090402 - Aselakiehdotuksen ansa

Viime viikolla julkaistu ehdotus ampuma-aselain muutokseksi on lähes kauttaaltaan aiheuttanut kysymyksiä sen perimmäisistä tarkoituksista. Turvallisuusnäkökohdilla perustellun ehdotuksen lukuisista toimenpiteistä vain harvalla on mitään tekemistä konkreettisten turvallisuusasioiden kanssa, yksikään niistä ei esitetyssä muodossa sovellu väitettyyn tarkoitukseen ja kun kokonaiskuvaa katsotaan, todelliset tavoitteet ovat hyvin kyseenalaiset.

Näistä selvimmin esiintuleva on ampuma-aseiden yksityisomistuksen järjestäytyneiden vastustajien näkemystä myötäilevä periaate, että ampuma-aseiden määrää Suomessa on keinoja kaihtamatta vähennettävä. Tätä näkemystä tukevat perustelut nojaavat vahvasti tapauksiin jossa yksi ainoa väärälle henkilölle myönnetty ampuma-aselupa, käyttäen Aselupakäytäntöjen Yhtenäistämisohjeen periaatteita, on ollut tekovälineenä joukkomurhassa.

Ehdotuksessa esitetty lakisääteinen harrastamispakko ampumaseurassa on osoittautunut pelkästään viimeisen vuoden tilastojenkin valossa harhaksi turvallisuuden tosiasiallisessa parantamisessa, harvojen luvallisilla aseilla henkirikokseen syyllistyneiden ryhmässä on yliedustettuna SAL:n hallinnoimissa lajeissa menestystä saavuttaneita, ehdotuksessa aktiiviharrastajiksi luonnehdittuja henkilöitä. Tätä perustetta ehdotuksessa käytetään turvallisuutta edistävänä asiana.

Esityksen taustalla vaikuttavat tahot on opittu tuntemaan jo 1990-luvun puolivälistä alkaen asevastaisina, ja heidän esiintymisensä julkisuudessa aseharrastusta "ymmärtävinä" on ollut karkeassa ristiriidassa heidän toimiensa kanssa.

Harrastuksen siirtäminen lakisääteisesti seurojen alaisuuteen rajoittaa suuresti ampumaurheilulajien valikoimaa, joka on todellisuudessa useita kertaluokkia laajempi kuin mitä SAL jäsenseuroineen harjoittaa. Käytännössä kuitenkin tällaisen ehdotuksen siirtyessä laiksi seurojen ulkopuolella tapahtuva harrastustoiminta rajoittuisi merkittävästi. Harrastajien olisi käytännössä pakko edes nimellisesti harjoitella jotakin harvoista SAL:n alaisista lajeista voidakseen saada aseluvan sitä lajia varten jota he haluavat todellisuudessa harrastaa. Olettaen että mihinkään "viralliseen" lajiin soveltuva ase on tämän lajin sääntöjen mukainen; ellei ole, harrastusmahdollisuutta ei ole.

Tämä järjestely avaa kiertotietä viranomaisille mahdollisuuden lopettaa ampumaurheilutoiminta Suomessa. Seurojen toiminnan lopettaminen toimintaluvan peruutuksella lähes mitä hyvänsä veruketta käyttäen on asevastaisille viranomaisille erittäin helppoa. Tämän seurauksena, seurojen jäsenten aseluvat voidaan perustellusti peruuttaa koska luvan edellytystä, ampumaseuran jäsenyyttä, ei enää ole. Seurojen sulkemista voidaan julkisuudessa ja virallisestikin perustella nostamalla kohua ampumaseurojen vaatimattomista resursseista, esittämällä että toimintaedellytykset eivät ole riittävät, eikä niihin olisi seuran luvan myöntämisvaiheessa kiinnitetty riittävästi huomiota "turvallisuuden nimissä". Vaikkei todellista turvallisuusasioihin liittyvää ongelmaa olisikaan, sellainen keksitään sopivan tekosyyn turvin varmasti.

Kyseessä on siis kiertotien petaaminen hyvin laajamittaisille lupaperuutuksille. Omakohtaisesti, jos olisin umpikiero asevastainen virkamies, toimisin juuri tällä tavalla. Tämän selkeästi havaittavan ja virkamiesmielivaltaa suosivan porsaanreiän päästäminen lainsäädäntöön asti ei voi saada aikaan mitään hyvää, varsinkaan sellaista mitä ehdotuksen laatija väittää sen saavan - perustelematta väitettään objektiivisen tarkastelun kestävällä tavalla.

Tämä on vain yksi lakiehdotuksen lukemattomista epäkohdista, yksi vakavimpia niistä kaikista.

Henri R Helanto
Tiedottaja, varapuheenjohtaja
NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry