NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus. |
081230 - Mediaprobaganda tuloksellistaTänään julkaistun, Kalevan, Turun Sanomien ja Etelä-Suomen Sanomien Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan noin 570 vastaajaa haastatellusta tuhannesta on ollut sitä mieltä, että käsiaseet tulisi poistaa harrastajien ulottuvilta. Ulkopuolisista sensaatiolehdistä Iltalehti uutisoi aihetta näkyvästi tänään, mainitsematta mm. alan asiantuntijan, Lahden apulaispoliisipäällikön Eero Lehtisen haastattelun päinvastaisia näkökulmia, jotka on julkaistu Etelä-Suomen Sanomien verkkopalvelun etusivulla. Tällainen tulos, näinkin pienellä otannalla, kertoo valitettavaa kieltään siitä kuinka etääntyneitä monet ovat ampuma-aseiden laillisesta harrastuskäytöstä, kuinka paljon painoarvoa tiedotusvälineiden esittämä vääristynyt kuva aiheesta on, asiaan realistista omakohtaista tietoa omaamattomien mielessä, saanut ja kuinka tätä median markkinavoimien maalaamaa kuvaa "korjattaisiin". Näkemysero aiheeseen perehtyneiden tahojen ja satunnaisotannalla haastateltujen välillä on merkittävä ja viimemainittujen osalta perustuu yhä enenevissä määrin todellisuudesta erkaantumiseen. Tämän selvin oire on suhteellisuudentajun kadottaminen väkivaltarikollisuuden ja laillisen, äärimmäisen sanktioidun harrastamisen, ampumaurheilun, väliltä. Jopa se tosiasia että aasinsilta, ampuma-ase, on rikoksentekovälineenä yliedustettuna luvattomana satojen prosenttien suhdeluvuilla, sitäkään huomioimatta että luvattomatkin aseet ovat tällaisina erittäin harvinaisia. Valitettavinta on se, että pahantahtoiset mutta mediamarkkinoiden kannalta edulliset mielikuvat ovat saaneet tämänkin verran jalansijaa, ottamatta kantaa siihen kuinka härskisti tuhannen haastatellun otantaa pidetään rimanalitusennätysyrityksenä jo joidenkin kirjoittajien toimesta "Suomalaisten enemmistönä". Objektiivinen journalismi ei ole enää edes henkitoreissaan, sille voi enää toivottaa vain halpoja hautajaisia. Henri R Helanto |
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry |