NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus.
 
 

091019 - Poliisilaitos

PÄÄPOLIISIASEMA

Hyvä Virkaahoitava

Lisäselvityspyyntö virkapukuanomuksenne vuoksi (VP 112/2009-C95)

Hakemuksen sisältö

Olette anonut Virkapukukomitealta oikeutta hankkia uuden mittatilausvirkapuvun kokonaan työnantajan kustannuksella. Anomuksessanne perustelette vanhan, tosin hyväkuntoisen virkapuvun, epäsopivuutta vuolain sanakääntein. Anomuksestanne on havaittavissa toiveenne saada käyttöönne uusi entistä elastisempi mallimme, kuten asian ilmaisette, olette itse päästäneet itsenne kasvamaan mittoihin. Olette anonut uusinta vielä kokeiluasteella olevaa Anti Yellow Ointment (AYO) lisäaineella käsiteltyä mallia. Olette liittänyt anomukseenne myös vuoden 2009 kunniakirjan, nimikirjaotteen, lääkärintodistuksen, esimiehenne puoltavan lausunnon, todistuksen kuulumisestanne työpaikkanne kahvikassaan, kerhojen ( joissa olette ollut jäsenenä vuosia ) sisäisennöyryydenharjoitteiden suorittamisista saadut todistukset, kansainvälisten yhteistyötahojenne laatimia lausuntoja sekä pitkäkielisen rotukoiranne valokuvan (mahdollinen lapsus).

Hyväksyttävät käyttötarkoitukset sekä myöntämisen perusteet

Virkapukulain nojalla voidaan anomanne hankintaoikeus myöntää vain sanotun lain 43 pykälässä mainittuihin virallisesti hyväksyttäviin käyttötarkoituksiin. Viranhoidon pitäminen hyväksyttävänä käyttötarkoituksena edellyttää sellaisten toimien aktiivista hoitamista, joiden tosiasiallinen suorittamien vaatii virkapuvun käyttöä. Lain 45 pykälän mukaan hakijan tulee esittää tästä virkatoimen harjoittamisesta ja sen aktiivisuudesta luotettava selvitys. Virkatoimien osalta pidetään luotettavina selvityksinä nimikirjaotetta, työaikakirjanpito-otetta tai muuta vastaavanlaista selvitystä, josta ilmenevät tarkat tiedot virkatoimen lajista ja aktiivisuudesta sekä paikasta, jossa hakija pääsääntöisesti toimii. Laitoksen palkkalistalla oleminen ei sinänsä ole hankkimisoikeuden edellytys tai tae. Virkapukukomitean 28.01.2009 antaman virkapukukäytäntöjen yhtenäistämisohjetta tarkentavan kirjeen mukaan muiden kuin virkapaikalta saatavien todistusten tulee olla vähintään kahden henkilön allekirjoittamia. Allekirjoittajista toisen on oltava hakijan kanssa vastakkaista sukupuolta, edellä mainittu tarkennettu vaatimus sisältyy Virkapukukomitean 04.06.2009 antamaan 28.01.2009 annetun tarkentavan kirjeen selvennyskirjeeseen.

Syy lisäselvityspyyntöön

Virkapuvun käyttö on etuoikeus ei laajentavan tulkinnan kautta johdettu oikeus.

Haette oikeutta virkapuvun hankkimiseen. Olette liittänyt hakemukseenne erilaisia todistuksia ja lausuntoja sekä koiranne kuvan, jota emme parhaalla tahdollakaan voi nähdä hakemustanne puoltavana seikkana. Olette hakemuksessanne tuonut selvästi ilmi, ettei päivittäiseen toimenkuvaanne kuulu muuta kuin sisätiloissa suoritettavia toimistotöitä. Hakemuksestanne tai sen lukuisista liitteistä ei ilmene virkapuvun käytön todellinen tarve kuin ehkä “rivien välistä luettuna“. Tunnelman kohottamiseksi tai pelon luomiseksi, säpsäyttää asiakkaita (hallintoalamaisia), virkapuvun käyttöoikeutta ei pääsääntöisesti myönnetä.

Tilaisuus lisäselvityksen antamiseen

Ennen asian ratkaisemista teille varataan tilaisuus toimittaa sellaiset asian ratkaisemiseen vaikuttavat lausunnot ja todistukset, joista ilmenevät tosiseikat virkapuvun käytön tarpeellisuutta silmällä pitäen. Lisäksi voitte lausua oman henkilökohtaisen mielipiteenne asiasta sekä esittää muuta lisäselvitystä.

Lisäselvitys tai lausunto on annettava 14 päivän kuluessa tämän kirjeen tiedoksisaannista. Tiedoksisaanti katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä, kuten Isossa Kirjassa, tähän kirjeeseen merkitystä postituspäivästä.

Asia voidaan ratkaista täysin mielivaltaisesti, kuten tapana on, läsnäolostanne olemassaolostanne, pyydetyn lisäselvityksen tai lausuntonne toimittamajättämisestä huolimatta kahden valan tehneen maisterin toimesta, kuitenkin aikaisintaan 06.12.2017.







NRA:n tarinatupa

 
 
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry