä, minkä seurauksena on syytä epäillä että jo esilletulleidenkin tapausten valossa tällaisia, mahdollisia virka-aseman väärinkäytöksiä on vuosittain tapahtunut kymmeniä.

Helsingin Hallinto-oikeuteen on valittanut vain pieni osa peruutuspäätösten kohteeksi joutuneista aseluvan haltijoista. NRA ry on kartoittanut tilannetta ja havainnut että perusteltua aihetta tutkinnan aloittamiseen on huomattavasti nykyistä suuremmassa osassa tapauksia.

Pyydämme sellaisia henkilöitä ottamaan yhteyttä, jotka ovat mielestään joutuneet aiheettoman aselupaperuutuksen kohteeksi viimeksi kuluneen kahden vuoden aikana tai jotka tuntevat tällaisen henkilön. Yhteydenotot mieluiten tapaukseen liittyvine yksityiskohtineen tai päälinjoiltaan referoituna.

Yhteystiedot:

tapauskaski@nra.fi

tai:

NRA RY
PL 419
00151 Helsinki

NRA ry:n Hallitus

 
 
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry