NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus.
 
 

090606 - Pelimies tietää kyllä

Eilisen päivän Uuden Suomen verkkolehden uutisoinnista löytyi silmiinpistävä täyteuutinen. Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi esittää että hänen mielestään "räiskintäaseet", joillaisiksi hän leimaa toimintatavan 3 eli itselataavat ampuma-aseet sekä esittämänsä kuvauksen perusteella kaksitoimiset revolverit, tulisi kieltää. Tätä maalailuaan hän perustelee sillä, että näitä "usein" hankitaan hiekkakuopilla ja kaatopaikoilla tapahtuvaan peltipurkkien "räiskintään".

Aihetta ja edes hieman asetekniikkaa tunteville tällainen väite on hämmentävä, erityisesti kun otetaan huomioon että Kasvi puhuu maailmanlaajuisesti suosituimmista ja yleisimmistä asetyypeistä, niin metsästykseen kuin ampumaurheiluun käytettävistä, jotka hän kerää aina perinteisintä olympiapistoolia myöten "räiskintäase" -yleistyksensä alle. Tällaisella tosiasiat ohittavalla ja misinformaation ruokkimalla näennäisen hyväntahtoisella hölmöilyllä on katkeamaton perinne Kasvin edustaman puolueen toiminnassa ja Vihreät vaikuttavat kaikin indikaattorein muodostuneen ideologiseksi kattojärjestöksi monille poliittisille toimijoille joille mm. Vasemmistoliiton edustama perinteinen työväenaate on liian liberaali, johdonmukainen ja ihmislähtöinen; joille tarveharkintainen valtionhallinnollinen ohjaus ei tunnu riittävän. Poliittisilta linjauksiltaanhan tuore Yleisradion tutkimus on osoittanut näillä puolueilla olevan muilta osin pitkälti yhtenevät tavoitteet, lähinnä vaatimuksessa valtion vahvasta roolista useimpien elämänalojen säätelyssä. Vihreät ovat vain laajentaneet periaatteen kattavan keskuskomitea-ajattelun tasolle.

Kasvi ei esitä väitteilleen perusteluja jotka olisi tarkistettavissa tai joiden lähtökohta olisi lainsäädännössä, tosiasiallisesti hän ei siis perustele sanojaan millään tavoin. Syitä on siis etsittävä muualta, mihin Kasvin taustat antavat varsin selkeän kuvan. Kasvi tuli tunnetuksi noin 20 vuotta sitten senaikaisen nuorisolehti Mikrobitin tietokonepelien arvostelijana ja viimeaikoinakin hän on puhunut yksityiskohtaisestikin peliharrastuksestaan. Hänet tunnetaan mm. rooli- ja taistelupeli World of Warcraftin intohimoisena pelaajana ja toisaalta, hänen omakohtainen kosketuspintansa ammuntaharrastukseen on hyvin pinnallinen; tietojemme mukaan hänellä ei ole metsästyskorttia, ei voimassaolevaa lisenssiä mihinkään ampumaurheilulajiin eikä suoritettua turvallisen ampujan tutkintoa. Se, perustuuko hänen näkemyksensä "räiskinnästä", "hiekkakuopista", "kaatopaikoista" ja "peltitölkeistä" omakohtaiseen harrastuneisuuteen ja siitä veisteltyyn yleistykseen, ei ole toistaiseksi selvinnyt.

NRA Kansallinen Kivääriyhdistys on yrittänyt selvittää suoraan Kasvilta mm. mitä hän räiskinnällä tarkoittaa, haarukoinnin ollessa improvisoitujen maalitaulujen käytöstä ampumaurheilulajeihin virallistettujen sijaan aina sellaisten lajien harjoitteluun joissa suoritus tapahtuu ajastetusti, ennalta määrättyjen taulujen ampumiseen siten että suoritusaika vaikuttaa pisteytykseen. Samoin hänen suhtautumistaan lailliseen ammuntaharrastukseen siihen soveltuvassa paikassa maanomistajan luvalla. Näihin kysymyksiin ei ole saatu vastausta.

On huolestuttavaa että ainoa johtopäätös mihin objektiivisesti voidaan tulla on se, että kansanedustajaksi asti urallaan edennyt henkilö vaikuttaa edelleenkin ajattelevan videopeleistä hankitulla "kokemuksella", aihepiireissä joista hänellä ei selkeästi ole minkään todellisuuteen perustuvan mittapuun mukaan riittävää tietoa.

Onko odotettavissa, että tulevaisuudessa Kasvi suunnittelee itseään liikenneministeriksi pelattuaan autopelejä, sisäasiainministeriksi pelattuaan Civilization-peliä, sosiaali- ja terveysministeriksi SIMS-taustalla tai peräti puolustusministeriksi koska hänellä on runsas kokemus World of Warcraftista?

On aikoja jolloin tietokonemallinnus, "in silico", ei oikein suhteudu todellisuuteen, "in vivo". Tietokonepelit kun ovat mukavaa viihdettä mutta riippumatta siitä kuinka graafisen realistisia ne ovat, mielipiteen luomisella niiden pohjalta on tragikoomiset seuraukset.

Henri R Helanto
Tiedottaja, varapuheenjohtaja
NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry

 
 
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry