NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus. |
091024 - PUHEENJOHTAJALLA ON ASIAARIKOSTUTKINNAN TASO JA ASIANAJAJAN MERKITYSOlympiamitalistin ja menestyksekkään kilpa-ampujan Simo Morrin avovaimon kuolemaan liittyneet tapahtumat osoittivat jälleen kerran, että suomalainen rikostutkinta on etääntynyt kauas siitä tasosta mitä edustivat esim. Helsingin kihlakunnan poliilaitoksen tekninen toimisto ja väkivaltarikosyksikkö (murharyhmä) Pentti Holmin ja Väinö Rantion aikoina. Rikospaikalle pääsevät nykyisin kaikki uteliaat, yleensä ensimmäisenä järjestyspoliisin haalaripukuiset. Paikan eristäminen aloitetaan liian myöhään ja siksi suuri osa jäljistä on hävinnyt tai turmeltunut. Sisätiloissa nykyinen DNA-tutkimus edellyttää tutkijoiden suojaamista, jotta tutkinnan kannalta tärkeät jäljet voitaisiin löytää ja taltioida. Asianajajan merkitys kasvaa, sillä nykyisin syyttäjä ei tunne syyttömyysolettamaa, vaan luottaa esitutkinnan suorittaneisiin poliiseihin. Simo Morrin tapauksessa on olennaisen tärkeää, että asianaja Heikki Salo omaa laajan kokemuksen myös poliisin työstä ja kykenee analyyttisesti selvittämään tutkinnassa esiintyvät virheellisyydet. Poliisin suorittaman esitutkinnan tulisi ottaa huomioon myös syyttömyyttä tukevat seikat, mutta valitettavasti poliisi toimii juuri päinvastoin. Anglo-saksisista maista tullut käytäntö syyttäjän roolin korostumisessa suojella huonosti tehtyä esitutkintaa on havaittu erityisesti oikeudenkäynneissä, missä aseet tai ase ovat mukana. Raahen suuri aserikosoikeudenkäynti, aikaisempi 90-luvulla Turussa esillä ollut aserikosoikeudenkäynti, sekä useat itsepuolustukseen tai hätävarjeluun liittyvät oikeudenkäynnit osoittavat, että syyllisyys on jo päätetty etukäteen esitutkinnnassa ja median tehtävä on saada myös oikeus uskomaan epäillyn syyllisyys. Asianajan valinta on erittäin haasteellinen tehtävä, sillä tyypilliset atari-juttuja hoitavat asianajajat ovat hyviä puolustaessaan ammattirikollisia, mutta usein eivät ymmärrä tai usko, että asiakas saattaa olla todellisuudessa syytön syytekirjelmässä esille tuotuihin seikkoihin. Aseisiin liittyvissä kysymyksissä, älykäs asianajaja kutsuu todistajiksi aselain ja aseita tuntevia asiantuntijoita, sillä syyttäjä pitäytyy yleensä tutkinnan suorittaneisiin poliiseihin, joiden tutkinta on saattanut olla hutiloiden tehty ja vahvasti asenteellinen. Sellaiset asianajajat, jotka jo asiakkaalle selvittävät heti aluksi, että viranomaisia ei saa suututtaa eivät tule selviytymään puolustuksen tehtävistä. Laittomat kotietsinnät aseenomistajien koteihin, pitkittyneet esitutkinnat ja syyttäjien syytteen nostoaikojen ylittyminen ovat Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) asioita, sillä pitkittynyt tutkinta on merkki siitä, että poliisi pyrkii syyttäjän kanssa yhdessä sopimaan siitä, että löydetään vaikka kuinka mitätön seikka, jotta syyte saadaan pitämään ja poliisin lain vastainen kotietsintä ja takavarikko saadaan näyttämään lailliselta. Suomessa poliisin ylin johto, erityisesti poliisiylijohtaja Mikko Paatero on halunnut DNA-tunnisteet kaikilta kansalaisilta, tavoitteena rikostutkinnan helpottaminen. Vain täydellisesti rikostutkimusta ja DNA-löytöjen merkitystä käsittämätön henkilö voi kuvitella, että nykyinen Suomessa rikostutkinnassa käytössä oleva DNA vertailu riittää, sillä Suomessa vertailu suoritetaan 11 kohdan avulla. Englannissa vertaillaan nykyisin 17 kohdan avulla, sillä aikaisemmin käytetty 16 kohtaa ei riittänyt, sillä saman perheen jäsenien ollessa kyseessä oli saatava se ratkaiseva ero. USA, rikostutkinnan johtava maa käyttää 24 kohtaa, jotta tulos olisi ehdottoman varma. Sormenjälkitutkimus on ollut viranomaisten kannalta n. 100 vuotta tehokkain keino, mutta todellisuudessa maapallon väestöstä samanlaisia etusormen- tai peukalonjälkiä voidaan löytää useita, poikkeuksina ovat mustien sormenjäljet, jotka eroavat ratkaisevasti muista roduista. Suomalaisen rikostutkinnan tason on noustava ratkaisevasti tai olemme pian tilanteessa, jolloin joudutaan perustamaan yksityisiä rikoslaboratorioita, jotta voitaisiin turvata syylliseksi epäillyn ihmisoikeudet. Vastuu heikosta rikostutkinnan tasosta on Sisäasiainministeriöllä. Tyypillinen esimerkki heikosta tietämyksestä on palo- ja pelastustoimen tieto patruunoiden ja savuttomien ruutien käyttäytymisestä tulipaloissa. Kansalaisen perusoikeuden turvaamisesta tulisi olla erittäin huolestunut oikeusministeri, mutta hänen huolensa ovat lähinnä sellaisia, kuinka voidaan taata ammatti- ja taparikollisten tasapuolinen ja oikeudenmukainen kohtelu. Runo K. Kurko |
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry |