LEHDISTÖTIEDOTE, 9.11.2007

Keskiviikkoinen tapahtuma Jokelassa on järkyttänyt kaikkia suomalaisia. Kahdeksan viatonta ihmistä sai surmansa mielenterveydeltään vakavasti häiriintyneen henkilön ampumista luodeista. Suomi sai oman kollektiivisen surupäivänsä 7.11.2007, on aika hiljentyä, sytyttää kynttilä ja tuntea myötätuntoa.

Järkytyksen jälkeen seuraava yleinen turvattomuuden tunne on jo nousemassa pintaan. Miten tämä olisi voitu estää? Miten vastaavat tapahtumat estetään tulevaisuudessa? Voidaanko niitä estää? Siis miksi kaikki tapahtui ja mistä kylmän harkittu, epätoivoinen teko johtuu?

Uhreja ei ole vielä edes haudattu, mutta se ei ole estänyt populistisimpia poliitikkoja näkemästä tilaisuutta oman julkisuutensa maksimoimiseksi ja irtopisteiden keräämiseksi sieltä mistä niitä on pienimmällä vaivalla tarjolla. Ampuma-aseet ovat viime vuosien aikana muuttuneet suuren yleisön silmissä harrastusvälineistä demonisoiduiksi esineiksi, joille on fiktiivisen viihteen valtavirran mukana annettu pahansuopa sielu. Leimaaminen on avannut halvan ja tehokkaan oven opportunismiin taipuville poliitikoille käyttää aiheeseen liittyvää lainsäädännöllistä toimintaa keppihevosena, jolla ratsastetaan paraatitunnelmissa seuraavalle eduskuntakaudelle.

Esineiden syyllistämisen varjolla on helppo lakaista todellinen ongelma maton alle. Eduskunnan päätöksellä tehtyjen terveydenhuollon säästöjen lunnaat on edullista maksattaa kansalaisilla, joiden ääni heidän nuhteettomasta taustastaan ja vastuullisesta harrastamisestaan hukkuu kyynärpäätaktiikalla eteenpäinpyrkivien poliitikkojen huutoon. Heitä on Suomessa 650.000. Onko mitään opittu Englannista, jossa Dunblanen kouluampumatapauksen seurauksena äänekkäät poliitikot saivat tahtonsa läpi, laillinen aseenomistus päättyi ja tämän seurauksena väkivaltarikollisuus kasvoi räjähdysmäisesti, ollen tätä kirjoittaessa jo kolminkertainen Yhdysvaltain tasoon nähden. Kiinnostusta harrastamiseen ei voi kitkeä, laittomia aseita on mahdotonta kitkeä ja kun laillinen harrastaminen on mahdotonta, lopputulos oli itsestäänselvä. Syihin ei puututtu.

On aika tehdä oikein. Lainsäädännöllä pakotetaan parhaillaan alipalkattuja terveydenhuollon ammattilaisia töihin, koska asiallista palkkaa raskaasta työstä ei haluta maksaa. Mielenterveystyö on kärsinyt aiemmin tehdyistä leikkauksista pahiten ja sen seurauksia kärsimme Jokelan surmatyössä, metrossa 2004 tapahtuneesta kirvesmurhasta sekä lukemattomista muista tapauksista, jotka ovat hukkuneet informaatiotulvaan. Tämä ei ole sattumaa ja selitykseksi on kelvannut, pitkin hampain se, että valtiolla on tärkeämpiä menoja kuin terveydenhuolto. Mikä muka on terveyttä tärkeämpää?

Mediahaaskalla korppikotkina kärkkyviin politiikkoihin on suhtauduttava äärimmäisellä varauksella ja Suomen on vihdoinkin aika järjestää arvonsa kohdalleen. Hoitoa on tarjottava niille, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat ja taloudelliset resurssit on löydettävä sitä tarkoitusta varten. Se on hinta, minkä joudumme maksamaan todellisesta hyvinvoinnista ja yleisestä turvallisuudesta. Hinta, jonka jokainen meistä olisi varmasti halunnut maksaa jo silloin, kun maksuksi olisi riittänyt pelkkä raha.

Henri Helanto

Varapuheenjohtaja, tiedottaja

Toni Stoschek

Hallituksen jäsen