NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus.
 
 

090531 - Laukaus Pasilan asemalla 28.05.2009

Tyttöystäväänsä junalla Pasilan asemalle tapaamaan tullut nuori mies oli jostain syystä kantanut mukanaan putkikassissa katkaistua haulikkoa. Luvattoman aseen mukana kantaminen on tunnusomaista nyky-yhteiskunnan alakulttuurien edustajille. Asemalla nuori mies riitaantui tyttöystävänsä kanssa, mistä tulistuneena kaivoi esiin haulikkoansa. Ohikulkeva kansalainen huomasi aseen läsnäolon paikalla, jota ei hyvälläkään syyllä voi kutsua ampumaradaksi. Kansalainen ilmoitti havainnostaan vartijalle, joka välittömästi otti asian hoitoonsa yhdessä läheisen kultasepänliikkeen myyjän kanssa.

Vartijan ja kultasepänliikkeen myyjän ottaessa kiinni nuorta miestä haulikko laukesi haulisuihkun osuessa aseman seinään aiheuttamatta vahinkoa ohikulkeville kansalaisille. Ripeän, oma-aloitteisen toiminnan ansiosta tilanne hoidettiin ennen poliisin paikalle ehtimistä.

Vanhan laulun sanoin poliisi ja taksi eivät ole saatavissa kun niitä tarvitsee, molemmat on kyllä tilattavissa, toisin sanoen poliisi kyllä tulee paikalle työnsä luonteen ja organisatorisista syistä tietyllä viiveellä kansalaisen soitettua avunpyynnön hätäkeskukseen.

Tuntemattoman, työhönsä motivoituneen vartijan ja kultasepänliikkeen myyjän uskalias ja kansalaisrohkeutta osoittava teko on maininnanarvoinen siksikin, että vartijoilla ei ole aseistuksenaan muuta kuin kyynelkaasu (jos sitäkään).

Iltalehti 29.05.2009:
"”Helsingin Pasilassa eilen ampunut mies ei poliisin mukaan ilmeisesti yrittänyt tappaa ketään.”

”Vuonna 1989 syntynyttä miestä epäillään vaaran aiheuttamisesta, ampuma-aserikoksesta ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.”"

Mitkä mahtaisivat olla rikosnimikkeet, jos kyseinen haulikko olisi lauennut poliisin suorittaman kiinnioton yhteydessä?

Mielenkiintoiseksi asia muuttuu asiallisesti ampuma-aseita hallussapitäville kansalaisille, kun median mukaan miehen ongelmista oli poliisi tietoinen jo aikaisemmin. Mielenterveyden järkkyminen, alkoholi ja aseet eivät sovi yhteen, aivan kuten eivät alkoholi ja autoilukaan.

80-luvulla jatkuva keskustelu ja lain valmistelu katkaistun haulikon kieltämiseksi sai aikaan ryöstöaallon, jossa oli käytettynä välineenä katkaistu haulikko. Onko media vihdoin onnistunut ajamaan mieleltään järkkyneet tekemään veritöitä ampuma-aseilla jatkuvasti niistä uutisoimalla? Kenen "tilaustyöstä" onkaan kyse?

NRA ry:n hallitus

 
 
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry