081206 - Suvaitsevaisuus ja nollatoleranssi

Elämme mielenkiintoista aikakautta. Epätietoisuus tulevaisuudesta, niin taloudellisen taantuman edellä kuin yhä synkkenevien yhteiskunnallisia ongelmia peilaavien uutisten painostuksessa, saa monet meistä ajattelemaan turvallisuutta. Sitä että se maailma mihin olemme tottuneet on olemassa huomennakin, hyvällä tuurilla vieläpä aavistuksen parempana kuin tänään. Sitä että maailmamme on oikeastaan vain lainassa lapsiltamme ja mitä voimme tehdä antaaksemme sen heille parempana kuin me sen vanhemmiltamme saimme.

Jokainen meistä katsoo maailmaa omasta, pienestä näkökulmastaan. Sitä näkökulmaa muokkaa se informaatiotulva johon olemme joutuneet sopeutumaan, kriittisyys on tärkeämpää kuin koskaan ja silti monet meistä haluavat lukea vain heidän maailmankatsomukseensa sopivia uutisia. Ensivaikutelmaa kun on vaikea muuttaa missään asiassa ja monet potevat samanlaista mielialaa kuin suuren hankinnan, esimerkiksi auton, tehnyt. Jälkikäteen halutaan vain etsiä vahvistusta sille että valinta on ollut hyvä, jopa suurimmissa "hankinnoissa" eli maailmankatsomuksessa. Ideologiassa.

Jokaisella meistä on vapaus omaan ideologiaansa. Sitä voidaan kyseenalaistaa kysymällä perusteluja, mutta riippumatta siitä kuinka hyvät tai huonot perustelut ovat, tai vaikka ne puuttuisivat kokonaan, mielipiteenvapaus on olemassa. Se on henkilökohtainen asia, jotkut käyttävät vapauttaan kertomalla mielipiteensä taustoineen, jotkut väärinkäyttävät sitä leimaamalla niitä jotka ovat mielestään toisinajattelijoita, vääräuskoisia, vaikkei omille mielipiteille tosiasiallista katetta olisikaan. Silti meillä on vapaus.

Miten tämä vapaus on syntynyt? Ei ainakaan itsekseen. Sen edestä on taisteltu, useita kertoja, alkaen kapinan kukistamisesta 1918. Sen edestä jouduttiin taistelemaan talvi- ja jatkosodassa. Joku, vanhempamme ja isovanhempamme, on tehnyt työn sen puolesta että meillä on tämä vapaus. Vapaus ei ole pysyvä olotila, sen puolesta on taisteltava, joskaan onneksi ei aina väkivalloin. Aina on olemassa tahoja, henkilöitäkin, joiden intresseissä on valta ja vallan suurimpana rajoittajana on kansan vapaus. Vapaus menetetään, jos sen edestä ei olla valmiita taistelemaan. Se on ansaittava.

Vapaus ei ole sitä, että joku muu omien arvojensa kanssa määrittelee mitä kaikkien on suvaittava. Nollatoleranssi on totalitäärinen periaate, jota on sovellettu monesti, silloin kun se palvelee sen esittäjän etua. Niin on myös toleranssi; suvaitsevaisuus. Arvojen määrittely kansakunnan tasolla on kirjaimellisesti vapauden ottamista pois kansalaisilta, vain diktatuurissa voidaan määritelmällisesti nimetä kansalle "arvojohtaja", joka kuullostaa ennemmin kansalliselta ajatuspoliisilta kuin keskustelua ja todellista ajatustenvaihtoa herättävältä auktoriteetilta.

Ajatusrikos oli George Orwellin maalaama kauhukuva vuodesta 1984, mutta pienin, huomaamattomin askelin siitä on tullut todellisuutta ja ne jotka ovat perustellustikin eri mieltä kuin mitä yleiseksi mielipiteeksi on masinoitu, leimataan helposti hulluiksi, mielenvikaisiksi. Itse kukin voi tutkia historiasta mistä tällainen toimintatapa on laajassa mittakaavassa peräisin, varoittavana esimerkkinä. Kansalaisille esitetään itseisarvoja kuten luonnonsuojelu, ilmastomuutos, väkivallan syyt, tuloerojen minimointi, liikennekuolemat, monikulttuurisuus ja lukuisia muita, joista kaikkien täytyy olla samaa mieltä, sen uhalla että saa tarkasti valitun leiman otsaansa. "Ai se rasisti", "ai se suurituloinen", "ai se ökyautoilija" jne. Tuntuu siltä että vain kuviteltu tai itseaiheutettu kärsimys ja sen korjaamisen kerjääminen yhteiskunnalta hinnalla millä hyvänsä on enää ajatuspoliisiperiaatteen mukaista.

Kokonaiskuva vaietaan monesti kuoliaaksi. Jos tuloerojen kasvu tarkoittaa sitä että hyvin menestyvä, ahkera ihminen saa prosentuaalisesti suunnilleen saman lisän tuloihinsa nousukaudella kuin heikosti menestyvä, on olemassa pohja skandaaliotsikolle euromääräisillä tilastoilla. Jos luonnonsuojelun nimissä tehdään jotakin typerää jolla on laajoja haittavaikutuksia, siitä vaietaan koska esitetty periaatehan on arvoiltaan oikea, luonnonsuojelu, vaikka vaikutukset olisivat todellisuudessa luonnolle tuhoisia. Luonnonsuojeluprojekteista on tehty itseisarvo johon normaali järki ei päde, jopa niin ettei sen nimissä tehtävistä toimenpiteistä tarvitse tehdä muutoin välttämätöntä ympäristövaikutusten arviointia. Monikulttuurisuus lienee mielenkiintoista, mutta demografisten tosiasioiden varjolla on vaikea uskoa että sen viljely tapahtuisi minkään muun kuin Suomen alkuperäiskulttuurin kustannuksella. Olemme Suomalaisina uhanalaisempia kuin lähes mikään kansakunta koko maailmassa. On vaikea pitää kenenkään muun arvoja sellaisena ylevänä itseisarvona joka pitäisi niellä pureskelematta vain siksi että se on jonkun muun mielestä kohteliasta. Pakkokohteliastakin, jopa.

Vapautta halutaan käyttää, mutta todellista vapautta ei ole ilman vastuuta. Moni meistä on havainnut maanpuolustustyössä puutteita ja lähtenyt oma-aloitteisesti, itse toiminnan kustantaen, paikkaamaan niitä. Moni on myös havainnut viimeaikoina julistetuissa periaatteissa puutteita, kansalaisen ja valtiovallan molemminpuolisen luottamuksen yksipuolisessa hajottamisessa. Moni heistä on myös liittynyt yhdistykseen nimeltä NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry. Minäkin, havaittuani että se luottamus jonka arvoinen ampuma-aseiden lupakäytännöissä vuosikymmeniä olen parhaimman taitoni ja omantuntoni mukaan yrittänyt olla, on katoamassa. Syyksi olen epäillyt sitä, että yhteiskunta yrittää ottaa vastuun kattavasti kaikista yksilöistä, antamatta heille lopulta mitään vapautta mitä he saattaisivat edes ääriharvoin väärinkäyttää.

Samalla kyetään sanelemaan ihmisille ne arvot joita heidän tulee edustaa, pilkuntarkasti. Se ei ole vapautta, se on vapauden irvikuva. Enintään hyvin markkinoitua ja tuotteistettua käsitystä vapaudesta. Ja vastuusta, jota yksilötasolla yhteiskunta ei halua ketään pakottaa ottamaan. Vastuun ottamiselle ei haluta antaa edes mahdollisuutta, peläten että itsenäinen, harkitseva ihminen ei olisikaan enää hallittavissa riittävän riippuvuussuhteen kautta valtiovallan standardisoituun "apuun". Olemme ottaneet vastuun tekemisistämme. Olemme tätä kautta yhteiskunnan etuoikeutettuja kansalaisia, luottamuksen arvoisia pitämään hallussamme esineitä jotka objektiivisestikin ottaen ovat vaarallisia. Etuoikeus joka aiheuttaa katkeruutta niissä, joiden mielestä vastuu ja vapaudet ovat vain yhteiskuntatasoisia asioita, kaikki ihmiset yhtä epäluotettavia ja jonkun muun, "korkeamman tahon" on holhottava kaikkia yhtä lailla. Myös niitä jotka omat oma-aloitteisesti osoittaneet kykynsä kantaa vastuuta. On ihmisiä jotka eivät luota itseensä ja sen seurauksena eivät keneenkään muuhunkaan, vaikka vastuun kollektivisointi johtaa siihen ettei kukaan enää kykene henkilötasolla ottamaan vastuuta mistään.

On aika luottaa toisiimme. Me kaikki yhdessä olemme Suomi, se jonka edestä sukupolvet ovat taistelleet. Jonka synnyn saneli vapauden kaipuu, jonka edestä on vuodatettu verta ja jonka ansiosta on helppo esiintyä suomalaisena, pää pystyssä aivan missä päin maailmaa hyvänsä.

Sytytän ikkunalle kaksi kynttilää, pukeudun tummaan pukuun, asettelen kaapin päälle isäni kunniamerkit sekä Kunniarajajääkärien leijonan, itsenäisyyspäivän kunniaksi. Se on päivä vuodessa joka merkitsee minulle jotakin. Vapautta. Vapautta kirjoittaa tätäkin tekstiä juuri nyt. Sitä, että kukaan ei sanele sitä mitä vapaus minulle merkitsee.

Hyvää syntymäpäivää, Suomi. 6.12.2008.

Henri R Helanto
Tiedottaja, varapuheenjohtaja