071217 - Hollywood ja aseet

Olen elokuvaharrastaja. Rakastan hyviä elokuvia, ihan tosissani. Joskus tuntuu siltä että olen uhrannut elokuvista nauttimiseen aivan liikaa aikaa, vaivaa ja rahaakin, alkaen siitä kun aivan 90-luvun alussa muutin silloisen asuntoni olohuoneen kotiteatteriksi, siihen aikaan harvinaisine videotykkeineen ja korkeatasoisine surround-äänentoistojärjestelmineen. Nykyiseen kuluttajatason elektroniikan kehitykseen tottuneen on vaikeaa ellei mahdotonta edes ymmärtää minkälaista harrastamista tavoitteeseen pääseminen siihen aikaan tarkoitti.

Elokuvaharrastus on seurannut mukana ja sekä asuntoni että kesämökkini kellarit on varustettu high-end elokuvateatterein. Haluan pari kertaa viikossa sulkeutua teatterihuoneeseen ja nauttia elokuvaelämyksestä, unohtaen hetkeksi koko maailman ympäriltäni.

Muutamia päiviä sitten käsiini osui DVD syyskuussa teatterilevitykseen tulleesta elokuvasta "Shoot 'em up" ja vaikken odottanut elokuvalta juonellisesti kovin paljon, lähinnä äänekästä viihdettä puoleksitoista tunniksi, elokuvan sisältö olikin lievästi sanottuna arveluttava. Jopa sadistinen. Erittäin tekopyhä. Nykytyyliin pääosan esittäjänä ei ole henkilö vaan väkivalta ja sen graafinen kuvaus yksityiskohdilla mässäillen. Se mistä Quentin Tarantino on luonut juonta alleviivaavan tyyliefektin, on tullut itsetarkoitus ja elokuvan visuaalinen sisältö oli sanalla sanoen kuvottava.

Moni kulttiklassikko on syntynyt samanlaisesta shokkiefektistä, mutta tälläkertaa klassikonkin ainekset puuttuvat.

Miksi?

Elokuvan käsikirjoitus on täynnä julistuksia aiheesta miksi ampuma-aseet ovat pahoja. Esineiden demonisointia, demonisoimatta sitä mitä elokuvan rikolliset, "pahikset" niillä tekevät. Sloganeita, ikäänkuin ase olisi ainoa asia mikä tekee ihmisistä pahoja. Muodikasta. Vastaavasti kuin "Lord of War" -elokuvassa viljelty absurdi sanoma, joka kulminoitui rauhassa - joskin rikollisjoukkion painostuksessa - elävään kylään, missä kansanmurha alkoi samalla minuutilla kun rikollisjoukkio sai käsiinsä Kalashnikov-rynnäkkökivääreitä. Ihan kuin Afrikassa kansanmurha olisi koskaan ollut välineurheilua. Yhtymäkohtia alkoi löytyä kun aloin muistelemaan monen muunkin 2000- ja 1990-luvun elokuvien juonta. Trendi on ilmassa, ampuma-aseet kuvataan järjestäen kaiken pahan alkuna ja juurena.

Perusteet tähän ovat monisyiset ja kaikki oikeastaan alkoi 70- ja 80-lukujen taitteessa kun keskustelu elokuvaväkivallasta oli kotivideoiden yleistymisen myötä kuumimmillaan. Väkivaltaelokuvien rahasammon ollessa uhattuna Hollywood lähti aluksi puolustamaan oikeuttaan näyttää katsojille parhaiten myyviä tuotteitaan rationaalisesti, korostaen ihmisen vastuuta teoistaan ja että elokuvat ovat vain viihdettä josta ei tule missään nimessä ottaa mallia elävän elämän ongelmien ratkaisuun. Valistus kaikui kuuroille korville ja Hollywoodin studioilla oli edessään raskaat ja kalliit oikeudenkäynnit ellei jotakin keksittäisi.

Keksittiin syntipukki. Itse aseet. Tuona aikana oli aseiden myyntiä ja hallussapitoa rajoitettu jo 1930- ja 1960-luvuilla säädetyillä laeilla, mutta voimassa oli edelleen mm. 30-luvulta peräisin oleva laki sarjatuliaseiden hankintamahdollisuudesta niissä osavaltioissa ja piirikunnissa joissa sitä ei vielä oltu erikseen kielletty, laajaa henkilökohtaista taustojen tarkastusta, sormenjälkien taltiointia ja asuinpaikkakunnan poliisipäällikön harkinnassa olevaa suostumusta vastaan. Tämäkin lakipykälä sisälsi "siirtomaksun", joka oli jo 30-luvulla määritelty usean henkilöauton hintaiseksi, eli mistään jokamiehen huvista ei ollut kysymys vaikka kaikki muut viralliset vaatimukset olisivatkin täyttyneet. Hollywoodin taktiikka siis muuttui ja väkivaltaelokuvia vastustaneet tahot lobattiin Studioiden, elokuvaohjaajien ja näyttelijöiden koko vaikutusvallalla järjestelmällisesti aseiden omistusta vastaan. Tämän vielä laskelmoitiin lisäävän mystiikan sädekehää aseiden ympärillä ja myyvän vieläkin enemmän mahdollisimman väkivaltaisia elokuvia.

Aseharrastuksen edistämiseen keskittyneet tahot ja järjestöt yllätettiin täysin. Samat yhdistykset jotka aiemmin olivat toimineet lähinnä ampumakilpailujen tukemisessa ja nuorisotoiminnassa joutuivat yht'äkkiä vastaamaan valtavalla rintamalla masinoitua juridista ja mediahyökkäystä vastaan, pelkästään harrastuksen säilyttämiseksi. Hollywoodin huomattavalla mahdollisuudella mielipidevaikuttamiseen aseiden vastustamisesta tehtiin kerralla trendikästä ja kaikki jotka uskalsivat asettua poikkiteloin, leimattiin kaikin mahdollisin keinoin hulluiksi. Tätä varten on hyvin pitkälti Hollywood-rahoitteisesti luotu lobbausorganisaatioita ja värvätty väkivallan uhreja niihin hyväntahtoisiksi mutta kovapalkkaisiksi keulakuviksi. Sarah Brady ja Handgun Control Inc. ovat vain jäävuoren huippu, Million Mom March ja monet muut tapahtumat osa hyvin öljytyn väkivaltaviihteen levittämiskoneiston luomaa armeijaa jonka tehtävänä on lobata valittu syntipukki hengiltä.

Tämän seurauksena hyvin suuri osa virallisen laulukuoron pakkojäsenistä on joutunut jatkamaan harrastustaan piilossa äänekkäimmän median katseilta. Julkisuudessa samoja asevastaisia lausuntoja antanut Steven Spielberg pitää hallussaan yhtä Yhdysvaltain länsirannikon mittavimmista yksityisistä asekokoelmista, mutta silti on joutunut taipumaan toisen polven narkomaanin ja alkoholistin, Drew Barrymoren tahtoon, jonka seurauksena tämän lapsinäyttelijänä jälkikäteen traumatisoinut ampuma-aseiden esiintyminen elokuvassa E.T. on korjattu poistamalla viimeisimmästä julkaisusta jälkikäsittelyn keinoin FBI:n agenttien käsistä aseet ja korvaamalla ne radiopuhelimilla. Samoilla linjoilla ovat mm. ase kädessä valkokankaalla mittavan omaisuuden luoneet Arnold Schwartzenegger ja Sylvester Stallone, joka on rakennuttanut Floridassa sijaitsevan huvilansa kellariin täysimittaisen ampumaradan pystyäkseen harrastamaan tarkkuusammuntaa ilman riskiä tulla valokuvatuksi yleisellä ampumaradalla. Puhumattakaan Harrison Fordista, joka hankki Wyomingissa aseliikkeestä metsästyskiväärin, kiistäen asian muutamia päiviä myöhemmin puheohjelman vieraana todeten että "metsästys on julmaa". Sidosryhmät joille Ford on nimensä ja kasvonsa antanut käytettäväksi eivät olisi muunlaista julkista kommenttia sietäneetkään. Hyvin suuri osa Los Angelesin alueella erityisistä itsepuolustuskäyttöön myönnetyistä aseenkantoluvista on myös elokuvatähtien hallussa, samojen henkilöiden joilla on julkisilla paikoilla esiintyessään mukana henkivartijat. Los Angelesissa voimassa oleva tämäntyyppinen lupa on ääriharvinainen, niitä on vain hieman yli yhdellä Yhdysvaltain kansalaisella miljoonasta.

Esimerkkejä aiheesta riittää niin paljon että voidaan puhua ennemmin säännöstä kuin poikkeuksesta. Ammunnan ja metsästyksen harrastajia on paljon ja vain rohkeimmat uskaltavat puhua harrastuksestaan julkisesti. Monet eivät jopa ammattinsa harjoittamismahdollisuuksien säilyttämiseksi voi.

Motiiveja on monia ja elokuvateollisuuden sektorilla kaikki kulminoituu rahanahneuteen. Michael Moore, hyvin pitkäaikainen skandaalidokumenttien toimittaja ja ankkuri iski todelliseen kultasuoneen elokuvallaan "Bowling for Columbine". Tosiasioiden keksimisellä, kuten Harrisin ja Kleboldin keilauksella ennen murha-aaltoaan, luovuutta osoittavilla leikkauksilla ja lopputuloksen kutsumisella dokumentiksi tavoite saavutettiin, valtaisat yleisöluvut ja agendaa jo kauan lobanneen Elokuva-akatemian Oscar-palkinto avasivat rahahanat. Siirtyminen päiväsaikaan huonoimpiin ohjelma-aikoihin täytteenä esitettävän minimaalisella budjetilla kituvan skandaalidokumenttisarjan ohjaajasta ja juontajasta miljonääriksi tapahtui kertarysäyksellä. Vastaaminen asevastaisten lobbaustahojen rukouksiin hyvin myyvän poliittisen elokuvan luomiseksi tapahtui oikealla hetkellä, erityisesti kun elokuvaa pystyttiin huomattavalla määrällä hyvää tahtoa ja silmien siristelyä kutsumaan dokumentiksi. Samalla saatiin luotto-ohjaaja muillekin probagandatarkoituksiin soveltuville projekteille, vaikkei "Columbinen" kaltaista yleisömenestystä olla sen koommin Mooren aikaansaannoksissa nähtykään.

Hollywood ei ole täynnä vain ammunnan ja metsästyksen piiloharrastajia ja itseään poliittisiin tarkoituksiin myyviä elokuvantekijöitä. Joukossa on myös julkkiksia joiden historian tutkiminen avaa näkökulman todellisiin motiiveihin. Viimeaikoina huomattavan asevastaisia puheita pitäneen Sean Pennin vaikuttimet ovat pitkälti kotikasvatuksessa. Tämän isä, Leo Penn, oli vuosina 1939-1941 yksi äänekkäimpiä kansallissosialismin ja natsismin puolestapuhujia Yhdysvalloissa. Penn tosin käänsi kelkkansa täysin 22.6.1941 kun natsi-Saksan panssarit vyöryivät Neuvostoliiton maaperälle, Neuvostoliiton Kommunistinen Puolue lopetti natsien periaatteellisen tukemisen ja äärikommunistinen Penn joutui tekemään nopean valinnan kahden despootin ja heidän keskusjohtoisten ajatusmalliensa välillä, päätyen laulamaan sen tahon lauluja jonka leipää söi. Stalin rahoitti näet Yhdysvalloissa toimivien kommunistien toimintaa, myös suoranaisia terroristitekoja avokätisesti. Usko valtiovallan rautaiseen ikeeseen vaikuttaa periytyvämmältä kuin voisi ajatella, erityisesti silloin kun se on linjassa väkivaltaviihteen myyntitulojen maksimoinnin kanssa, millä Penn on uransa ja omaisuutensa luonutkin.

Pahinta asiassa on se, että hyvin monet joilla ei ole omakohtaista kontaktipintaa ammunnan harrastamiseen, muodostavat mielipiteensä Hollywoodin elokuvien avulla. Tämä on jopa tehty helpoksi jatkuvalla samansuuntaisten moraalisten viestien upottamisella viihteen joukkoon. Siinä missä vielä 1970-luvulla ammuntaharrastus oli varsin tavanomaista ja luonnollista, siitä on tarkoitushakuisesti yritetty tehdä suuren yleisön silmissä vastenmielistä, jopa esittämällä että rikolliset olisivat vain tavallisia ihmisiä jotka ovat sattuneet saamaan käsiinsä ampuma-aseen. Todellisuus taas on sosiaalisissa ongelmissa, joista vaietaan. On helpompaa elättää myyttejä aseiden ympärillä ja tahkota sillä rahaa kuin maksaa korkeampia veroja sosiaalisten ongelmien todelliseen korjaamiseen. Tavalliset aseharrastajat, jotka ovat demografisesti ylivoimaisesti lainkuuliaisinta osaa väestöstä, uhrataan suunnitelmallisesti ahneuden alttarilla. Tästä viimeisin esimerkki on "Shoot 'em up" -elokuvan kaltaisen roskan levitysmahdollisuuksien ja maksavan yleisön säilyttäminen.

Yllättävä lisäefekti minkä niin käsikirjoittajat, ohjaajat kuin tuottajatkin ovat huomanneet on huomattava potentiaalinen säästö tuotantokustannuksissa. Kun halutaan saada aikaan juonen kannalta olennainen kaottinen tilanne, enää ei tarvita kalliita erikoisefektiä yleisen paniikin ja hysteerisen kiljunnan perusteluksi väkijoukossa. Tarvitaan vain muutaman minuutin lisäotos jossa joku, kuka hyvänsä, vetää esiin aseen. Siitä ei ole edes kauan kun tällaista reaktiota olisi pidetty uskottavuudeltaan seinähulluna, nykypäivänä se kuuluu jo elokuvien vakiorepertuaariin.

Totuutta ei tulla kuulemaan, koska sitä ei haluta kuultavan. Näennäisen mielihyvän kauppa sujuu liian hyvin. Mitä seuraavaksi kun ampuma-aseet on jo demonisoitu? Skotlannissa on käsittelyssä lakialoite, joka kieltäisi miekkojen myynnin. Kun Englannista on jo ajettu perinteisimpienkin nk. disipliiniammuntalajien harrastajat ja olympiatasonkin kilpailijat ulkomaille harjoittelemaan, ollaan pohjoisnaapurissa matkalla jo askelta pidemmälle. Kuinka suuri osa tästä hyväätarkoittavasta hölmöilystä on väkivaltaspektaakkelin "300" innoittamaa, ei tietenkään voida sanoa, mutta ajankohta ja lakiehdotus osuvat hämmästyttävän lähekkäin kronologisessa mittakaavassa.

Spekulointia on jo käyty siitä, mikä on kyseisen lain mukaan miekka ja mikä keittiöveitsi, ja keittiötyövälineiden takavarikoita toimeenpantu, mutta kaikesta huolimatta holhousyhteiskunnan laajentamisessa ollaan tultu jo aivan liian pitkälle. Elokuvateollisuuden luoman asemytologian satoa ollan jo niitetty Englannissa, missä nuorison keskuudessa ampuma-aseiden määrä on räjähtänyt täysin käsistä, erityisesti sen jälkeen kun ne kiellettiin lailla. Mahdollisuuksia järkevään ja lailliseen harrastamiseen ei ole, aseet kiinnostavat silti ja Hollywood suoltaa elokuvan toisensa jälkeen aseiden väärinkäyttömalleiksi. Väkivalta- ja henkirikollisuus on Englannissa ylittänyt Yhdysvaltain tason jo kolminkertaisesti eikä suunta ole laskeva. Toimintamalleja imetään elokuvista, pimeät markkinat toimivat ja se mikä aihetta tuntematonta saattaa järkyttää, toimivan konepistoolin valmistaminen kotona käsityökaluin on helpompaa kuin edes välttäväntasoisen ilmakiväärin. Yksityiskohtaisia ohjeita on saatavilla Internetistä ja niitä myös toteutetaan jos pimeää asetta ei muuten ole saatavilla tai jos se on liian kallis.

Hollywoodin viljelemä mielipide siitä että aseet on tehty vain ihmisten tappamiseen peilaa vain ja ainoastaan kyseisen kommentin esittäjän perspektiivin ja sivistyksen suppeutta. Tämän väitteen todistaa vääräksi laajamittainen, laillinen ammunta- ja metsästysharrastus, mitä ei edes voisi olla olemassa jos kyseisellä Hollywoodin mantralla olisi minkäänlaista perää.

Kuinka kauan aiomme maksaa lunnaita elokuvateollisuuden voitonmaksimoinnista, jää täysin hämärän peittoon. Todellisten harrastajien ääni on ollut kuulumattomissa jo pitkään kun on helpompaa olla ottamatta asioista selvää ja ajatella niinkuin muutkin, niinkuin Hollywood; trendikkäästi. Niinkuin he haluavat sinun ajattelevan.

Osaan ottaa viihteen viihteenä, huononkin sellaisen, enkä kaipaa sekaan probaganda-annosta tai tekopyhää vuorosanojen ja valkokankaan tapahtumien räikeää ristiriitaa. Stalinin ja Hitlerin "dokumenttielokuvien" ja löyhästi viihteen valepukuun verhotun probagandan aika on jo ohi.

Henri Helanto
Varapuheenjohtaja