090325 - SAL - oma napa kullan kallis?

Viimeaikoina käydyissä keskusteluissa on esiintynyt huomattava määrä irtiottoyrityksiä, median viljelemiin mielikuviin samaistumisen välttämiseksi. Metsästysjärjestöjen yksittäisten toimijoiden osalta toiminta on onneksi henkilöitynyt vain harvoihin mutta äänekkäisiin toimijoihin jotka ovat katsoneet asiakseen jakaa omaa, hyvin kapeakatseista kuvaansa harrastuskentästä medialle jopa oma-aloitteisesti, mutta vastaavalle toiminnalle on omistautunut erään liiton johto, vieläpä sellaisen liiton jolla ei ole yhtään jäsentä, ainoastaan pakkotilanteen edessä lisenssimonopolisyistä maksavia yhdistysjäseniä.

Liitto on Suomen Ampumaurheiluliitto, SAL.

Kaikkein idioottimaisimpienkin lain suuntaa petaavien ehdotusten myötäily ja näiden älyvapauksien kirjoittajien suoranainen nuoleskelu on saavuttanut mittasuhteet jossa logiikalla ei ole mitään sijaa. Näistä viimeisin on "oikean" ampumaharrastuksen määrittely, joka rajautuu SAL:n oman edun tavoittelun nimissä ainoastaan kyseisen liiton virallisesti tukemiin, varsin harvoihin lajeihin. Tukitoimintakin on jo liioittelua, kansainvälistä menestystä nauttivien kilpailulajien tuen ollessa noin lentolippua vastaava summa kokonaista joukkuetta kohden, harjoittelutoiminnan edellytyksistä piittaamattomuudesta puhumattakaan.

Mitalit toki kelpaavat, onneksi edes kakkukahvien verran "tukea" löytyy harvakseltaan siitä varainkeräysautomaatista jota jo pitkään vipurahaston ja johtonsa sivutulolähteen tunnusmerkit täyttävä liitto ylläpitää. Mutta vain jos lajit sattuvat olemaan oikeita, kansainvälisesti menestyksekkäin suomalainen ruutiaselaji, siluettiammunta, on johdon trenditietoisuuden nimissä lakaistu maton alle - asianmukaiset kilpailuvälineet kun ovat median demonisoimia ja nuoleskelustrategiaan ei kuulu kyseenalaistaa mitään, mitä halpamaisinkaan iltalehtitoimittaja kynästään paperille sattuu roiskaisemaan.

Kaikkein härskeimmät väitteet liittyvät SAL:n vaikutukseen ampuma-aseturvallisuudessa. Tästä lähihistorian erinomaisena esimerkkinä on practical-ammunnan, lähinnä IPSC:n, äärimmäisen tarkat turvallisuusmääräykset. Nämä eivät suinkaan ole lähtöisin SAL:sta vaan harrastajien kautta, ajalta ennenkuin SAL koko lajin olemassaoloa edes tunnusti. Vastaavasti kuin reserviläistoiminnan kautta vapaaehtoistyönä kehittyneet koulutusmetodit ja turvallisuusmääräykset ovat siirtyneet vaiheittain puolustusvoimien turvamääräyksiin - sylttytehdas on laajassa joukossa harrastajia joilla on käytännön kosketuspinta omaan lajiinsa, siinä esiintyviin tilanteisiin sekä harrastuksen pitämiseen mielekkäänä; turvallisuusnäkökohdista alkaen.

Perättömistä väitteistä pahin lienee kuitenkin tekopyhyys jolla yhtäläisyysviivat turvallisuuden ja SAL:n toiminnan välille vedetään. Perustavista lähtökohdista alkaen, välineissä ei eroa "virallisten" ja SAL:n päätöksellä - tai piittaamattomuudesta johtuen - virallistamattomien lajien välillä ole. Väärissä käsissä hienoin ja kallein vaikka vain yhtä ampumaurheilun lajia varten suunniteltu kilpa-ase on aivan yhtä vaarallinen kuin lukuisiin lajeihin sopiva, edullinen harjoitusase. Hiuksia halkoen, jopa vaarallisempi, paremman tarkkuutensa vuoksi.

Hiuksia ei tosin ole tarvetta halkaista. Suomessa on yksityisen maanomistuksen kautta lukematon määrä ampumaurheiluun erinomaisesti soveltuvia harjoituspaikkoja, joilla ei ole rajoituksia sen suhteen mitä "virallisia" lajeja niissä saa ja voi harjoitella. Sille valtavalle joukolle virkistysammunnan harrastajia, jotka nimenomaan harrastavat eivätkä verenmaku suussa tähtää kansallisen tai kansainvälisen tason kilpailuihin niissä harvoissa lajeissa mitä SAL katsoo asiakseen suoda, tämä on ampumaharrastuksen arkipäivää. Sitä mistä koko asiassa on kysymys: harrastamista, vapaaehtoista ja mielekästä toimintaa johon ei kerjätä rahoja julkiselta sektorilta tai erinäisin verukkein kollektiivisesti pakkopullana.

Vastaavasti se, että jokin laji sattuu olemaan SAL:n siunaama, ei takaa yhtään mitään. Turvallisuusverukkeen käyttö on jäänyt täysin perustelematta, erityisesti kun siihen vastataan suoralla korollaarilla: millä perustein SAL väittää että muu kuin heidän valvonnassaan oleva ampumaharrastustoiminta olisi sen vaarallisempaa, ottaen huomioon että kaikki olemassaoleva valvonta on seurojen sisäistä, aivan samalla tavalla vapaaehtoisuuteen perustuvaa harrastustoimintaa kuin sen ulkopuolinenkin. Yrittääkö SAL esittää että heidän hyväksyntänsä ulkopuolella olevien lajien harjoittelu harrastusmielessäkin olisi oletusarvoisesti erityisen vaarallista, eli ampumaharrastajiin ei voisi luottaa? Millä perusteella sitten vapaaehtoisessa valvontatehtävässä oleviin henkilöihin voisi, he kun ovat aivan tavallisia ampumaurheilun harrastajia niinkuin muutkin.

SAL:n omimismentaliteetista tyyppiesimerkki on ollut practical-lajien haulikko- ja kivääriammunnat. Olen elänyt omakohtaisesti lajien pioneeriaikakauden, noudattaen hyväksyttyjä, merkittävästi SAL:n perinteisiä lajeja tiukempia turvamääräyksiä, kuullen silloisten "virallisten" lajien edushenkilöiltä ylenkatsovia kannanottoja, väitteitä räiskintäammunnasta, vain siksi että liitto ei ollut siunannut lajia. Ääni kellossa on muuttunut, SAL:n puhujat ovat jo antaneet ymmärtää että tällainen turvallisuusnäkökohtien erityinen huomiointi olisi alusta alkaenkin ollut heidän asiansa eikä ulkopuolisilta harrastajilta heidän omimaansa perua.

On suoranaisen ylimielistä väittää omaa harrastustaan paremmaksi kuin muut. Kaikki mistä ei pääasiallista elinkeinoaan saa on kuitenkin vain harrastamista ja SAL on harrastajien liitto. Tai sen pitäisi olla, nykyisellä toiminnallaan se edustaa vain marginaalista vähemmistöä koko harrastajakentästä, käytännössä ainoastaan kilpailutoimintaan tähtäävää murto-osaa harrastajista, harvoissa lajeissa.

Ja näistäkin vain lehdistön suosikkilajit, mahdollisimman staattiset, vanhat ja alkuperäisesti muodostaan tyngiksi karsiutuneet, saavat SAL:n edustajien puheissa huomiota. Nyt ollaan jo tultu säälittävän kauas siitä mitä perinteisten pistoolilajien satojen metrien ampumakilpailumatkat historiallisessa Bisleyssa olivat. Nk. kouluammunta- eli disipliinilajit ovat muokkautuneet todellisten pitkän matkan lajien harjoittelusta itsetarkoitukseksi, joidenkin mielessä ainoiksi "oikeiksi" lajeiksi, sivuuttaen lajien kehityshistorian. Nykyisessä muodossaan ne toki puolustavat paikkaansa ampumaharrastuksen kirjossa siinä missä dynaamisemmatkin lajit, mukaanlukien SAL:n unohtamat kuten IDPA, keila-ammunta ja monet muut. Staattisista, yhdeltä suorituspaikalta ammuttavista lajeista lähinnä alkuperäistä kokonaisvaltaisuutta tuulen vaikutusten arvioinnista aina luodin putoamaan ja useisiin ampumaetäisyyksiin on kuitenkin silhuetti.

Mitä SAL:n nykyiset toimihenkilöt kuvittelevat tällä saavuttavansa? Koulutusmonopoli on tosiasioiden valossa erittäin epätodennäköinen, liiton nk. resurssit kun ovat harrastajissa joista vain osa kuuluu mihinkään jäsenseuraan tai harrastaa juuri niitä lajeja mitä SAL sanelee. Jo muutenkin laskusuhdanteessa olevien pseudoperinteisten lajien "turvaamisen" anelemalla lainsäätäjiä kieltämään välineet jotka ovat omiaan muiden lajien harrastamiseen? Se edustaisi jo uskomatonta lyhytnäköisyyttä, tietäen kuinka kauan minkään ampumaurheilulajin harrastusvälineistö on lain mukaista kun kieltolinjalle ylipäätään lähdetään. Uskottavuuden selittely sillä että eihän kilpa-aseita ole tarkoitettu tappamiseen? Viime vuosien kolme henkirikostapausta kilpa-ammunnan harjoitteluun hyvin soveltuvilla ja vieläpä kilpailusääntöjen mukaisilla aseilla, joiden suomalaiseen määritelmään mahtuu vielä "pienois"-etuliite, kertonee kuinka harhaista toiveajattelua se edustaa. Asevastaisten tahojen absurdin väitteen esineen ja teon korrelaation tukemisesta nyt puhumattakaan.

SAL:n edustajien toimet ovat tähän asti olleet omiaan puukottamaan selkään suomalaisen ampumaharrastuksen tulevaisuutta. Edes se harvalukuinen joukko, aktiiviset kilpa-ampujat, joiden etua nämä lyhytnäköisyyden ja ajattelemattomuuden airuet kuvittelevat palvelevansa, ei jää harkitsemattomilla lausunnoilla aiheutetun vahingon ulkopuolelle. Se vain tulee viiveellä. Sen aiheuttaneita henkilöitä ja heidän tekosiaan ei kuitenkaan koskaan unohdeta, oli kyseessä sitten mielenhäiriössä toimiva teini tai järjestöpamppu.

Tosiasioiden tunnustaminen on ensimmäinen askel aiheen järkeistämiseen. Henkilöönkäyvän lupaseulan pitäminen tiheänä on peruskivi jolle koko aselupajärjestelmä rakentuu. Luvattomien aseiden saatavuuden vähättely tuntuu palvelevan joidenkin etua, mutta se että heillä ei markkinatilanteesta ole tietoa ei vastaa todellisuutta. Väitteet ovat verrattavissa siihen, että eihän pimeitä pullojakaan saa, tai ylipäätään todennäköisyyteen että pimeää pulloa ei ostettaisi humaltumistarkoituksessa.

Laki voi olla ainoastaan ohjaava instrumentti. Ohjaus lailliseen, monipuoliseen ja lupavalvonnan piirissä olevaan harrastamiseen siltä pohjalta miltä mielenkiinto syntyy - mielekkyydestä - on ainoa rakentava ja tulevaisuuden kannalta kestävä vaihtoehto. On parempi että Suomessa on lauma kiukkuisia huutelijoita jotka eivät saa tahtoaan läpi asetyyppien teknisessä näennäisjaottelussa, josta heillä on enintään kosmeettinen käsitys, ja ennenpitkää totaalikiellossa, kuin siirtää mitään laillista ja turvallista ampumaurheilun muotoa lain ja valvonnan ulkopuolelle.

Miellytti se SAL:n nykyistä johtoa tai ei.

Tähän asti ainoa asia mitä tavallinen urheiluammunnan harrastaja on voinut odottaa SAL:lta saavansa on ollut lasku. Näyttää valitettavasti siltä että SAL:n nykyjohdon omaan napaan tuijottaminen tulee ennenpitkää kalliiksi muussakin mielessä kuin vain taloudellisesti.

Henri R Helanto
Tiedottaja, varapuheenjohtaja
NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry