Rynnäkköase - Sanaleikkiä mielikuvien varjolla

Viime vuosina englanninkielisessä mediassa on saanut jalansijaa termi “assault weapon”, joka on suomentunut monilla tahoilla sanaksi “rynnäkköase”. Sanan tarkoitus ja historia on jäänyt monille hämärän peittoon, johtuen ensisijaisesti siitä että kyseinen sana ei aseteknisesti tarkoita yhtään mitään, eikä ole koskaan tarkoittanutkaan.

Ensimmäiset kerrat kun termi kirjoitettiin paperille ajoittuvat 1980-luvun loppuun ja 1990-luvun alkuun ja sen kirjoittaja ei suinkaan ollut asealan asiantuntija. Ei asevalmistaja, ei kauppias, ei aseseppä eikä edes aseharrastaja. Termi oli hätäisesti kehitetty, tarkoitushakuisesti mahdollisimman ikäviä mielleyhtymiä luova sana, jonka masinoi suuren yleisön tietoisuuteen poliittinen asevastainen liike. Tarve syntyi nopeasti kun asetekniikan asiantuntijat tarttuivat asekieltoja lobbaavien järjestöjen siihen asti käyttämään termiin ”assault rifle”, suomeksi rynnäkkökivääri, jota nämä järjestöt käyttivät tietämättömyyttään kuvaamaan kaikkia itselataavia aseita joilla oli mitään teknisiä tai ulkonäöllisiä yhtäläisyyksiä sotilas- ja viranomaiskäytössä oleviin aseisiin. Termin käyttö teki järjestöt naurunalaisiksi, koska siviilikäyttöön tarkoitetuista ja valmistetuista tarkkuusammunta- ja metsästysaseista puuttuu oikean rynnäkkökiväärin olennaisin tekninen ominaisuus, mahdollisuus ampua sarjatulta.

Sana keksittiin tarkoittamaan myös pistooleita, koska markkinoilla oli tuohon aikaan muutamia yhden käden aseita joiden ulkonäkö ei miellyttänyt asevastaisia aktivisteja. Järjestöt menivät jopa niin pitkälle että laativat listan ”rynnäkköaseiden” ominaisuuksista ja tietämättömyytään huuhtelivat lapsen viemäriin pesuveden mukana, kiellettyjen ominaisuuksien listalle tulivat mm. piippujen lämpösuojukset, jotka ehkäisevät palovammojen riskiä kun aseella on ammuttu muutama laukaus ja piippu on kuumentunut polttavaksi. Kyseessä on todennäköisesti vasta toinen kerta maailmanhistoriassa kun yksinkertainen ja ilmiselvä turvallisuusvaruste kielletään lainmuutoksen voimalla. Ensimmäinen kertahan tapahtui Yhdysvalloissa vuonna 1934 ja sekin liittyi ampuma-aseisiin, kun ampujan ja metsästyskoirien kuuloa suojanneiden äänenvaimentimien aiemmin vapaa hallussapito kiellettiin.

Perusta teknisessä tietämättömyydessä

Koska termin keksijät eivät tunteneet aihepiiriä sen tarkemmin kuin mitä kuvakirjoista olivat ehtineet selailla, ”rynnäkköaseen” määritelmästä tuli kirjava ja kun sekään ei riittänyt kattamaan kaikkia aseita jotka kosmeettisista syistä haluttiin kieltää, tehtiin vielä liitteeksi yksilöityjä listoja sellaisiksi luettavista malleista. Nämä listat herättivät aikanaan ja herättävät yhä hilpeyttä, koska niissä on lueteltu siviiliaseita joiden mitään versioita ei ole valmistettu, tarkoitettu eikä koskaan käytetty sotilas- eikä viranomaistarkoituksiin ja niissä on tämän lisäksi eritelty ei-rynnäkköaseiksi yksittäisiä malleja joiden ainoat erot kiellettyihin ovat kosmeettisia, kuten esimerkiksi hieman erinäköinen tukki. Tavallisille harrastusaseille siis pidettiin käänteiset "missikisat", joissa häviäjät haluttiin siivota pois markkinoilta keinoja kaihtamatta.

”Rynnäkköase” on yksinkertaisesti asekieltoja ajavien järjestöjen keksimä probagandatermi. Lähin analogia löytyy sanan ”rynnäkkökivääri” historiasta. Sen Saksan natsipuolueen aivoriihi joutui samankaltaisista lähtökohdista keksimään, kuvaamaan pienikaliiberista sotilaskivääriä, jonka arveltiin muutoin joutuvan täysitehoisiin kivääreihin tottuneiden sotilaiden keskuudessa vähätellyksi tai pilkatuksi. Sanaleikki toimi, rynnäkkökivääri eli Sturmgewehr sai nimensä ansiosta arvostusta ja pahamaineisuuden leiman ympärilleen, mikä oli osaltaan sotilaiden itseluottamusta nostava tekijä taistelutilanteissa. Rynnäkköase –sanan keksimisen tarkoitusperät ovat samanlaiset, sillä yritetään luoda mahdollisimman negatiivisia mielikuvia tietyistä asemalleista, asiaan perehtymättömän suuren yleisön harhauttamiseksi.

Eihän tällaista voi tapahtua Suomessa?

Vastaavanlaisia termejä on nähty Suomalaisessa politiikassakin. Niistä ikimuistoisin on erään kansanedustajan keksimä sana, ”kertatulikonepistooli”, joka herätti absurdiudessaan valtavan naurunremakan. Konepistoolin ensisijainen ominaisuushan on kyetä ampumaan sarjatulta, ja vain yksittäisiä laukauksia eli kertatulta ampuva ase ei voi olla minkäänlainen konepistooli. Se merkittävä ero mistä ”kone” –etuliite on pistooliin johdettu. Vertauskuvallisesti kuin moottoriton moottoripyörä. Todellisuudessa kärpänen josta tehtiin härkänen oli kevytkaliiberinen pistoolikarbiini.

Jopa luottamus yksittäisten, näennäisen asiantuntevien suomalaisten viranomaisten puolueettomuuteen tai vähintäänkin tiedon tasoon on kokenut kolauksia. Virallisissa dokumenteissa on vilahdellut termejä kuten ”rynnäkkökiväärin siviiliversio”, jotka eivät todellisuudessa tarkoita yhtään mitään. Ei edes niitä ääriharvinaisia tapauksia kun jonkin aivan oikean rynnäkkökiväärimallin mekaniikkaa on käytetty itselataavan tarkkuus- tai metsästyskiväärin rakentamisen pohjana. Kyseistä asetekniikan perusasioita korville lyövää termiä on käytetty jopa kuvaamaan tehdasvalmisteisia tavallisen kuluttajan käyttöön tuotettuja harrastusaseita, silloin kun niiden jokin kosmeettinen tai tekninen ratkaisu on hatarallakaan aasinsillalla ollut yhdistettävissä sotilasaseeseen.

Rynnäkkömikään ei siis faktallisesti voi olla ase, joka ei kykene ampumaan sarjatulta. Edellämainittujen kielikuvien valossa voi kysyä, että ketä vastaan näillä tarkkuus- ja metsästysaseilla olisi tarkoitus rynnäköidä ja puolustusvoimissa opetettujen periaatteiden mukaan, miten itselataavalla aseella edes voitaisiin ampua rynnäköinnin ohjeistukseen kuuluvaa sarjatulta.

Kuvaava nimi käytännön lähtökohdista

Viime vuosina neutraali vastaus tälle tarkoitushakuiselle nimileikille on saatu suoraan ammunnan harrastajilta ja aseiden valmistajilta. Äskettäin hyväksytty termi tavalliselle, harrastuskäyttöä varten valmistetulle itselataavalle kiväärille on ”Sport Utility Rifle”, joka suomentuu vapaasti käyttökivääriksi tai harrastuskivääriksi. Näiden kiväärien tyypillisiin käyttötarkoituksiin, tarkkuusammuntaan ja metsästykseen nähden, sana on erittäin kuvaava. Toimiva, yksinkertainen ja helposti käsiteltävä kivääri jossa on kaikki tarvittava eikä mitään turhaa. Itselataava toimintatapa antaa käyttäjälle hyvän lähtökohdan keskittyä olennaiseen eli ampumiseen, ilman ylimääräisiä lataamiseen tai virittämiseen liittyviä toimenpiteitä laukausten välillä. Näiden aseiden tarkkuuskin on osoittautunut kautta linjan oikein mainioksi, laadukkaammat yksilöt ja harrastajien itse hienosäätämät perusmallit ovat usein yhtä tarkkoja kuin huippuluokan metsästyskiväärit.

Nämä ovat juuri niitä edullisia, toimintavarmoja ja käyttöä kestäviä aseita, jotka vastaavat tavallisen harrastajakunnan käyttötarpeita ja jotka mahtuvat työssäkäyvän harrastajan budjettiin. Se, että monet niistä käyttävät muovisia tukkeja ja edullista himmeäpintaista fosfatointia pintakäsittelynään on vain kosmeettinen mutta ennenkaikkea käytännöllinen yksityiskohta. Peilinkiiltävä teräs ja upeakuvioinen jalopuun juurilankku ovat kauniita katsella, mutta eivät vaikuta aseen käyttöominaisuuksiin. Mekaanisesti ja käytön helppouden osalta nämä aseet ovat erittäin yksinkertaisia, mikä vaikuttaa osaltaan kustannuksiin mutta ennenkaikkea aseen turvallisen käytön luontevaan omaksumiseen.

Tiedätkö mitä aseita "rynnäkköasekielto" todellisuudessa koski?

Nämä tosiasiat ovat jääneet sen varjoon että mm. Yhdysvalloissa tiettyjä yksittäisiä asetyyppejä on haluttu kieltää keinolla millä hyvänsä ja media, myös Suomessa, on antanut ymmärtää että vuosina 1994-2004 voimassaollut "Assault Weapon Ban", rynnäkköasekielto, olisi koskenut sarjatuliaseita. Todellisuudessa oikeiden sarjatuliaseiden lupavapaus Yhdysvalloissa päättyi vuonna 1934 ja uusia sarjatuliaseita ei ole ollut mahdollista rekisteröidä vuoden 1986 jälkeen, siis tätä kirjoitettaessa jo yli kahteen vuosikymmeneen. "Rynnäkköaseiden" kielto vaikutti vain listassa mainittuihin tavanomaisiin kertalaukauksia ampuviin aseisiin ja listan ulkopuolelta niihin joissa sattui olemaan kiellettyjä ominaisuuksia - aiemmin mainitun lämpösuojan lisäksi mm. pistoolityyppinen kahva, piipun päässä oleva kierteytys johon voi kiinnittää äänenvaimentimen, hämäräammuntaa helpottavan liekinsammuttimen tai monissa ampumaurheilulajeissa sekä metsästyskäytössä hyödyllisen, aseen rekyyliä pienentävän suujarrun. Ominaisuuksista tarpeettomin, pistimen kiinnikkeen olemassaolo, vaikutti niin että monista asemalleista se todellakin poistui, vaikka kyseisiä kiinnikkeitä käytettiin usein valaisimien ym. tarvikkeiden kiinnittämiseen. Niitä tarkkuus- ja metsästysaseita, joiden markkinoilta poistamiseksi kielto oli suunniteltu, se ei kuitenkaan markkinoilta poistanut, vaan aiheutti niihin ainoastaan käyttöä hankaloittavia muutoksia. Vastaavasti se esti edullisten ylijäämälippaiden myynnin niihin kivääreihin jotka oli suunniteltu käyttämään sotilasaseiden lippaita. Tämän seurauksena lippaiden hinta moninkertaistui hetkessä ja hinnan maksoi sama rehellinen ammunnan harrastaja joka oli tätä ennen kuvitellut hankkineensa käyttö- ja varustekuluiltaan edullisen harrastusaseen.

Suurista puheista huolimatta rikollisten käyttämiin aseisiin kiellolla ei ollut mitään vaikutusta, mutta miksi olisikaan, koska rikolliset eivät tietenkään välitä lakipykälistä edes asetta hankkiessaan. Jo kieltoa ennen täysin laittomien sarjatuliaseiden takavarikointimäärät jatkoivat tasaista nousuaan, siis aseiden joita ei ennen kiellon voimaanastumistakaan saanut mistään kaupasta hankittua. Rikollisten käyttöön päätyvien sarjatuliaseiden alkuperästä on saatu viitteitä myös Suomessa, puolustusvoimilta on kadonnut oikeita rynnäkkökivääreitä parhaimmillaan jopa kymmeniä yhdellä kertaa ja salakuljetus on kokonaan oma teollisuudenalansa. Yksikään maa ei ole sille immuuni ja niin kauan kuin aseita ylipäätään on olemassa, vaikka vain ja ainoastaan viranomaisilla ja armeijoilla, niitä on myös rikollisten käsissä. Oikeat sotilasaseet ovat sitäpaitsi merkittävästi halutumpia rikoksentekovälineitä kuin mitkään harrastusaseet, rikolliset kun eivät valitse aseistustaan ulkonäköseikkojen perusteella. Suurikapasiteettiset lippaatkaan eivät ole kuin kuriositeetti ellei ase pysty hyödyntämään niiden ominaisuuksia ampumalla sarjatulta. Poikkeuksen tähän tekevät toki ne tarkkuusammunnan lajit joissa suoritusaikaa on rajoitettu tai se vaikuttaa pistelaskentaan, lippaanvaihtotarpeen väheneminen antaa kilpaijalle selvää etua.

Asenteellisuus vaikuttaa päätöksentekoon

Eräitä perinteisimpiin arvoihin mieltyneitä modernien käyttö- ja harrastusaseiden markkinoilletulo ei miellytä. Näin ajattelevia löytyy myös virkamiesten joukosta ja on nähty että he haluavat käyttää heille virkansa puolesta annettua vaikutusvaltaa henkilökohtaisten näkemystensä edistämiseen. Tähän helpoimman kepulikonstin antaa mielleyhtymien viljely siten, että kaikki mikä ei mahdu heidän omaan, elitistiseenkin maailmankatsomukseensa, yritetään kaikin keinoin leimata harrastajille kuulumattomiksi esineiksi tai peräti rikoksentekovälineiksi. Tässä on valitettavasti onnistuttu, koska useimmat asiaa tarkemmin tuntemattomat tahot luottavat virkamiesten auktoriteetillaan antamiin lausuntoihin, vaikka tosiasiassa on kyse vain heidän omista näkemyksistään ja virka-aseman väärinkäytöstä henkilökohtaisten mieltymysten ajamiseksi lainsäädäntöön tai lain tulkintaan.

Häikäilemättömimmillään tällaisella toiminnalla yritetään yhdistää huvi ja hyöty, käyttämällä mielikuvituksen voimalla väritettyjä asiakirjoja oman urakehityksen ponnahduslautoina. Se ei tosin muuta sitä tosiasiaa että normaalin harrastusaseen yksiselitteisin määritelmä on sarjatuliominaisuuden puuttuminen. Muita samanlaisiin tarkoituksiin ryöstöviljeltyjä termejä ovat "tulivoimainen" ja "tehokas", puhumattakaan siitä että samoja yksittäisiä asetyyppejä yritetään kieltää kuvailemalla niitä "liian tarkoiksi", "liian epätarkoiksi", "liian helposti kätkettäviksi" jne., joista viimemainittua on käytetty kuvaamaan jopa ulkomitoiltaan moottorikäyttöisen lehtipuhaltimen kokoista metsästyskivääriä. Ja onnistuttu, väittikö joku ettei hyvin masinoidulla sanaleikillä ja pelkällä virka-aseman tuomalla muka-auktoriteetilla pystytä osoittamaan mustaa valkoiseksi? Tai sitten vain pitäisi kysyä näkökulmaa keneltä hyvänsä, joka on hyvänä vitsinä yrittänyt koskaan piilottaa lehtipuhallinta huomaamatta vaatteisiinsa. Jos tämä vaikuttaa väitteenä seinähullulta, sen perusteluina käytetty sanaleikki on vieläkin kornimpi, "yleinen järjestys ja turvallisuus", joka on merkitykseltään määrittelemätön selitys aivan mille hyvänsä mielivallalle mitä julkishallinnossa kulloinkin halutaan harjoittaa. Kukaan ei vain ole huomannut vaatia selvennystä mitä se todellisuudessa tarkoittaa, niin jaloja mielikuvia kuin se iskulauseena herättääkin. Nykypäivän vastine entisaikojen puoskarien "käärmeöljylle" jonka piti parantaa kaikki sairaudet ja vaivat.

Termeillä ei yritetä demonisoida vain esineitä

Taisteluvälineitä kuten sarjatuliaseita myös keräillään yksityishenkilöiden toimesta. Keräilijät, erityisesti ne joiden keräilysuunnitelmaan on hyväksytty taisteluvälineitä, ovat äärimmäisen tarkan seulan läpikäynyt pieni harrastajajoukko joilla on käytössään aseliiketasoiset panssaroidut ja hälytyslaitteilla vartioidut säilytystilat. Asekeräilijä on aina viranomaisen erityisharkinnalla hyväksytty henkilö ja termi on tarkasti määritelty lainsäädännössä. Tästä huolimatta sanaa "asekeräilijä" käytetään varsinkin skandaalimediassa röyhkeästi väärin. Käytännössä kuka hyvänsä rikokseen syyllistynyt jonka hallusta on löytynyt muutama ampuma-ase, on uutisoitu "asekeräilijäksi", tarkoituksena leimata rikollisen avulla summittaisesti aseharrastajakuntaa. Jopa viranomaiset ovat syyllistyneet tähän, käyttäen sanaa raportoidessaan huomiota saaneista rikostapauksista medialle.

Tällainen toiminta on verrattavissa siihen että esimerkiksi poliisivankilan vartijaa kutsuttaisiin julkisesti poliisipäälliköksi tai lehden toimituksen kesäapulaista vastaavaksi päätoimittajaksi, mahdollisimman negatiivissävytteisessä uutisoinnissa. Tai miksei samantien kutsuta väkivaltarikollista "poliisiksi" ja lapsipornon levittäjää "toimittajaksi"? Kysehän olisi tämän logiikan mukaan "samasta" asiasta, voimakeinojen käyttämisestä ja teksti- sekä kuvamateriaalin julkaisusta.

On aika tehdä selvä ero taisteluvälineiden ja harrastusaseiden, sekä aivan erityisesti rikollisten ja aseharrastajien välille, ja lopettaa sanoilla leikkiminen, erityisesti kun sanojen historia peilaa ainoastaan tarkoitushakuisuutta, poliittista manipulointia ja vallanhimoa. Väritetyllä totuudella ei ole paikkaa nykyajan valistuneessa tietoyhteiskunnassa, virheellisellä ja skandaalinkäryisellä ”tiedolla” kun on tapa levitä kulovalkean tavoin, nopeammin kuin koskaan aiemmin historiassa.

Henri R Helanto
NRA:n Hallituksen jäsen