NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus.
 
 

090319 - Konginkangas ja poliitikot

19. päivä maaliskuuta vuonna 2004 klo 2.08 yöllä paperirullia täynnä oleva rekka-auton perävaunu osui vastaan tulevan linja-auton etukulmaan. Onnettomuudessa kuoli 23 henkilöä, joista 22 linja-auton matkustajaa. Lisäksi 14 matkustajaa loukkaantui vakavasti. Onnettomuustutkintakeskuksen tutkintalautakunta esitti 17 suositusta toimenpiteiksi, joilla vastaavanlaiset onnettomuudet voitaisiin tulevaisuudessa välttää. Tähän päivään mennessä ainoastaan kuusi esityslistan suositusta on toteutunut. Surullisinta asiassa on se, että aivan kuten Jokelan tapauksessa, poliitikot eivät ole oppineet mitään.

Konginkankaan onnettomuuden seurauksena ei ole vaadittu raskaan liikenteen ajoneuvoille ajokieltoa liukkaan kelin aikana tai lisätty poliisin määrärahoja raskaan kaluston valvontaiskujen tekemiseksi. Raskas liikenne on osallisena myös lähes kaikissa ajoneuvoilla suoritetuissa itsemurhissa - henkilöautolla päin rekkaa! Kuitenkaan kukaan poliitikko ei ole vaatinut raskaan liikenteen ajoneuvojen kieltämistä ja takavarikoimista valtiolle esim. rikoksentekovälineinä. Ministeri Anne Holmlundilla on nyt mahdollisuus ryhtyä ministerinä ja poliitikkona toimenpiteisiin oman ja poliisin kuvan kirkastamiseksi. Ero Jokelan ja Kauhajoen surmansa saaneiden ja Konginkankaalla surmansa saaneiden välillä on ainoastaan siinä, että Konginkankaalla 23 ihmisen kuoleman aiheuttanut kuljettaja ei ollut mielenterveydeltään häiriintynyt kuten Jokelan ja Kauhajoen surmaajat.

Millä tavalla osoitettiin kollektiivista surua Konginkankaan uhreille ja heidän omaisilleen? Olivatko Konginkankaan uhrit jotenkin vähempiarvoisia, koska he saivat surmansa yhteiskunnan suojeluksessa olevan raskaan liikenteen aiheuttamana.

Ajattelemisen aihetta antoi
NRA ry:n hallitus

 
 
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry