NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus. |
081002 - Väkivaltainen henkilö luopuu aseestaanNetissä on kiertänyt linkki Suomen Miekkailuliiton alullepanemaan ja erityisesti Jan Bade -nimiseen miekkailijaan henkilöityvään addressiin käsiaseiden kieltämiseksi. Lisäpontena Bade on samalla esittänyt luovuttavansa 5-ottelun kilpa-aseensa deaktivoituna. Olemme Baden kanssa samaa mieltä, hänen olisi tullut luovuttaa aseensa viimeistään jo 13.1.2005 kun Suomen Miekkailuliitto tuomitsi hänet määräaikaiseen kilpailu- ja toimitsijakieltoon epäurheilijamaisen käytöksen johdosta. Kyseinen tuomio johtui Baden väkivaltaisesta, henkilöön kohdistuvasta fyysisestä käytöksestä miekkailukilpailun tuomaria kohtaan, jonka päätös ei häntä miellyttänyt. Referenssi: linkki uutiseen. Äkkipikaiset, väkivaltaista käytöstä osoittavat henkilöt eivät mielestämme missään tapauksessa sovellu aseluvan haltijoiksi. Katsomme tämän epäkohdan tälläkertaa korjaantuneeksi Baden osalta oma-aloitteisesti. Hallitus |
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry |