091128 - VIDOCQ - poliisin esikuva

Eugène François Vidocq, (Heinäkuu 23. 1775 – Toukokuu 11. 1857), syntyi varakkaan ja sivistyneen leipuriperheen kolmantena lapsena. Hänellä oli kaksi vanhempaa veljeä, kaksi nuorempaa veljeä sekä kaksi nuorempaa sisarta.

Francois Vidocq ei ollut mikään mallilapsi, teini-ikäisenä häntä kuvataan erittäin lahjakkaaksi, viekkaaksi ja teoissaan pelottomaksi. Toisaalta hänelle oli luonteenomaista yletön laiskuus. Kolmetoistavuotiaana hän varasti kodistaan hopealautaset sekä tuhlasi niistä saadut rahat yhdessä päivässä. Kun varkaudesta oli kulunut kolme päivää hänet pidätettiin ja heitettiin vankilaan. Ollessaan vankilassa, jossa rangaistusta oli kärsittävä kokonaista 14 päivää, hän sai tietää isänsä järjestäneen pidätyksen. Rangaistus ei kuitenkaan millään tavoin hillinnyt Vidocqin viehtymystä rikoksiin.

Täytettyään 14 Vidocq varasti isänsä liikkeen kassasta suuren summan rahaa ja karkasi kotoaan lähteäkseen valloittamaan Amerikan mannerta. Satamakaupungissa hän kuitenkin joutui petoksen uhriksi menettäen rahansa. Rahattomana hän pestautui kiertelevään sirkukseen, toimien tallipoikana ja sirkuksen vetonaulana “Karibian raakaa lihaa syövänä kannibaalina“.

Vidocq vietti paljon aikaansa miekkailusaleilla harjoitellen miekkailu- ja sotilastaitoja. Hänestä kehittyi pelottavan taitava miekkailija ja häntä alettiin kutsua liikanimellä “le Vautrin” - villikarju. Hän oli kuuteentoista ikävuoteensa mennessä haastanut kaksintaisteluun 15 miestä, joista hän oli tappanut kaksi. Hän osallistui Ranskan ja Itävallan sodassa Valmyn taisteluun syyskuussa 1792.

Vidocqin vaiherikas elämä oli täynnä erilaisia rikoksia ja niistä saatuja tuomioita, vankilapakoja sekä sotilaskarkuruutta - hän oli alituisesti virkavaltaa paossa.

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä1809 Vidocq vangittiin jälleen kerran, vankeuden aikana Vidocq kääntyi Pariisin poliisipäällikön Jean Henryn puoleen tarjoten palveluksiaan tiedottajana vankitovereidensa selvittämättömistä rikoksista. Tiedottajan ura kesti noin 21 kuukautta Bicetren ja La Forcen vankiloissa. Vidocq vapautettiin vankilasta poliisipäällikkö Henryn suostumuksella 25.03.1811. “Vapautus” naamioitiin vankilapaoksi vankitoverien hämäämiseksi. Vidocq ei kuitenkaan ollut todellisuudessa vapaa vaan toimi Pariisissa rikollisten keskuudessa, Henryn alaisuudessa, poliisin tiedottajana osallistumalla rikoksiin ja ilmiantamalla rikostovereitaan. Vuoden 1811 loppupuolella Vidocq epävirallisesti organisoi siviilipukuisten poliisien yksikön Brigade de la Surete, johon hän värväsi vain rikollisia, sekä miehiä että naisia. Vidocq aikaansai oman rikollisjoukkonsa kanssa Pariisin alamaailmassa niin huomattavia tuloksia, vaikka “tutkinta” oli erittäin kyseenalaista, että toiminta päätettiin virallistaa Poliisi Prefektuurin alaisuudessa toimivaksi kansalliseksi turvallisuuspoliisiksi, Surete Nationale, Napoleon Bonaparten allekirjoittamalla käskykirjeellä 17.12.1813.Vidocqin väitettiin käyttäneen rikostutkinnassa rikokseen yllyttämistä, suoranaista painostamista eli kaikkia vanhan konnan keinoja tehdäkseen oman osastonsa ja päällikkyytensä tarpeellisiksi ylempien virkamiesten silmissä.

Aluksi Suretessa oli kahdeksan etsivää, pääasiassa rikollisia, joista osa oli palkattu suoraan vankiloista. 1824 etsivien lukumäärä oli 28, joiden lisäksi osastossa toimi 8 salaista palkatonta “agenttia”, jotka saivat palkan sijasta lupia uhkapelipaikkojen pitämiseen. Vidocq oli Sureten päällikkönä toimiessaan etsintäkuulutettu rikollinen, jota useat poliisipäälliköt ja vankilanjohtajat kaipasivat. Vidocq sai julkisen kuningas Ludwig XVIII myöntämän armahduksen 26.03.1817.

Vidocqin ansioksi voidaan lukea, että hän kehitti poliisille tutkintamenetelmiä ottamalla käyttöön ballistiset tutkimukset, muotojälkitutkimukset sekä rikollisten tunnistamismenetelmän. Hänen alaisuudessaan työskenteli kirjurina sittemmin kuuluisaksi rikostutkimuksen saralla tullut Alphonse Bertillion. Historian tutkijat pitävät Vidocqia modernin rikostutkimuksen luojana.

Poliisitoimintaa 2000-luvun alun Suomessa

Poliisitoiminta sisältää nykyisin hyvin, hyvin löyhin perustein, analogiapäättelyyn ja laajentavaan laintulkintaan perustuen tehtyjä tutkinnan aloituksia, joita ei parhaalla tahdollakaan voi nähdä muuta kuin viran varjolla suoritetuksi kiusanteoksi kansalaista kohtaan. Mutta jos olet riittävän kuuluisa, rikas, nuorehko kansalainen, tuot julki epäilysi poliisin suorittamasta tutkinnasta niin saat jopa poliisin ylimmän johdon tulemaan esiin kaikessa ”paavillisuudessaan” puoltamaan asian selvittämistä.

Tutkinnan aloittamisilmoituksella voidaan kohdistaa kansalaiseen ja oheistuotteena myös hänen lähipiiriinsä kaikkia lainmukaisia pakkotoimenpiteitä. Pakkotoimenpiteillä voidaan hyvin ratkaisevasti vaikuttaa kansalaisen elämään, kuten työnantajan luottamuksen menettäminen esim. perusteettomaksi osoittautuneen rikosepäilyn ja siihen liittyvän mahdollisen pidätyksen yhteydessä. Samalla tavoin poliisi voi sidosryhmä vaikutusten painostuksesta kaataa tai taloudellisesti vahingoittaa hyvin toimeen tulevia yrityksiä.

Erityisen selvästi poliisin täydellinen mielivalta näkyy lupahallinnossa, joka sinänsä jäänne ajalta jolloin paikallinen yleisviranomainen, nimismies, sai osan palkastaan myöntämiensä lupien leimaveroista. Useimmat poliisin lupahallinnon alaiset luvat (ajokorttiasiat, yksityisen turva-alan luvat mm.) voitaisiin hoitaa niiden ministeriöiden alaisuudessa joille po. asiat elimellisesti kuuluisivat. Ampuma-aselupien osalta poliisi on jo täydellisesti jäävännyt itsensä laittomalla, hyvän hallintotavan vastaisella toiminnallaan.

Kuluneen mutta aina niin todenmakuisen sanonnan mukaan “historia toistaa itseään”. Aikaansa seuraava lukija saattaa nähdä yhteneväisyyksiä nykypäivän poliisitoiminnan Vidocqin ajan poliisitoiminnan kanssa. Olisiko tosiaan poliisitoiminta palannut juurilleen lähes 200 vuoden “kehityksen” jälkeen ja jälleen kerran paakarin puoti tarjoaa parhaimman lämpimäisensä poliisin tueksi ja turvaksi.

NRA:n tarinatupa