NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus.
 
 

080502 - ”TULI SEIS” SEIS!

Finlandiatalossa pidettiin perjantaina 25.4.2008 ”Tuli seis” -seminaari. Tilaisuudessa oli runsas osanottajajoukko. Antina seminaarista jäi mielenkiintoisia asioita, jotka tulivat ilmi käydyistä keskusteluista. Oletettavasti Suomessa on meneillään Arpajais- ja asehallintoyksikön aserajoitustoimet laajemmin kuin edes NRA on pystynyt ennustamaan. Kuin vahingossa – paljastui meneillään oleva lakimuutosasia, jonka tarkoituksena on selvästi vain muutaman asevastaisen tärkeilevän virkamiehen omasta päästään keksimien asioiden toteuttaminen. Valheelliset perustelut EU-direktiiveistä osoittautuivat täydeksi hölynpölyksi.

Tilaisuudesta mainittakoot se, että eri asealan etujärjestöt ovat selvästi lähentyneet ajatuksissaan toisiaan, koska AAHY:n toiminta on ollut ala-arvoista ja mitta on tullut ihmisille täyteen. Kaksi ministeriötä, Sisäasiainministeriö ja Ympäristöministeriö, ovat selvästi halukkaita kieltämään varmuuden vuoksi kaiken, jos eivät tunne jotain asiaa. Vetoaminen ampumaratojen ympäristöhaittoihin näyttää olevan vailla tutkittua näyttöpohjaa. Vastaavasti näyttää olevan todistettuja faktoja, mitkä kumoavat esitetyt väittämät esim. lyijyn ympäristöhaitoista ampumaratojen osalta. Sama pätee meluun. Keskusteluista kävi ilmi, että esim. Ruotsissa on havaittu ampumaratojen kuviteltu lyijyongelma keksityksi ja Suomen maaperässä on lyijykaapelia sellaisia määriä ampumaradoista riippumatta, että on perusteetonta edes puhua ampumaratojen lyijykielloista tai rajoituksista ilman muita lähes mahdottomia toimenpiteitä. On käsittämätöntä, että ollaan valmiita kieltämään ampumaratojen toimintaa vain keksittyjen ja väärien verukkeiden vuoksi. Tämä on selkeää vastuunpakoilua niiltä, jotka rajoituksia suunnittelevat. Ampumaratapalveluiden järjestäminen kuuluu kuntatason päättäjille, mutta asioihin ei puututa ministeriötasolla asenteellisesti ja tarkoituksella väärin tehtyjen rajoitusten vuoksi.

Väläytys aselakiuudistuksesta on pöyristyttävä. Uudistusta on ilmeisesti suunniteltu suuressa hiljaisuudessa tarkoituksella, etteivät asioihin liittyvät tahot vain pystyisi vaikuttamaan esityksen sisältöön. Uudistus olisi ilmeisesti tarkoitus toteuttaa kahdessa vaiheessa siten, että ensin toteutettaisiin lain uudistaminen direktiivin mukaiseen kuntoon kiireellisenä. Toisessa vaiheessa olisi tarkoitus ilmeisestikin muuttaa vallitsevat aselupakäytänjtöjen yhtenäistämisohjeet laiksi, koska ohjeet kiristävät lupakäytäntöjä laittomasti. Toinen vaihe olisi toisin sanottuna lainkiristykset Laihon omasta päästä. Kummallekaan lakimuutosvaiheelle ei ole olemassa todellista tarvetta, koska seminaarissa tuli selvästi ilmi, ettei hallitusneuvos Jouni Laiho ollut ymmärtänyt direktiivin sisältöä, vaan esitti omakeksimiään väittämiä asioista. Keskusteltaessa asian korjasi paikalla esitelmän pitänyt europarlamentikkomme Lasse Lehtinen (sdp). Aselakimme on nimittäin jo nyt täysin direktiivin vaatimusten mukainen ja siten ”kiire” on vain Laiholla todistaakseen olevansa kykenevä hoitamaan virkaansa. Toisen vaiheen toteuttamisen tavaksi paljastui, että ohjeen toteuttamiseksi halutaan ottaa ns. lausunnot vain siksi, että voidaan sanoa asia huomioiduksi ja sitten, tehdä niin kuin halutaan lausunnoista välittämättä. Aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeidenkin kohdalla toimittiin täysin vastaavalla tavalla ja lopulta saatettiin asia voimaan väkisin poliisiylijohtaja Markku Salmisen allekirjoituksella. Ohjeiden oikeellisuushan on kyseenalainen varsinkin nyt, kun Salminen on selkeästi ollut tietämätön asioista, mihin ko. ohjeet ja hänen oma toimintansa johtaa.

Lain uudistamiseksi ei ole yhtään todellista perustetta ja aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeetkin tulisi mitätöidä. Ohjeista käydystä keskustelusta kävi ilmi, että niitä noudatetaan sattumanvaraisesti ja luvanhakijoita haittaavalla tavalla. Aselakimme on varsin uusi ja erinomainen. Miksi tehdä heikennyksiä lakiin, kun ainoa ongelma asioissa on AAHY:n toiminta? Seminaari oli mielenkiintoinen, koska se paljasti todellisen ongelman - aseasioista ei voi tehdä päätöksiä tuntematta alaa. Tilaisuudessa SAL:n Riissanen johti ja jakoi puheenvuoroja hyvin ja siitä kiitokset hänelle!

A.Jokinen
NRA:n pääsihteeri

 

 
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry