NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus. |
090309 - “Demokraattinen” poliisiylijohtajaPoliisiylijohtaja Paatero on ennen virkaansa astumista antanut haastattelun, jossa hän mainitsi ettei hänellä ole poliisin peruskoulutusta ja luonnehtii itseään vain johtajana. Johtajana, joka “näkee metsän puilta”. Kansalaiselle jää arvuuteltavaksi, missähän ulottuvuudessa Paateron “metsä” ajallisesti ja paikallisesti sijaitsee. Poliisiylijohtaja Paatero on virassaan toiminut vajaan kahdeksan kuukautta. Tänä aikana hän on antanut useita toisiinsa nähden ristiriitaisia lausuntoja ja nopeita kannanottoja tapahtumiin, joiden tutkintaa ei ole edes aloitettu. Paatero on varmasti toiminut kussakin erillistapauksessa aivan omana itsenään sen tiedon pohjalta, jonka hänelle poliisin kenttätehtävissä toimimattomuutensa suo. Lausunnot ja kannanotot ovat kylläkin olleet selkeästi laittomuuden tilan puoltamista. Samalla hän on vienyt kansalaisten uskon poliisilaitosten lainmukaiseen ja rehelliseen toimintaan. Paateron viimeisin, sillä hänen ehtymättömästä sielunsa syvyydestä kumpuaa varmasti uusia sateenkaaren siivittämiä ideoita myös poutapäiviksi, on 650.000 aseluvanhaltijan syyllistäminen julkisesti. Tätä voitaisiin pitää tunnusmerkistöltään kiihottamisena kansanryhmää vastaan kuten nykyisin on sopivan trendikästä. Mutta eihän poliisi voi syyllistyä……….eihän. Ainahan voidaan ongelmat haudata paaden alle. Paatero on poliisiylijohtajana toiminut lainkäytön suhteen kuin Hertta Kuningatar Lewis Carrollin kirjassa Liisan seikkailut ihmemaassa. Hertta Kuningatar vaatiessaan kuolemanrangaistusta ja sen välitöntä toimeenpanoa varkaudesta syytetylle Hertta Sotilaalle tokaisi: todisteista viis, ne voidaan hankkia jälkeenpäin. Ehkä meidän kaikkien olisi syytä lukea tuo teos, jota erheellisesti pidetään ainoastaan lasten kirjallisuuteen kuuluvana, jotta ymmärtäisimme aikamme “johtajia” Hertta Kuningatarta, Hullua Hatuntekijää sekä Lilleri Lalleria ja monia muita heidän kaltaisiaan. Runo K. Kurko |
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry |