071116 - Et tu, Brute?

Keskiviikkona, 14.11.2007, YLE:n kello 14 radiouutisissa esitetty asekauppias William Wadsteinin haastattelu sai monen tarkkuusammunnan harrastajan ja metsästäjän melkein vetämään kahvin väärään kurkkuun. Monilta osin asiallinen ja jopa ansiokas, metsästykseen, joidenkin kaupallisten ampumaratojen toiminnan epäkohtiin ja ampuma-aseiden säilytysasioiden asianmukaisuuteen keskittynyt haastattelu sai aseharrastajan näkökulmasta outoja piirteitä kun Wadstein otti puheeksi käsityksensä ongelmallisista aseista.

Pääkaupunkiseudun harrastajista useimmat tietävät että Wadsteinin yritys, Pohjoisrannassa sijaitseva Finn-Enterprise, on pitkälti keskittynyt äärimmäisen perinteisten, usein koristekaiverrettujen ja erittäin kalliiden metsästysaseiden kuten Krieghoffin ja Heymin vähittäismyyntiin. Vuosien mittaan Finn-Enterprisella on ollut valikoimissaan myös moderneja metsästys- ja tarkkuusammunta-aseita, mm. Armalite-konsernin valmistamia .308 -kaliiperisia kivääreitä, mutta niiden osuus liikkeen valikoimista on ollut vain marginaalinen.

Tätä taustaa vasten Wadstein leimasi haastattelussa useaan otteeseen muut kuin, omien sanojensa mukaan, "kunnolliset" metsästys- ja kilpa-aseet mm. väkivaltavälineiksi. Jossakin määrin myynninedistämistyön voi kenen hyvänsä kauppiaan osalta ymmärtää, mutta Wadsteinin kommentit asetyypeistä jotka, sattumalta, eivät edusta hänen yrityksensä tuotteiden siviilimyynnin päälinjauksia, olivat kerrassaan häkellyttäviä.

Objektiivisesti tilastoja tarkastellen, Wadsteinin demonisoimat ja "toiminta-aseiksi" kutsumat luvalliset pistoolit ja revolverit, mukaanlukien tavallisimmatkin tarkkuusammunnan harjoitteluun tarkoitetut aseet, ovat edustaneet enimmilläänkin 12% osuutta henkirikoksissa käytetyistä ampuma-aseista. Siihen nähden että Wadsteinin yrityksen myymien metsästysaseiden kaltaisten aseiden osuus henkirikoksissa on näihin verrattuna moninkertainen, jopa 550%, kysymyksiä hänen motiiveistaan on syytä esittää.

Teknisesti ei ole epäselvyyttä siitä, että "kunnollinen" tarkkuuspistooli on olennaisesti tarkempi kuin harjoituskäyttöön valmistettu ase. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että harjoitusaseiden tarkkuus ei olisi jo erinomaisen riittävä monipuoliseen harrastusammuntaan, myös perinteisten nk. disipliinilajien harjoitteluun. Wadsteinin toistama termi "toiminta-aseet" ja niiden leimaaminen ongelmallisiksi on käsittämätöntä mustamaalausta, joka kohdistuu nykyisin hyvin suosittuihin nk. toiminnallisiin ampumalajeihin, joista mm. IPSC eli yleisesti practical-ammuntana tunnettu laji on laajaa suosiota nauttiva kansainvälinen kilpailulaji. Näihin lukeutuvat myös IDPA ja kotimaassamme suosittu SRA, ja näissä käytettävät kilpa-aseet ovat nimenomaan tavanomaisia, hinnaltaan edullisia harrastusaseita. Suosioon vahvasti vaikuttavana syynä on siis sekin, että kilpailuvälineeksi soveltuu mainiosti myös edullinen, tarkkuudeltaan nimenomaan riittävä ase. Kaikilla harrastajilla ei yksinkertaisesti ole taloudellisia resursseja sijoittaa tuhansia euroja päästäkseen mukaan kaikkein vanhoillisimpien ja perinteisimpien ammuntalajien kilpailutoimintaan.

Näkökulma vaikuttaa elitistiseltä. Kriittisimmän kilpa-ampujan näkökulmasta ja ainoastaan disipliinilajeihin rajoittuvana kommenttina suhteellisen edullisten mutta laadukkaiden - joskaan ei äärimmäisen tarkkojen - harrastusaseiden vähättely voisi mennä läpi, mutta väkivaltavälineiksi leimaaminen ei kertakaikkiaan millään. Se tietysti pitää paikkansa että luvalliset ampuma-aseet ylipäätään ovat harvinainen ilmiö Suomessa rikoksentekovälineinä, mutta millä perusteella Wadstein kutsuu tilastollisestikin harvimmin henkirikoksissa käytettyjä asetyyppejä tällä nimikkeellä? Erityisesti kun ne eivät eroa toimintatapansa, lipaskapasiteettinsa eikä välttämättä edes kaliiperinsa puolesta Wadsteinin "kunnollisina" pitämistä aseista teknisesti millään tavalla. Paperilla ne ovat "samoja" aseita, ainoastaan halvempia ja kuitenkin riittävän hyviä harrastusammuntaan.

Riittääkö selitykseksi todellakin se että näiden asetyyppien myynti harrastajille ei hänen liiketoimintaansa juuri vaikuta, ellei niiden mustamaalauksen seurauksena saada kysyntää siirtymään hänen yrityksensä valikoimissa oleviin, huomattavasti kalliimpiin aseisiin joiden hintaan vaikuttavan, runsaan käsin tapahtuvan viimeistelytyön kustannusten tuoma erinomainen tarkkuus jää valtaosalle harrastajista vain turhaksi kulueräksi. Tavallisella pienoispistoolilla osuu tuelta ampuen tulitikkuaskiin 50m etäisyydeltä. Vapaalta kädeltä ampuen, mikä on pistooliammunnan yleinen periaate, tätä suuremmat tarkkuusvaatimukset ovat kansallisten ja kansainvälisten luokkien huippuampujille kriteeri, harrastusampujalle äärettömän harvoin jos koskaan. Eikö Wadsteinin mielestä harrastaja saisi valita milloin hän tällaisesta erikoistarkasta aseesta haluaa maksaa? Tähän olisi todella mielenkiintoista kuulla hyvin perusteltu vastaus.

Tiedotusvälineissä mainosaika on yleensä maksullista. Jos YLE olisi kaupallinen radioasema, saattaisi olla korrektia lähettää mainoksen julkaisemisesta lasku.

Henri Helanto
Varapuheenjohtaja, tiedottaja