NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus. |
Avoin kirje poliisiylijohtaja Mikko PaaterolleTurvallinen sosialidemokraattinen aseeton Suomi Helsinki 10.12.2008 Te herra poliisiylijohtaja olette Länsi-Suomen läänin lääninpoliisijohtajana ollessanne ajaneet ylinopeutta ja teidät on tuomittu sakkorangaistukseen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä ajokorttinne myöntänyt viranomainen on määrännyt teille 2,5 kuukauden ajokiellon. ”Minulle tässä tapahtumassa on ollut raskainta saamani julkisuus, jonka varjossa sakon suuruus tai ajokiellon pituus ovat toissijaisia asioita. Minun virheeni oli se, että en tien päällä havainnut ajonopeuden hidastamista osoittavia liikennemerkkejä, vaikka minun olisi ne pitänyt havaita. Olen ottanut opikseni tästä tapauksesta ja pyrin vaikuttamaan siihen, että hallinnon sisäisiä käytäntöjä tämäntyyppisissä tapauksissa tarkennetaan ja kaikille tulee selväksi, miten on meneteltävä.” Yllä oleva on suora ja vääristelemätön sitaatti Lääninpoliisijohtaja tiedottaa - Länsi-Suomen lääninhallituksen sivustolta. Tiedotuksenne on joko säälittävää näennäisrehellistä pyrkimystä näyttää olevanne vain tavallinen ihminen, euralainen maalaispoika, tai osoitus siitä, että matkantekoonne tuolloin liittyi erityisen paljon aisteja sumentavaa patoutunutta tuskaista ahdistusta. Samoin lienee tapahtunut kuluvan vuoden kesällä syyttäjä Semin tapauksessa jolloin te mediassa vaaditte häntä tekemään rikosilmoituksen rikoksesta, josta jo olitte itse täysin tietoinen. Te olette mitä ilmeisimmin tämän ylinopeustapauksenne johdosta luovuttaneet virka-aseenne pois samoin kuin mahdolliset omat aseenne. Tämä siksi, että teidän tulee olla esimerkkinä omille alaisillenne. 650.000:lle kirjeillänne ja julkisilla lausunnoillanne rikollisiksi leimaamillenne aseenomistajille, vielä lainkuuliaisille kansalaisille sekä sosiaalidemokraattisille tovereillenne. Teidän vaatimuksestanne on poliisilaitosten lupayksiköiden määrättyyn ikäryhmään kuuluvien aseenomistajien rikostausta tarkastettava. Tässä ovat tietenkin apuna salaiset ns. poliisirekisterit ja rikosrekisteri. Poliisirekistereillä on kautta aikain ollut kansalaisen elämään ohjaava salainen vaikutus, joka vain kasvaa poliisihallituksen myötä. Te jatkatte edeltäjänne ja aatetoverinne, sairautensa vuoksi johdateltavissa olleen, sosiaalidemokraatti Markku Salmisen viitoittamalla yksityisomistuksen kieltävällä ja kansalaisvapauksia voimakkaasti kaventavalla tiellä. Te olette aikanaan ollut Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaana Pohjois-Satakunnan vaalipiirissä. Olette kuitenkin viime vuodet antaumuksella tehneet sosiaalidemokraattien kanssa hyvin läheistä yhteistyötä rakentaen pohjaa tulevalle poliisihallitukselle, jonka päämieheksi, ohi kiitäväksi pätemättömyytenne huippuhetkeksi, te mukavana ja muovailtavana pitkällisten nöyrtymisharjoitusten jälkeen nousette tovereidenne tuella. Nykyisessä virka-asemassanne olette osoittaneet selkeästi välinpitämättömyyttä kansalaisten tarpeista poliisipalveluiden suhteen. Olette erityisen väheksyvästi suhtautunut eri intressipiirien teille julkituomaan tietoon alaistenne rikollisen mielivaltaisista, lakiin perustumattomista toimenpiteistä kansalaisia kohtaan. Omien sanojenne mukaan julkisuus on teille raskas taakka kannettavaksi. Siksi teidän tulee ottaa opiksenne ja toimia pikimmiten sammuttaaksenne suuren tunteen tietoisuus oman johtajuutenne ylivertaisuudesta. Kenellä tovereistanne tai toverittaristanne on ollut tämä kyky? La Bruyer toteaa kuninkaastaan: “hänellä on erehtymätön kyky oivaltaa ihmisen älykkyys, kyvyt ja luonteen ominaisuudet valitessaan ehdokkaita virkaan” NRA ry:n hallitus |