NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus. |
081006 - Virkamiehen vastuuVuosi 2006 oli käännekohta maamme asevastaisten piirien toiminnassa. Vuoden aikana ennustettiin useaan kertaan Kansallisen Kokoomuksen voittoa tulevissa eduskuntavaaleissa. Parin vuosikymmenen aikana virkamiehistöön, erityisesti sisäasiainministeriöön, oli istutettu henkilöitä, jotka ovat avoimesti kaventamassa kansalaisten oikeuksia “yhteistä hyvää “ tarkoittavan alati lisääntyvän valvonnan kautta. Valvonnan lisäämisen puolestapuhujina olivat ja ovat myös Kansallisen Kokoomuksen aatemaailmaa lähellä olevat henkilöt ilmeisinä lähtökohtinaan vallanhalu ja päättäjäksi pääseminen nöyristelemällä. Yksi vuoden 2007 eduskuntavaalien voittajista oli Kansallinen Kokoomus. Tämä voitto sai aikaan poliisin keskuuteen rakennetun asevastaisten päälliköiden ja lupavastaavien “myyrä-verkoston“ ryhtymisen paniikinomaisiin olemassa olevan lain vastaisiin toimiin. Poliisi suoritti ja suorittaa edelleen lakiin perustumattomia lupaperuutuksia ja kotietsintöjä nojaten aseasioita tuntemattomien Ampuma-aselakia ja -asetusta sekä niiden valmistelutöitä väheksyvien virkamiesten laatimiin aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeisiin (AYO). Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat kaikkine yhtymäkohtineen ja lupapäättäjien samansuuntaisine laiminlyönteineen antaa vaikutelman tietoisten tekojen jatkumosta. Lupapäättäjiä on ilmeisesti ohjannut korkeampi käsi kaventaen päätöksentekoa viittomalla asevastaisten tahojen päämäärän suuntaan seurauksista välittämättä. Kauhajoen koulusurmien yhteydessä on aloitettu tutkinta lupapäättäjänä olleen rikoskomisarion toimista nimikkeellä virkarikos. Tutkinta on siis rajattu vain yhden virkamiehen toimiin ja ulkopuolelle on häveliäästi jätetty asian kokonaiskäsittelyn kannalta oleellisen tärkeät taustavoimat mahdollisine painostustoimineen. Tutkintanimikkeenä, kuten yleistä tutkinnan aloittamisessa on, tulisi olla yllytys/avunanto kymmeneen murhaan ja yhdeksään törkeään pahoinpitelyyn, jolloin laajasti selvitettäisiin oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti kaikki tapahtumaan johtaneet seikat ja muun virkamiehistön osuus. NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry näkee välttämättömänä, että kaikki ne virkamiehet, jotka ovat olleet mukana Ampuma-aselain ja -asetuksen kanssa ristiriidassa olevan ohjeen (AYO) määräämisestä käyttöön otettavaksi tai ovat olleet johtamassa ohjeen valmistelemista, asetetaan vastuuseen teoistaan. NRA ry:n hallitus |
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry |