NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus. |
071107 Jokelan koulusurmat NRA ry:n hallitus esittää syvän osanoton kaikille niille, jotka menettivät läheisensä Jokelan koulussa oppilaan surmaamina. Surmatyön tehnyt oppilas, abiturientti, on ollut vahvistamattomien tietojen mukaan psyykelääkkeiden käyttäjä . Surmaajan osalta tarkkuusaseen lupaharkinta ei ole kyennyt estämään niitä tapahtumia, joista surmaaja oli antanut viitteitä jo aiemmin nettikeskustelupalstoilla ja YouTube:ssa. Tällä valitettavalla tapahtumaketjulla ei ole yhtymäkohtia normaaliin rata-ammuntaan, eikä tavallisen lainkuuliaisen kansalaisen aseenomistukseen muutoin kuin siten, että ko. henkilöllä oli aseeseen poliisin antama hallussapitolupa. On ehdottoman tärkeää ymmärtää, että tapauksen liiallisen tunneperäinen uutisointi voi johtaa vaarallisiin ylilyönteihin, kuten oli tapahtumassa Sanna Sillanpään surmattua Albertinkadun sisäampumaradalla Helsingissä kolme urheiluampujaa, haavoitettuaan vakavasti neljättä ja yrittäessään surmata pakoon päässeen viidennen. Ampuminen tapahtui radan omistamalla ja Sanna Sillanpäälle lainatulla 9mm Beretta-pistoolilla. Valvonnan laiminlyö ntiin syyllistyi ampumarataa ylläpitäneen yhtiön edustaja, joka sai myös surmansa ko. tilanteessa. Silloinkin halusivat politiikot kieltää kaikki pistoolityyppiset käsiaseet. Suomessa usean ihmisen surmaaminen on äärimmäisen harvinainen tapahtuma, mutta kuten jo Myyrmannin pommiräjähdyksen yhteydessä jouduttiin toteamaan, tunnusmerkkejä räjäyttäjän häiriintyneestä mielestä oli tiedossa, mutta niihin ei reagoitu riittävän ajoissa. Mikäli pommi olisi ollut voimakkaampi ja pommin asettaja olisi saanut sijoitettua sen aikomalleen paikalle, surmansa saaneita olisi saattanut olla huomattavasti enemmän. Nykypäivänä nuoriso voi valitettavan huonosti. Puolustusvoimiin tulee kutsunnoissa yhä huonompikuntoisia ja fyysisesti sekä henkisesti sairaita nuoria, jotka eivät kykene suoriutumaan varusmiespalveluksesta. Liian moni nuori kokee elävänsä vihamielisessä yhteiskunnassa, jossa hänen mahdollisuutensa vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa ovat erittäin heikot. Politiikkojen, kuten pääministeri Vanhasen on turha pohdiskella sitä, onko maassamme liikaa ampuma-aseita tai onko ampuma-aseiden saanti liian helppoa. Nykynuori saa valitettavasti internetistä kaikki tarvittavat ohjeet pommien, myrkkyjen ja jopa sarjatuliaseiden valmistamista varten. Ongelmaa ei voida poistaa vaikeuttamalla laillista aseenomistusta, vaan kiinnittämällä huomiota ihmisten hyvinvointiin myös mielenterveyden puolella. NRA ry A.Jokinen |
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry |