NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus. |
080929 - Olimme oikeassa, valitettavastiLiike-elämässä tyypillinen häikäilemättömien pyrkyrien käyttämä keino on ottaa jonkun muun esittämä, hyväksi osoittautunut idea, vaihtaa sen sanamuotoa ja esittää se omanaan. Tämän toimintatavan harjoittajat eivät välttämättä ole lahjattomia, mutta lahjakkuus kohdistuu oman urakehityksen maksimointiin, ajatuksen kehittäneen tahon kustannuksella. Tämä malli ei ole täysin tuhoontuomittu kunhan yrityksen hyötymisen kautta kaikki voittavat kollektiivisesti. Ongelmiakaan ei tule, ennenkuin ideaa omaksi väittäneeltä pyydetään lisää hyviä ideoita varmistamaan menestys vastaisuudessakin. Olemme pitkälti samassa tilanteessa nyt. Tänään julkaistu sisäministeriön ohjeistus ampuma-aselupaharkinnan periaatteiksi noudattaa lähes kirjaimellisesti sitä linjausta, jonka esitimme 20.11.2007. Plagiointi on ihailun rehellisin muoto ja olemme tästä otettuja, erityisesti kun kyseessä on asia jolla on olennainen ja merkittävä vaikutus aseturvallisuuteen luvanhakijan seulonnan kannalta. Sen vaikutus on välitön, tuntuva ja konkreettinen, siitä hyödymme me kaikki, niin me lainkuuliaiset rehelliset aseharrastajat kuin koko yhteiskuntakin. Olemme tyytyväisiä. Ja kauhuissamme. Yksitoista henkeä jouduttiin uhraamaan ennenkuin ajatustamme kuunneltiin. Nämä olivat tarpeettomia kuolonuhreja siitä viivyttelystä ja ylimielisyydestä jota "virkamies kyllä tietää" -henki aiheutti. Ne ovat hyvin suoranaisesti yhteydessä siihen välinpitämättömyyteen ja omien etujen ajamiseen jota virkamieskunnan mädännäisimmät edustajat ovat harjoittaneet. Olemme varoittaneet muutamista, tehtäviinsä kaikin puolin epäpätevistä viranhaltijoista lukuisia kertoja, tienneet että heidän toimintansa tulee aiheuttamaan ongelmia ja nyt kun pahin mahdollinen kauhukuva on toteutunut, samat virkamiehet ovat ottaneet NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry:n tekemän taustatyön, lisänneet siihen oman allekirjoituksensa ja puhelinnumeronsa ja päätyneet nimetyksi aselain muutoksia valmistelemaan työryhmään. Eikö kukaan huomaa tässä mitään epäkohtaa? Kuinka monta täysin turhaa sivullista uhria tarvitaan ennenkuin itsekeskeisen virkamiesmafian toimille saadaan nopea ja lopullinen päätös? Mitä vaaditaan ennenkuin nämä tulevien katastrofien neuvokset vapautetaan viroista joissa he ovat aiheuttaneet pelkkää murhetta? Heidän lainsäädäntöön aiheuttamasta myyräntyöstään on olemassa konkreettisia täydellisen epäonnistumisen esimerkkejä mm. rahankeräyslain vaikutuksissa siihen, että ihmisiltä voidaan kerätä hyvien periaatteiden varjolla rahaa huijareille ilman että lainsäädännöllä tätä toimintaa kyetään estämään. He eivät ole puuttuneet Wincapitan toimintaan kun ihmiset menettivät miljoonia euroja huijareille vaikka kaikki merkit tästä olivat heidän nenänsä edessä. Hirvittävintä on, että he suhtautuivat ylimielisesti kansalliseen turvallisuuteen silloin kun Jokelan jälkimainingeissa olisi ollut toimittava, heidän vuosikausia työllistämistöinä näpertelemänsä aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeen (AYO:n) osoittauduttua sudeksi jo syntyessään. Nyt heidän käsissään on ampuma-aselaki. Ei ole kuviteltavissa osaa lainsäädännössä, johon he olisivat kyvyttömämpiä, sopimattomampia ja vahingollisempia vaikuttajia. Jos lain valmistelutyössä halutaan asiantuntija-apua, tarjoamme sitä edelleen, yhtä mielellämme kuin viimeksikin. Emme edes kaipaa siitä meriittejä, ne voi puolestamme mielihyvin tälläkin kertaa ottaa se virkamies joka katsoo niitä eniten urakehityksensä kainalosauvoiksi tarvitsevansa. Turvallisuusnäkökohdat ampuma-aseiden suhteen sekä harrastuksellisesti että yhteiskunnallisesti ovat lähellä sydäntämme, käytämme huomattavia määriä voimavaroistamme niiden edistämiseen myös silloin kun se ei ole muodikasta, mediaseksikästä ja muut aihetta itselleen tärkeäksi väittävät vain lepäävät laakereillaan ja yrittävät keksiä itselleen muuta näyttävää puuhailemista. Ei toisteta niitä virheitä mitkä viimeksi tehtiin ja joihin osoitettavasti syylliset näyttävät pääsevän kuin koira veräjästä, mitä ilmeisimmin pilaamaan tulevaisuuden meiltä kaikilta, suuremmassa mittakaavassa kuin koskaan. Tai jos pääsevät, voimme vain toivoa että he varastavat periaatteemme ja esityksemme uudelleen. Tehkää edes se, kansallisen edun nimissä, olkaa niin hyvät. Hallitus |
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry |