Karhujahdissa Itävallassa

Kun Itävaltalainen tuttumme kutsui jahtiporukkamme keväällä Helsingissä käydessään Alpeille karhujahtiin, suostuin kaikkien puolesta onnesta hykerrellen, sillä tiesin että meitä odottaa varsin erikoislaatuinen karhujahti. Itävaltalaiset nimittäin kutsuvat Euroopan toiseksi suurimman jyrsijän alppimurmelin urospuolista edustajaa karhuksi. Alppimurmeli (Marmota marmota) on majavaa muistuttava lyhythäntäinen jyrsijä joka elää suurissa yhteiskunnissa korkealla Alppien rinteillä laajoissa luolastoissa.

Vihdoin koitti alkusyksy ja murmelijahti alkoi lähestyä. Kävimme ampumassa .222 rem kiväärimme 150 metriin puolivaippaluodille Itävaltalaisten ohjeiden mukaisesti. Onneksi lähdimme ajoissa matkaan, sillä lentokentällä kesti suhteellisen kauan kunnes SAS:ilta löytyi henkilö joka tiesi miten aseiden kuljetuksen kanssa toimitaan, minkäänlaista ohjeistusta asiasta ei tuntunut olevan. Müncheniin saavuttaessa aseet toimitettiin meille saksalaisella tarkkuudella ohjeiden mukaisesti henkilökohtaisesti virkailijoiden toimesta. Tämän jälkeen meidät ohjattiin tulliin jossa kohteliaasti ja nopeasti käytiin läpi matkamme tarkoitus ja siihen tarvittavat paperit, aseita meidän ei tarvinnut edes näyttää.

Matkamme jatkui junalla Salzburgin suuntaan. Takkuillen tapahtuvista ratatöistä johtuen päätimmekin nousta junasta hieman ennen rajaa ja turvautua taksikyytiin. Ohjeet kuljettajalle oli tyyliin ”Bishofshofenin suuntaan ja toinen laakso oikealle, sitten n. 10 km länteen..” Pääsimme lopulta perille majapaikkaamme puolen yön aikaan, jossa Itävaltalaiset ystävämme meitä jo odottivatkin. Siinä vaihdettiin kuulumisia ja nautittiin pöydän antimista, jotka lähinnä koostuivat erinomaisista paikallisista tisleistä ja oluista, tähän liittyi myös virallinen osuus jossa käytiin läpi mm. alppimurmelin anatomiaa ja murmelijahdin kulkua.

Kokoontuminen oli aamulla kello kuusi, jonka jälkeen alkoi puolentoista tunnin moottorimarssi kohti erästä laaksoa Itä-Tirolissa aivan Italian rajalla. Saavuimme perille juuri aamun valjetessa ja menimme paikalliseen Gasthofiin jossa metsästysoppaamme meitä odottivat. Jahdin johtaja tarkisti lupamme ja kirjoitti meille sikäläiset metsästyskortit, sekä päiväluvat murmelijahtiin. Lisäksi kävimme läpi jahdin kulkua ja meidät jaettiin kielitaidon mukaan ryhmiin, joko 1+1 tai 1+2. Meillä kullakin oli lupa ampua yksi murmelikarhu ja mahdollisesti vielä toinen extrana, mikäli sopiva yksilö löytyisi. Aamukahvit juotuamme siirryimme ajoneuvoilla kapeita alppiteitä pitkin korkeammalle lähemmäs murmeliyhdyskuntia. Syksyinen auringonpaiste oli upea ja tuuli vähäistä, mikä oli sinänsä otollinen ulkoilusää murmeleidenkin mielestä. Jonkin matkaa alppirinnettä patikoituamme kuuli jahtitoverini kimeän vihellyksen ja pysähdyimme tarkkailemaan tilannetta, jahtioppaamme Stefan nyökkäsi hymyillen ja ilmoitti kyseessä olevan murmelin, emme kuitenkaan vielä olleet reviirillä, joten patikka auringonpaisteessa jatkui.

Kuljimme rinnettä ylös ja alas, mikä alkoi ohuessa ilmanalassa käydä urheilusta kokemattoman jaloisssa, Stefan pysähtyi vähän väliä kiikaroimaan kivikkoista maastoa. Kiipeiltyämme edelleen saavuimme suurehkon kivipaaden luo ja pysähdyimme kiikaroimaan maastoa, Stefanin mukaan alapuolellamme olevassa kivikossa asui suuri murmeliyhdyskunta. Laskettuamme varusteet maahan ja kiikaroituamme maastoa näkemättä mitään muuta kuin kiviä kuului lopulta jostain alapuoleltamme kimeä vihellys joka terävöitti välittömästi aistimme. Stefan osoitti erästä kiveä alapuolellamme ja todenteolla näin siellä elämäni ensimmäisen alppimurmelin, pulssi alkoi kiihtyä. Mittasimme etäisyydeksi laser-mittarilla 270 metriä, valitettavasti liian kaukana. Stefan tutkiskeli maastoa hetken aikaa ja osoitti erästä kivikasaa noin sadan metrin päässä ilmoittaen, että meidän tulee hiipiä sinne. Hivuttauduimme jälleen kivikasan päälle ja ryhdyimme tutkiskelemaan maastoa ja hetken kuluttua kallion päälle ilmaantui kokonaista kolme murmelia paistattelemaan auringossa, kokemattomana en oikein osannut erottaa niissä suurempia eroja, mutta Stefan totesi että lähin niistä oli ainakin liian nuori ammuttavaksi, mittasin etäisyydeksi seuraavaan 130 metriä ja hetken aikaa tilannetta tarkkailtuaan Stefan osoitti minulle murmelia ja ilmoitti sen olevan sopiva. Pulssin kohotessa latasin kiväärin ja saatuani murmelin ristikkoon vedin syvään henkeä ja puristin liipasimesta. Stefan katsoi vielä tilannetta kiikareillaan hetken laukaisun jälkeen ja ilmoitti että laukaus oli valitettavasti mennyt ohi, totesin nähneeni omasta kiikaristani kuinka se oli vierinyt kalliota alas elottoman oloisesti, jolloin Stefan katsoi minua epäuskoisen näköisesti, mutta jahtitoverini vahvistaessa kertomukseni, hän totesi minun ampuneen väärää yksilöä, mikä ei luonnollisesti ollut kovin hyvä asia, sillä itävaltalaiset ovat hyvin tarkkoja siitä mitä ammutaan.

Hieman sekavien tunnelmien vallitessa, Stefan totesi, ettei kannata heti lähteä tutkimaan tilannetta vaan jäädään odottelemaan josko jahtitoverillenikin tulisi vielä ampumatilanne näistä asemista, vaikka tilanne laukauksen jälkeen vaikuttikin hiljaiselta. Kärsivällisyytemme palkittiin ja kuulimme nyt viheltelyä selkeästi eri suunnista, murmelit viestittivät keskenänsä, mutta emme nähneet mitään liikettä. Jonkin ajan kuluttua Stefan huomasi erään lohkareen juurella puuhastelevan murmelin, jonka totesi olevan hyvä ja etäisyyden ollessa n. 140 m myös mahdollista ampua, mikäli se tulisi pois lohkareen juuressa olevan tunnelin suulta. Jahtitoverini asettui asemiin ja sai murmelin tähtäimeen, mutta ampumalupaa ei tullut, sillä haavoittnut murmeli pyrkii aina menemää takaisin luolastoon ja kuollessaan sinne karkoittaa koko yhteiskunnan luolastosta. No mikäs siinä oli odotellessa henkeäsalpaavan kauniissa alppimaisemassa murmelin touhuja kiikaroiden. Jossain vaiheessa murmeli kapusi lohkareen päälle ja Stefan nyökkäsi ystävälleni merkiksi, että nyt voisi ampua. Laukaus kuului ja näin kiikarin läpi murmelin vierivän alas lohkareelta. Stefan onnitteli ystävääni hyvästä laukauksesta ja lähti hakemaan murmelia. Hän oli poissa yllättävän pitkään ja aloin jo epäillä itsekin ampuneeni ohi, mutta sitten näin hänen palaavan hymyillen kahta murmelia kantaen! Hän totesi molempien olevan loistoyksilöitä ja minun ampumani vielä paremman kuin mitä hän oli alun perin tarkoittanut.

Perinteisten menojen ja kaatoryyppyjen jälkeen Stefan totesi että koska jahti oli mennyt näin hyvin ja kiväärimmekin kävivät riittävän tarkasti, voisimme lähteä etsimään toista yhdyskuntaa ja yrittämään vielä toista murmelia, meillehän tämä kyllä kävi. Seurasimme Stefania kivikkoisessa maastossa ja aina hänen pysähtyessään ryhdyimme asiantuntevasti kiikaroimaan samaan suuntaan hänen kanssaan jos vaikka näkisimme jotain liikettä. Samassa kuulimme kahden laukauksen kaikuvan laaksossa, joten mahdollisesti tovereillammekin oli ollut jahtionnea. Murmeleista ei näkynyt enää jälkeäkään joten jatkoimme vielä matkaamme, tällä kertaa rinnettä alaspäin. Kiipesimme taas suuren lohkareen päälle ja ryhdyimme kiikaroimaan ympäristöä, valmistelimme samalla tuliasemat tekemällä repuistamme ampumatuet sopiviin sektoreihin. Näimme ainoastaan kaukaa yhden Gemssin, sekä laakson yllä kiertelevän kotkan, joka saattoi olla syynä ettei murmeleita näkynyt, mutta sitten Stefan erotti liikettä erään kalliopaaden päällä ja minäkin sain murmelin etäisyymittarin kiikariin, valitettavasti matkaa oli kuitenkin 300 metriä, joten tyydyimme ainoastaan kiikaroimaan murmelia, kunnes yhtäkkiä suhteellisen lähellä kiipesi murmeli kiven päälle. Hetken aikaa murmelia kiikaroituaan Stefan nyökkäsi hyväksyvästi, minulla olikin jo murmeli ristikossa josta se hetken kuluttua katosi pyörien kiveltä alas. Waidmannsheil, totesi Stefan ja kehotti olemaan hiljaa paikallamme, jos murmeleita vielä ilmaantuisi näköpiiriin. Hetken kuluttua virisi kuitenkin erittäin voimakas tuuli ja Stefan totesi ampumisen siinä kelissä pienikaliiberisella aseella liian riskaabeliksi, joten hän kävi taas noutamassa saaliin, mikä osoittautui normaalia tummemmaksi ja siten harvinaislaatuiseksi saaliiksi.

Ryhdyimme kulkemaan rinnettä jälleen ylöspäin, mikä olikin yllättävän kovaa hommaa, etenkin kun kannossa oli varusteiden lisäksi kaksi lihavaa murmelia. Noin puolen tunnin kuluttua pysähdyimme jälleen tutkimaan maastoa ja koska mitään ei näkynyt totesi Stefan hetken sopivan murmeleiden suolistamiselle. Murmelilla on majavan tyyliin yllättävän laaja suolisto ja sen ympärillä runsaasti myskille tuoksuvaa rasvaa, josta keitetään lihaskipuihin auttavaa murmeliöljyä. Murmeli onkin erittäin miellyttävä suolistettava, sillä sen jälkeen kädet tuoksuvat puhtaille kuin juuri myskisaippualla pestyinä. Operaation jälkeen kuulimme ylärinteestä viheltelyä, murmelit siellä keskustelivat keskenään ja toverini saikin yhden kiikariinsa, mutta Stefan totesi tuulen olevan edelleen liian voimakas, eikä ampumalupaa tullut. Jäimme odottelemaan tuulen tyyntymistä noin puoleksi tunniksi, mutta koska muutosta tilanteeseen ei tullut, ehdotti Stefan että lähtisimme paluumarssille ennen pimeän tuloa. Vaikka askel alkoi olla raskas ja pusero märkä, oli mieli kevyt loistavasti sujuneen jahtipäivän jälkeen, aurinkokin painui yllättävän nopeasti horisonttiin ja valojen syttyessä hämärtyvään laaksoon oli näkymä suorastaan taianomainen. Tätä en unohtaisi ikinä.

Palatessamme paikalliseen majataloon, odottelivatkin iloisen oloiset jahtitoverimme jo meitä paikallista ollutta siemaillen. Viisihenkisen seurueemme yhteissaldo jahtipäivälle oli kahdeksan murmelia, mitä voitaneen pitää erinomaisena saavutuksena, sillä sää oli pitkään ollut niin huono ettei murmeleista ollut näkynyt vilaustakaan ja se olisi hyvin saattanut olla meidänkin kohtalonamme, mutta tällä kertaa Diana päätti toisin. Weidmannsheil alkoikin olla suhteellisen suosittu ilmaus kilistellessämme paikallisella aivan jumalaisen makuisella aprikoosi-viinalla vasemmalla kädellä, kuten meillä metsästäjillä on tapana. Söimme vielä tilanteeseen sopivan kauris-päivällisen ja täytyy sanoa, että itävaltalaiset murmelipeijaiset olivat kovasti kaikkien mieleen. Jossain vaiheessa iltaa kuljettajamme ryhtyi kuitenkin näyttämään siltä, että olisi aika heittää haikeat jäähyväiset jahtitoivereillemme ja aloittaa paluumarssi kohti tukikohtaamme, jossa jatkoimme tosin vielä kauris- ja saksanhirvijahdilla, mutta se onkin jo ihan toinen juttu.

Alppimurmeli on Itävallassa samalla tavoin luvanvaraista riistaa kuin esimerkiksi gemssi tai saksanhirvi ja kanta on erittäin tarkoin säänneltyä.

Murmeliterveisin,
Toni Stoschek