NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus. |
090929 - PUHEENJOHTAJALLA ON ASIAASALALIITTOTEORIAT JA TODELLISUUSSuomessa toisen maailmansodan jälkeen sisäasiainministeriö on pyrkinyt useita kertoja valmistelemaan ampuma-aselain vuodesta 1933 voimassa olleen ampuma-aselain tilalle. Pääsyynä ovat olleet lähinnä poliittiset virtaukset, kuten kytkökset sosialistisiin järjestelmiin, kuten DDR:n ihannointi. Oikeusministeriöllä on ollut myös huomattava rooli lain valmistelussa, mutta puuttuva asiantuntemus ampuma-aseista. Poliittiseen vaikuttamiseen innostuneet nuoret sosialistit, erityisesti demarijuristit yrittivät 1970-71 saada muutettua ampuma-aselakia siten, että DDR:n malli olisi voitu toteuttaa myös Suomessa. Onneksemme ylijohtaja Suomus ymmärsi metsästäjien ja urheiluampujien syvän huolen ja esitys onnistuttiin pysäyttämään ennenkuin asiasta ehti alkaa edes poliittinen keskustelu. Suomalaisten metsästäjien ja urheiluampujien kannalta oli erinomainen asia 70-luvulla, että Urho Kekkonen oli myös metsästäjä. Erkki Tuomioja sdp on tänä päivänä sitä mieltä, että metsästys on sivistymättömyyden merkki. On valitettavaa Tuomiojan kannalta, että hänen suuresti ihaileman sosialistisen järjestelmän johdossa olleet olivat pääsääntöisesti metsästäjiä, kuten myös demokraattisen Suomen marsalkka Mannerheim. Puoluekannasta ja opillisesta sivistyksestä huolimatta Suomessa metsästys on kaikkien yhteiskuntaluokkien edustajien harrastus. Metsästyksen merkityksestä huolimatta pyrki sisäasiainministeriössä hallitusneuvos Juhani Silen 1986 saamaan valmistelemansa esityksen ampuma-aselain muuttamisesta (ns. katkaistu haulikko)läpi eduskunnassa, mutta esitys saatiin pysäytetyksi. Perustuslain vastainen lainsäädäntöneuvos Jouni Laihon esitys vuodelta 1996 jouduttiin vetämään takaisin ja ministeri Jan-Erik Enestam siirsi Laihon muihin tehtäviin. Voimassa olevan ampuma-aselain valmisteli lainsäädäntöneuvos Tomi Vuori yhdessä asiantuntijoiden kanssa ja erityisesti selvästi esille tulivat sisäasiainminsteriön lainsäädännöstä vastaavien halu ja pyrkimys saada perustuslain vastaisia vaatimuksiaan esitykseen. Aselain esitöistä voi asiasta kiinnostuneet havaita, että esim. yhdistymispakko asiana on erittäin huolellisesti käsitelty ja tutkittu, sitä ei voitu siirtää lakiin. Ajatus kotietsinnästä, mikä on esityksessä HE106/2009 olisi välittömästi aiheuttanut täydellisen luottamuspulan aselain asiantuntijoissa ja valmistelijoissa, keskeyttäen valmistelutyön! On erittäin mielenkiintoista havaita, että jo vuosia sitten esittämäni arviot ampuma-aselain ja aseen omistuksen uhkakuvista ovat toteutumassa porvarihallituksen aikana. Presidentti Halonen, kansliapäällikkö Ritva Viljanen, hallitusneuvos Jouni Laiho ja ylitarkastaja Mika Lehtonen edustavat kaikki DDR:n ajalta olevia jäänteitä totalitäärisen järjestelmän ihailijoina, mutta se voima, mikä on johtanut ministeri Anne Holmlundin kok, poliisiylijohtaja Paateron ja valtiosihteeri Pelttarin kannattamaan sosialistisia arvoja on minulle henkilökohtaisesti käsittämätön asia. Kaikille valveutuneille kansalaisille on selvää, että kokoomus on keskustapuolue, kaukana USA:n republikaaneista, mutta se seikka, että kokoomuksen edustajat ovat valmiita polkemaan kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia on anteeksiantamatonta. Salaliittoteoriat ovat valitettavasti muuttumassa todellisuudeksi Suomessa, tavoite aseettomasta Suomesta Venäjän Federaation ystävällismielisenä naapurina on todellisuutta ennen vuotta 2015, mikäli esitys HE 106/2009 menee läpi eduskunnassa ilman mittavia korjauksia ja uudelleen valmistelua. Johtajuuden ollessa "hollitupalaisten käsissä", niin jäljet kauhistuttavat! Runo K. Kurko |
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry |