091111 - Haastattelu: Mika Lehtonen, AAHY

Viime aikoina ovat huomattavasti julkisuutta saaneet aselakiesityksen HE106/2009 kohdat, jotka antavat äärimmäisen väljät tulkintamahdollisuudet monille asioille, mm. ampuma-aseen määritelmän ja aseen osien luvanvaraisuuden suhteen. Esitys on vastoin väitettyjä periaatteita lisäämässä tulkinnallisuutta ja aiheuttamassa sekavia käytäntöjä, pitkälti samalla tavoin kuin aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohje on toiminut väitettyä tarkoitustaan vastaan, irvokkaassa ristiriidassa nimikkeensä kanssa.

Asiasta on siis saatava selvyys, joten syksyllä otin puhelimitse yhteyttä Ase- ja Arpajaishallintoyksikön projektipäällikköön Mika Lehtoseen ja esitin aihetta koskevia kysymyksiä.

Ensimmäinen koski ampuma-aseen määritelmää, joka esityksen mukaan sisältäisi ampuma-asetta muistuttavat esineet jotka on ilman erityistietoja ja -taitoja muutettavissa toimiviksi ampuma-aseiksi, jotka kestävät yhdenkin laukauksen ampumisen. Tämä sisältää faktisesti useimmat ilmakiväärit ja -pistoolit. Muutostyöhön riittää aivan tavallinen .17cal patruunapesäkalvain (.22 ilma-aseissa edes sitä ei tarvita) ja pieni naula, joiden avulla "helposti muunnettava" -määritelmä täyttyy muutaman minuutin työllä.

Mika Lehtonen perustelee tätä siten ettei tarkoituksena ole ollut tällainen tulkinta ilma-aseiden suhteen. Tämä perustelu ei ole linjassa esityksen sisällön kanssa, joka sisältää tämän epäkohdan. Esityksen määritelmän täyttää lähes minkälainen ilma-ase hyvänsä ja tekstiä ei ole korjattu; tuomioistuimien toiminta perustuu lakiin ja kaikki muu kuin lain tosiasiallinen sisältö on jätettävä huomiotta. Esitystekstin kattamista esineistä ja niiden luvanvaraistamisesta Lehtonen toteaa, "Tarkoitus ei ole, ellei ole sillä tavalla tehty että ovat helposti muunnettavissa". Mm. ilma-aseet rakenteellisesti tällaisia kuitenkin ovat.

Lehtonen kertoo tämän kohdan tarkoittaneen nk. starttipistooleita ja esittää niiden olevan keski-Euroopassa "laajalti ongelmaksi muodostunut" asia, ampuma-aseiksi muutettuna. Starttipistoolien muuttaminen (heikkolaatuisiksi mutta toimiviksi) ampuma-aseiksi on lähes yksinomaan Britanniassa ja Britannian laittomia asemarkkinoita varten tapahtuvassa valmistuksessa havaittu ilmiö, jota ei voida pitää yleiseurooppalaisena. Tällaisen toiminnan kannattavuuden on luonut äärimmäisen tiukka ampuma-aselaki, joka on laillisen harrastamisen vaikeuden kautta luonut kysynnän luvattomille aseille. Tämä on se markkinarako jota muunnostyö on tosiasiallisesti noussut täyttämään.

Kysyin, onko tarkoituksena luoda Suomeen vastaava tilanne, ajetun agendan eli ampuma-aselupien määrän vähentämisen kautta, vieläpä sellaisessa mittakaavassa että laadultaan vaihtelevien, jopa lelunomaisten starttipistoolien luvanvaraisuus on välttämätöntä estämään vastaavanlaisen muutostoiminnan houkuttelevuus Suomessa tulevaisuudessa.

Toistin kysymyksen neljästi.

Lehtonen totesi: "en ymmärrä kysymystä"

Tämä on tulkittava siten ettei Lehtonen ole toimissaan ottanut huomioon sitä tosiasiallista riskiä mikä aseisiin liittyvän laillisen harrastamisen perusteettomassa hankaloittamisessa on vastapainona: lainkuuliaisuuden yleinen heikkeneminen.

Päästään kierteytettyjen ja tulpattujen putkien tulkintamahdollisuuden ampuma-aseeksi Lehtonen kiisti esityksen vaatimuksella, että esineen tulee (kosmeettisesti) näyttää ampuma-aseelta, todeten että "piipun määritelmä ei muutu [nykytilasta]" ja että kyseessä on "tuomioistuinten ratkaistava asia".

Seuraava kysymykseni koski ampuma-aseen osien, ei siis direktiivin mukaisten olennaisten osien vaan ylipäätään osaksi määriteltyjen luvanvaraisuusesitystä. Esitys perustelee tätä seuraavasti: "Ampuma-aseen osien luvanvaraisuutta laajennettaisiin vastaamaan ampuma-asepöytäkirjan ja asedirektiivin muuttamisesta annetun direktiivin määritelmiä." Tiedustelin mikä direktiivin kohta edellyttää tällaisen luvanvaraisuuden laajentamisen lainsäädäntöön, tai jos tällaista direktiivin kohtaa ei ole, kuinka konkreettinen ja laajaa ongelma on yksilöidysti olemassa siten, että se johtuu nykyisen voimassaolevan lainsäädännön puutteista.

Lehtonen tutki odottaessani direktiiviä eikä löytänyt tällaista kohtaa, joka tukisi esityksen perusteluun kirjattua väitettä vastaavuudesta. Hän kuitenkin perusteli asiaa kiertoilmauksin siten, että koska elinkeinotoimintana ampuma-aseiden osien kauppa on luvanvaraista, tulee heidän mielestään aseiden direktiiviin liittymättömätkin osatkin luvanvaraistaa.

Konkreettisesta ongelmasta hän totesi, "toimintaympäristö tässä muuttuu", "mahdollista eräiltä osin tätä kuviota väärinkäyttää" ja vetosi "joihinkin tapauksiin joita on tuossa ilmitullut". Tämän vastauksen sisältö ja merkitys jäi varsinaisen asian kiertelystä johtuen epäselväksi eikä tyhjentävää vastausta saatu. Tarkentaen, minkäänlaista vastausta ei saatu, ei edes yksittäistä viittausta esimerkkitapaukseen.

Esitykseen kirjattu "kotitarkastus" ja siihen liittyvät kysymykset saivat niinikään aikaan mielenkiintoisia selityksiä. Lehtonen vetosi perustuslain seitsemänteen pykälään, oikeuteen elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Hänen mukaansa ampuma-aseiden mahdolliset säilytyslaiminlyönnit ovat "suuri riski turvallisuuteen". Hänen esittämistään vuotuisesti anastettujen aseiden määrästä tehdyn laskelman, noin 0.03% todennäköisyyden hän sivuutti todeten että kyseessä on "noin absoluuttisesti suuria määriä". Lehtonen vertasi toimenpidettä palotarkastukseen, ohittaen kysymyksenä olleen toimenpiteen tarkoituksen, keinot ja tarkastamattomuudesta aiheutuvan todellisen riskin.

Kotietsintä on ainoa lain tuntema kotietsintätoimenpide. Muita ei ole ja kotietsinnän perusteet ovat rikosepäilyssä, vieläpä vapausrangaistukseen johtavassa, jonka on oltava todistettavissa ja osoitettavissa. Koska ampuma-aselupa on poliisiviranomaisen harkinnan seurausta, kysyin onko esitys epäluottamuslause lupaharkintaan jota viranomaiset suorittavat.

Lehtonen totesi toimenpidettä "pistokoeluontoiseksi tarkastukseksi" ja "varmistamiseksi", "ennalta turvaavaksi" ja että "luvan myöntöhetken tilanne muuttuu tulevaisuudessa". Käytännössä tämä siis tarkoittaa että Lehtonen haluaa luoda lainsäädäntöön uuden toimenpiteen, jollaista ei länsimainen oikeuskäytäntö ole tähän mennessä tuntenut.

Loppukysymykseni koski aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjetta. Kysyin suoraan onko se toimiva ja onnistunut, niin että sitä on pidettävä kirjaimellisena ohjeena.

Odotin innostunutta "Kyllä." -vastausta. Kysymystä kuitenkin seurasi pitkä hiljaisuus. Toistin kysymyksen. Vastauksen transkripti: "Se on voimassa ja sitä ei ole katsottu että sitä muutetaan, tiettyjen tapahtumien jälkeen on tehty tarkennuksia, se on poliisille annettu ohje miten aselupaharkintaa tehdään ja se on voimassa."

Tämän lausunnon Lehtonen siis antoi ohjeesta, jonka lainvastaisuudesta hän on tietoinen. Ampuma-aselaki ei tunne mahdollisuutta tällaisen, lain kanssa ristiriidassakin olevan ohjeen laatimiseen eikä varsinkaan voimaansaattamiseen.

YHTEENVETO:

Vastauksia esityksen sisällössä oleviin epäloogisuuksiin ja porsaanreikiin ei siis hyvästä yrityksestä ja hyvän matkaa toista tuntia kestäneestä puhelusta huolimatta saatu. Selitykset jotakuinkin kaikkeen olivat täysin edelläkuvatulla linjalla, eräiden esineiden, mm. aseen ei-olennaisten osien, aselelujen ja ilma-aseiden luvanvaraisuustarpeen perusteita ei löytynyt ollenkaan. On ymmärrettävää että tarkoitus saattaa olla yhtä mutta kun lopputulos, HE106/2009 on tekstiltään jotakin aivan muuta, on kysyttävä aiheellinen jatkokysymys minkälaisella asiantuntemuksella - tai asiantuntemuksen kirvelevällä puutteella - se on laadittu.

Silti sen sisältöä tai kirjaamatonta "tarkoitusta" ei yksikään tuomioistuin voi alkaa arvailemaan jos se kaiken järjen vastaisesti saa lainvoiman. Siinä vaiheessa jokainen ilmakiväärinkin omistaja on täysin realistisesti ja potentiaalisesti ampuma-aserikoksesta epäiltynä. Oikean aseen muotoja kopioiville, teoreettisesti käyttökelpoisille rungoille koottujen leluaseiden omistajista puhumattakaan.

On todettava että HE106/2009 valmistelutyön heikkolaatuisen lopputuloksen syynä voi olla vain kaksi vaihtoehtoa:

1. Epämääräisyydet, perustuslainvastaisuudet ja harkitsemattomat yksityiskohdat ovat päässeet esitystekstiin asti siksi että valmistelijoiden asiantuntemus ja todellinen ammatillinen pätevyys ovat olleet lain valmistelutyöhön riittämättömät. Kyse on tällöin epäpätevyydestä.
2. Lakiteksti on kirjoitettu tarkoituksella sellaiseksi, että se suosii Arpajais- ja Asehallintoyksikön toiminnan mielivaltaisuutta ja luo huomattavasti lisää viranomaisten työmäärää. Tässä tapauksessa kyse on virka-aseman väärinkäyttämisestä koska esityksessä mainituilla toimenpiteillä ei ole objektiivisesti osoitettavissa mitään väitetyn kaltaisia positiivisia vaikutuksia ja siitä hyötyvät resurssien lisäämisen kautta lähinnä AAHY:n vaikutuspiirissä olevat viranomaistahot.

Muita vaihtoehtoja ei ole.

Jos vastaavista lipsahduksista esityksen sanamuodoissa ja kantavissa ajatuksissa tekisin yksilöidyn listan, tämä raportti alkaisi mitoiltaan muistuttaa tietosanakirjaa. On tyydyttävä toteamaan että esityksen paikka on roskakorissa, siinä Jouni Laihon valmisteleman aiemman, yhtä harkitsemattoman ja ammattitaidottoman vuoden 1996 lakiesityksen vieressä mihin Eduskunta sen viimeksikin pudotti. Näiden amatöörimaisten esitysten kanssa kun ei koskaan voi tietää mihin ne johtavat, niinkuin kävi myös AAHY:n käsialaa olevan rahankeräyslain vastaavanlaisissa "lipsahduksissa", keräyshuijareiden suureksi riemuksi.

Historia toistaa itseään. HE106/2009 on hylättävä. Tämä ei tavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta voi olla mitään mitä pääministeri Vanhanen "iltakoulussa päätetyksi linjaksi" on julkisuudessa väittänyt.

Henri R Helanto
Tiedottaja, varapuheenjohtaja
NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry