NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus. |
SYYTÄMME: Ministerit tiesivät!Olemme mykistyneitä. Murheellisia. Emme edes tiedä mitä sanoa ottaakseemme osaa Kauhajoen tapahtumien jälkeensä jättämien uhrien omaisille. Hiljainen hetki on jatkunut jo siitä aurinkoisen ja syksyisen tiistaiaamupäivän silmänräpäyksestä kun uutinen kantautui korviin. Ihan kuin Jokelan uhrit eivät olisi jo olleet liikaa, tämä on tarpeeton deja vu, edellistäkin järkyttävämpänä. Järkyttävämpänä siksi, että osa tapauksen yksityiskohdista olisi ollut estettävissä, täysin todellisista lähtökohdista. Jokelan jälkeen pitämässämme aivoriihessä päädyimme tiiviiseen esityslistaan jonka merkittävin sisältö on käytännön keinoissa ehkäistä motivoituneen psykopaatin liian helppo esittäytyminen aloittelevana urheiluammunnan harrastajana. Tämä esitys aiheutti muutamissa harrastajissa vastareaktioita, NRA:n toimintaa pidettiin tästä johtuen jopa asevastaisena, mutta yksityskohdat oli harkittu tarkkaan ja niillä oli jo linjauksina merkitys. Esitys toimitettiin valikoidulle ryhmälle kansanedustajia iltapäivällä 20.11.2007. Näistä kansanedustajista osa vastasi esitykseen positiivisesti, heistä erikseen on mainittava Markus Mustajärvi ja Ben Zyskovicz. Ministereistä yksikään ei reagoinut asiaan millään tavalla. Eivät edes ne ministerit jotka ovat tiedotusvälineille esittäneet vahvoja kannanottoja aiheesta ja väittäneet olevansa kiinnostuneita aiheesta. Ministereillä, joilla on huomattavasti enemmän vaikuttamisen mahdollisuuksia kuin tavallisilla kansanedustajilla, ei ollut minkäänlaista mielenkiintoa viedä asiaa eteenpäin heti kun uutiskamerat sammuivat ja aihe heidän mielestään vanheni. Näistä teeskentelijöistä pahimmiksi ovat osoittautuneet pääministeri Matti Vanhanen Sisäministeriön alaisissa elimissä on tehty karkeita emämunauksia. Näistä kauaskantoisin on Ase- ja arpajaishallintoyksikön, henkilöidysti Jouni Laihon ja Mika Lehtosen käsialaa oleva aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohje. Ohje on taidolla kirjoitettu, ellei sen sisältämiä kielioppivirheitä ja lainvastaisia teknisiä ohjeita lasketa. Se on verrattavissa pitkäpiimäisesti ja ympäripyöreästi kirjoitettuihin Nostradamuksen ennustuksiin, joista ei saa juuri mitään tolkkua luettuna, mutta joista löytyy ympäripyöreä, oikeaksi seliteltävä jälkiviisastelumahdollisuus lähes mihin tapahtumaan hyvänsä. Vastuuta ohje ei saatekirjeensä mukaan ota vaan sälyttää sen lupaviranomaisille. Tässä vaiheessa on mahdotonta sanoa, kuinka pitkälti sekava ohje on vaikuttanut lupaviranomaisen päätöksien harkintaan jos sitä on yritetty noudattaa, mutta sen linjausten perusteella Matti Juhani Saarelle on voitu huoletta myöntää aselupa "vähemmän vaarallisena" pidettävälle pienoispistoolille eikä saman ohjeistuksen perusteella suoraa perustetta luvan peruutukselle maanantaina ollut olemassa. Laki olisi antanut tähän kaikki mahdollisuudet. Sekava ja epälooginen tulkintaohje on kävellyt lain antamien mahdollisuuksien yli. SYYTÄMME: (päivitetty 26.9.2008)
Matti Vanhanen, pääministeri Syytetylle on toimitettu periaatteellinen ja yksilöity ohjeistus Jokelan surmiin johtaneiden tapahtumien ehkäisemiseksi ja tarjottu asiantuntija-apua asian valmistelussa. Syytetty on osoittanut piittaamattomuutta yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta. Syytetty on tästä huolimatta esittänyt linjauksikseen toimenpiteitä, joilla on vakavia seurauksia laittoman asekaupan edistämiseksi Suomessa ja viranomaisten valvontamahdollisuuksien heikentymisessä vastaisuudessa ampuma-aseiden suhteen. Anne Holmlund, sisäministeri Syytetty on laiminlyönyt velvollisuutensa valvoa alaisuudessaan toimivien tahojen, ensisijaisesti Ase- ja arpajaishallintoyksikön sekä Poliisin toimintaa turvallisuuteen olennaisesti vaikuttavien toimien osalta. Syytetylle on toimitettu periaatteellinen ja yksilöity ohjeistus Jokelan surmiin johtaneiden tapahtumien ehkäisemiseksi ja tarjottu asiantuntija-apua asian valmistelussa. Lieventävät asianhaarat: on ilmennyt että sisäministeriä on todellisuudessa voitu johtaa harhaan sisäministeriön poliisiosaston, poliisiylijohtajan ja asijantuntijoina esiintyvien virkamiesten toimesta. Tätä tukee se, että syytetty on julkisuudessa useasti vedonnut aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeeseen lupaharkinnan ongelmien korjaajana eikä, niinkuin se tosiasiallisesti on, pahentajana ja monilta osin jopa aiheuttajana. Seuraamme asiaa. Lisää lieventäviä asianhaaroja: 29.9.2008 syytetyn johtama ministeriö on ottanut käyttöön aselupakäytäntöä koskevan ohjeistuksen joka noudattaa erittäin pitkälti esitykseemme kirjattuja linjauksia. 30.9.2008 on selvinnyt, että sisäministerin alaisuudessa toimivan virkamieskunnan jäsenet ja avustaja ovat pimittäneet häneltä asiaan liittyviä tietoja, mikä on mitä ilmeisimmin vaikuttanut valittuihiin toimenpiteisiin. Jouni Laiho, johtaja, Ase- ja arpajaishallintoyksikkö Syytetty on väärinkäyttänyt hänelle uskottuja, verovaroin rahoitettuja resursseja henkilökohtaisten näkemysten ajamiseksi lain tulkintaan, käyttäen turvallisuuteen liittyviä tekosyitä jotka ovat osoittautuneet perusteettomiksi ja tyhjiksi puheiksi. Toimet ovat olleet omiaan aiheuttamaan aiempaakin suurempia ongelmia aselupaharkintaan maanlaajuisesti ja myötävaikuttaneet ampuma-aseiden joutumiseen rikollisten käsiin. Syytetty on toiminnallaan johtanut harhaan sisäministeriä, aiheuttaen toisarvoisten, hänen kehittämiensä, esittämiensä ja painottamiensa mallien käytön lupaharkinnassa. Lupaviranomainen, Aselupayksikkö, Kauhajoen Kihlakunnan Poliisilaitos Syytetty on käyttänyt ohjeluontoista listaa lupaharkintaperusteiden määrittelyssä ja jättänyt hänelle lakisääteisesti uskotun, virkatehtävän vaatiman harkintavallan käyttämättä siitä huolimatta että lukuisia osoituksia nuoren, kokemattoman aseluvan haltijan käyttäytymismalleista on ollut selvästi nähtävillä ja käytettävissä arvioinnin perusteina. Erityisen raskauttava asianhaara on, että täysin samanlaisten ennusmerkkien mukaisesti Suomessa on tapahtunut viimeksi kuluneen vuoden aikana erittäin laajaa julkisuutta saanut massamurha josta viranomainen on varmasti ollut tietoinen. VAADIMME: Pääministeri Matti Vanhasen, hallitusneuvos Jouni Laihon ja Kauhajoen Kihlakunnan Poliisilaitoksen aselupavastaavan välitöntä eroamista tai erottamista tehtävistään. Syytetyt ovat toimillaan aiheuttaneet vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle, osoittaneet piittaamattomuutta heille uskottujen tehtävien asianmukaisessa hoitamisessa ja laiminlyöneet velvollisuutensa. Aiheuttamiaan vahinkoja he eivät pysty koskaan korvaamaan. On kohtuullista odottaa että he ymmärtävät kantaa vastuun virheistään, vastuun joka heille kuuluu. Hallitus |
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry |