100117 - Tilanneanalyysi, tammikuu 2010

"Aseongelman" lyhyt historia Suomessa.

1986
Hallitusneuvos Silenin "katkaistuista haulikoista" nostaman julkisen kohun jälkeen eduskunta hyväksyy nopealla aikataululla tehdyn lainmuutoksen, voimaantulevaksi 1.11.1986, joka kieltää haulikoiden ja kiväärien kokonaismitan lyhentämisen "helposti kätkettäväksi". Kohun seurauksena poikkisahatut haulikot saavat suuren suosion rikoksentekovälineenä julkisuuden ja maineen ansiosta. Tällöin eräät poliittiset ryhmät yrittivät myös ampuma-aselain laajempaa muutosta, mikä ei saanut hyväksyntää.

Lain sanamuoto kriminalisoi käytännössä kaikki toimenpiteet joihin sisältyi aseen mitan lyhentäminen, mukaanlukien piipun lyhentäminen kiväärin tarkkuuden parantamiseksi.

Lainkohtaa ei sisällytetä uuteen ampuma-aselakiin 1998 jossa alle 840mm mittaiset haulikot ja karbiinit ovat erillisen "muu ase" -termin alla.

1996
Jouni Laiho valmistelee ehdotuksensa ampuma-aselaiksi. Se jätetään pöydälle eduskunnassa mm. perustuslain vastaisuuksien vuoksi.

1998
Uusi ampuma-aselaki tulee voimaan. Sen ovat valmistelleet lainsäädäntöneuvokset Tomi Vuori ja Pertti Normia. Lain lopullisessa sisällössä ei ole yhtäläisyyksiä Jouni Laihon esitykseen.

2002
Arpajais- ja asehallintoyksikkö (AAHY) perustetaan 9.9.2002. Sen johtajaksi on ennakolta valittu Jouni Laiho.

2003-2007
AAHY lähettää Suomen kihlakuntien poliisilaitoksille paimenkirjeitä, joissa voimassaolevaa ampuma-aselakia tulkitaan eri tavoin. Tulkinnoille ei löydy lainmukaisia perusteita, mikä vahvistetaan myöhemmin (2009) useissa hallinto-oikeuksien käsittelyissä kautta Suomen.

2006
NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry perustetaan 7.7.2006, koska AAHY:n ohjeet ovat muuttaneet aselupakäytännön lainvastaiseksi, harkitsemattomaksi ja vaaralliseksi.

2007
"Aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohje" (AYO) saatettiin voimaan 19.10.2007, Jouni Laihon ja poliisiylijohtaja Markku Salmisen allekirjoituksin. Salminen eroaa virastaan pian tämän jälkeen. AYO on ensisijaisesti suunnattu kaitsemaan niitä poliisin lupaviranomaisia jotka ovat käyttäneet lainmukaista harkintaansa AAHY:n ohjeiden noudattamisen sijaan.

AYO pääpiirteittäin vähättelee joidenkin asetyyppien, mm. pienoispistoolien, vaarallisuutta, siirtäen painopistettä henkilön ominaisuuksiin kohdistuvasta lupaharkinnasta kaavamaisuuteen ja asemallia koskeviin detaljeihin.

Jokelassa tapahtuu joukkomurha. Siihen syyllistynyt henkilö ei ole ammunnan harrastaja vaan sosiopaatti, joka on ohittanut henkilöönkäyvän harkinnan seulan kyeten teeskentelemään aloittelevaa harrastajaa. AYO:n aiheuttaman sekaannuksen vuoksi luvan hakijaa ei tutkita asianmukaisesti.

NRA Kansallinen Kivääriyhdistys, joka on lukuisia kertoja varoittanut AAHY:n lainvastaisen ohjeistustoiminnan ongelmista, lähestyy lukuisia kansanedustajia ja ministereitä asiantuntijatyönä valmistellulla toimenpide-esityksellä 20.11.2007. Useimmat kansanedustajat ja kaikki ministerit jättävät esityksen täysin huomiotta, näistä eturivissä sisäasiainministeri Anne Holmlund ja pääministeri Matti Vanhanen.

2008
Paljastuu että "uutta aselakia" on Jouni Laihon johdolla valmisteltu AAHY:ssa salaisesti jo vuosien ajan. Paimenkirjeet joita AAHY on koko olemassaolonsa ajan lähettänyt poliisilaitoksille ovat sisällöltään yhteneviä tämän kanssa.

NRA yrittää lukuisia kertoja ottaa yhteyttä sisäasiainministeri Holmlundiin audienssin saamiseksi, keskustellakseen esitettyjen toimenpiteiden integroinnista ampuma-aselainsäädäntöön. Holmlund kieltäytyy vastaamasta yhteydenottoihin millään tavoin, mm. avustajansa Sami Paateron kautta.

Poliisiylijohtaja Markku Salminen siirtyy eläkkeelle elokuussa. Hänen seuraajakseen valitaan Mikko Paatero. Aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohje jää voimaan.

Kauhajoella tapahtuu toisinto Jokelan joukkomurhasta 23.9.2008. Tekijälle on myönnetty hankintalupa samanlaiseen pienoispistooliin kuin Jokelassa, AYO:n mukaisesti. Tekijällä ei ole minkäänlaista aiempaa taustaa aseen omistamisesta. Mitään NRA:n ehdottamia muutoksia ampuma-aselainsäädäntöön ei ole tehty ja AAHY:n lainvastaiset yhtenäistämisohjeet jatkavat voimassaoloaan.

Entinen poliisiylijohtaja Salminen syyllistyy rattijuoppouteen lokakuussa 2008 ja kuolee äkillisesti kotonaan 12.2.2009.

2009
Uuden ampuma-aselain valmistelu julkaistaan. Ehdotus on lähes suora kopio Jouni Laihon aiemmasta hylätystä ehdotuksesta. Viiteryhmiltä ja asiantuntijoilta pyydetään lausuntoja 25.3.2009, noin neljän viikon aikana. Ehdotus on tehty virkamiestyönä.

Asiantuntijalausunnot toteavat ehdotuksen sisällön monilta osin perustuslain vastaiseksi ja siinä esitettyjen toimenpiteiden olevan kyseenalaisia vaikuttamaan mihinkään ehdotuksen perusteiksi esitettyihin ongelmiin. Erityisen selvä ohjaava vaikutus mikä ehdotuksen sisällössä havaitaan, on luvattomien aseiden yleistyminen oikeustajun vastaisen lainmuutoksen myötä.

Hallitus päättää iltakoulussaan jättää asiantuntijoiden lausunnot huomiotta, koska ne eivät ole ennaltasovitun linjan mukaisia. Muuta kuvausta "ennaltasovituksi" ei löydy kuin AAHY:n ehdotuksen ajaminen läpi korjaamattomana. Ennaltasovittujen toimenpiteiden positiivisista vaikutuksista ei ole muuta näyttöä kuin AAHY:n väite. Asiantuntijoita on näennäisesti kuultu mutta päätetty olla kuuntelematta.

Hallitus tekee ehdotuksesta esityksen HE106/2009 ampuma-aselaiksi.

Lähetekeskustelu käydään Eduskunnassa 10.9.2009. Ennen keskustelua salista poistuu huomattava määrä kansanedustajia. Suuri valtaosa käytetyistä puheenvuoroista nostaa esiin todelliset kysymykset, kuten esityksen useiden kohtien tarkoituksenmukaisuuden ja että onko sillä edes mahdollista saavuttaa väitetyt tavoitteet. Sisäasiainministeri Holmlund poistuu salista kesken tilaisuuden.

Kauppakeskus Sellossa 31.12.2009 rikollistaustainen henkilö ampuu teloitustyyliin neljä ihmistä luvattomalla aseella, yksityisasunnossa hän tappaa tämän lisäksi yhden ihmisen veitsellä ja lopuksi ampuu itsensä. Useat medianäkyvyyttä jo aiemminkin vastaavanlaisten veritekojen kautta saaneet tahot yhdistävät tapauksen ampuma-aselainsäädäntöön, paistatellen taas hetken julkisuudessa.

Analyysi käsillä olevasta ongelmasta.

AAHY:n toiminta on tosiasiallisesti ja vakavasti heikentänyt lupaharkinnan tärkeintä osa-aluetta, sitä minkälaiselle henkilölle aselupa voidaan myöntää. Tämän seurauksena ampuma-aselain vaatimukset harkinnasta ovat jääneet täyttämättä useiden lupaviranomaisten toiminnassa. AYO:n noudattamisen valvonta on ollut herkeämätöntä ja koska sen sisältö on ristiriidassa lain kanssa, se on ajanut lupaviranomaisia mahdottomaan tilanteeseen.

Kahdesti on aselupa myönnetty täysin väärälle henkilölle, joiden taustasta, mm. väkivaltaisesta käyttäytymisestä ja mielenterveyshistoriasta ei ole ollut tietoa. Kyseessä on molemmissa tapauksissa ollut henkilö jonka kyvystä asianmukaiseen käyttäytymiseen ampuma-aseen hallussapitäjänä ei ole ollut kokemusta ja heille myönnetyt luvat ovat olleet määräaikaisia.

Luvattomien aseiden riskit ovat konkretisoituneet kerran. Niiden kauppaa ja hallussapitoa ei valvo kukaan. Henkilö oltaisiin voitu lukuisten rikostensa sekä oleskelustatuksensa vuoksi karkoittaa maasta jo useita kertoja. Näin ei toimittu. Luvattomien aseiden saatavuutta on vähätelty ja väitetty sen johtuvan luvallisten aseiden suuresta määrästä Suomessa. Tämä ei ole uskottavaa, vääriin käsiin mm. varkauden kautta joutuneita aseita on Suomessa vuotuisesti noin 200-300, luvattomien aseiden määrä on arvioitu tähän nähden noin 250-kertaiseksi. Anastetuista aseista takaisin saatuja ei ole missään tilastossa otettu huomioon.

AYO on väärin kohdistetuin "tiukennuksin" luonut jo nyt, 50kk voimassaolonsa aikana selkeästi lisääntyneet markkinat luvattomille ampuma-aseille, joiden kauppaa ja hallussapitoa ei tosiasiallisesti voida valvoa. Niitä ei varsin hintavana omaisuutena voida tulla ottamaan haltuun keneltäkään niitä suoranaisesti näkemättä koska tietoa niiden hallussapidosta ei ole.

Tullin tilastot kertovat karua kieltään luvattomista aseista. Tästä on mm. NRA Kansallinen Kivääriyhdistys varoittanut lukuisia kertoja. Kysyntä on olemassa laajempana kuin koskaan ja olennainen osa siitä on henkilöiltä, jotka haluavat vain omistaa aseen ja käyttää sitä "harmittomasti". Siis sellaisilta joilla ei ole rikollista taustaa tai aikomuksia vaan vain sen verran välinpitämättömyyttä että nykyinen, kaikkine kuluineen yli 300€ hintainen aselupa on vähemmän houkutteleva vaihtoehto kuin tämän verran suurempi käytettävissä oleva rahasumma itse aseen hankkimiseksi.

Osa luvattoman aseen ostajista on taas rikollisia. Paatuneita, välinpitämättömiä ja häikäilemättömiä. Niinkuin Espoon Sellossa. Luvattomien markkinoiden laajenemisesta he hyötyvät eniten, joskus "loppukäyttäjinä", joskus maahantuojina, joskus taas molempina.

Kuinka oletettavaa on, että ampuma-aselain muuttaminen Jouni Laihon ja Mika Lehtosen esittämällä tavalla ehkäisisi tällaisten ihmisten rikoksia?

Luvallisen aseen hankkiminen vaikeutuu, eri keinoin, arviolta samalle tasolle kuin se oli vielä 1990-luvlla asiallisen henkilöön kohdistuvan lupaharkinnan ollessa sääntö eikä poikkeus.

Luvattoman aseen hankkiminen sen sijaan on päivä päivältä helpompaa. Mikäli kuvitellaan että muulla lainsäädännöllä se on ehkäistävissä, sen mahdottomuus tulee selvimmin ilmi tutkimalla Englannin (* ja Etelä-Afrikan (* tilannetta. Oikeustajun vastaisen aselain ongelmia ei voida muulla tavoin korjata, kaikki yritykset ovat olleet tuhoontuomittuja.

Aselupien määräaikaisuus luo pelkoa useiden tuhansien eurojen arvoisen omaisuuden menettämisestä lähes tai täysin vastikkeetta. Mikäli minkäänlaista logiikkaa ja taetta tällaisen ehkäisemiseksi ei ole, on odotettavissa hyvin laajamittaista hävikkiä luvallisissa aseissa niiden määräaikaislupien päättymisen lähestyessä. Näistä syntyy lisäkanava luvattomien aseiden markkinoille.

Ampumaharrastuksen valvonnan ja "virallisuuden" pitäminen turvallisuuden synonyyminä ei pidä paikkaansa. Kaikki "virallisen" ampumaurheilun turvallisuusmääräykset ovat alunperin harrastajalähtöisiä ja minkäänlaista korrelaatiota valvonnan positiivisesta vaikutuksesta ei ole olemassa. Vastuullisuus ja turvallisuus lähtee jokaisesta harrastajasta itsestään.

Mitä jää jäljelle?

Hyvin monisyiset lakipykälät vaikeuttamaan ammunnan, metsästyksen, asekeräilyn ja reserviläistoiminnan harrastajien edellytyksiä, ilman positiivisia vaikutuksia.

Havaittu ongelma on kaksijakoinen, eli teeskentelymahdollisuus aloittelevaksi harrastajaksi ja luvattomien aseiden saatavuus. Esitys ei anna minkäänlaista sosiaalista kontrollipohjaa aloittelijalle, seuran jäsenyys ja "harrastusaktiivisuus" kun eivät takaa mitään verrattuna aiempaan käytäntöön jossa kaksi luotettavaa, hakijan tuntevaa henkilöä antoi hänestä kirjallisen lausuntonsa. Päinvastoin, edelläkuvatuin tosiasioin sen vaikutukset ovat luvattoman ampuma-aseen hankintaan kannustavia, asettamalla absurdeja, työläitä, kalliita ja merkityksettömiä edellytyksiä aseluvan saamiseksi ja ennenkaikkea pitämiseksi.

Se vaikuttaa vahvasti henkilöihin, jotka ovat osoittaneet vuosien aikana olevansa luottamuksen arvoisia pitämään hallussaan ampuma-aseita ja käyttämään niitä asianmukaisesti, minkäänlaista vaaraa aiheuttamatta.

Yksikään käsitelty tapaus ei liity millään tavoin tähän ihmisryhmään.

Meitä aseluvan haltijoita on noin 660.000 ja järjestöjen, yhdistysten, seurojen sekä vapaaehtoistoiminnan kautta harrastuksen parissa on yhteensä noin 1.500.000 suomalaista. Olemme ryhmänä lainkuuliaisinta osaa kansasta, harrastuksemme jatkuvuuden ja säilymisen motivoimana. Pidämme harrastuksemme turvallisena oma-aloitteisesti, siitä on osoitusta vuosikymmenten ajalta. Olemme luottamuksen arvoisia ja olemme sen yhtäpitävästi osoittaneet äärimmäisen suurella otannalla ja prosentuaalisella tilastolla.

Luottamus on aina kahdenvälinen asia. Tässä tapauksessa valtiovallan ja kansalaisten. Yksipuolista luottamusta ei ole ja kun se kerran on menetetty, sitä on vaikeaa ellei mahdotonta palauttaa. Meistä yli 99% on äänivaltaisia Suomen kansalaisia.

Lainkuuliaisuuden yksi pääasiasillisista tekijöistä on kiinnostus harrastusta kohtaan ja halu toimia kaikissa tilanteissa siten että harrastuksen laillisuuden mahdollistava luottamus säilyy. Mikäli valtiovalta irtisanoo yksipuolisella ilmoituksella tämän lainkuuliaisuuteen kannustavan periaatteen, rikkoen samalla perustuslaillista omaisuudensuojaa ilman konkreettisia perusteita tai luvallisen aseen haltijan siihen aihetta antavia toimia, seuraukset saattavat olla hyvin arvaamattomia.

Maissa joissa tällaisia lainsäädäntötoimia on toteutettu, on entisten harrastajien sanomana kuultu vahva viesti, virhe on tapahtunut ja jos sellaista alkaa tapahtua muualla, aseista ei tule luopua. Tämän viesti on kuultu ja ymmärretty, mistä ensimmäinen osoitus oli Belgian (* vuonna 2006 toteutettu lainmuutos seuraamuksineen. Vain noin 200.000 luvallisista aseista luovutettiin viranomaisille. Loput "katosivat" jäljettömiin ja maassa arvioidaan olevan tällähetkellä 1.800.000 luvatonta asetta. Tarkkaa määrää ei tiedä kukaan koska luvattomien aseiden kattava valvonta on osoittautunut täysin mahdottomaksi tehtäväksi minkäänlaisin viranomaistoimenpitein.

Onko realistista odottaa, että Suomessa ei näin tapahtuisi? Uskooko kukaan, että sadattuhannet harrastajat, jotka valtiovalta on pettänyt, luovuttaisivat tuhansien eurojen arvoista omaisuuttaan nimellistä korvausta vastaan, puhumattakaan yhteiskunnallisista seurauksista mitä tällainen mielivallankäyttö voi aiheuttaa? Tällöin kun nykyistä motivaatiota toimia lain mukaisesti ei enää ole ja omaisuuden arvo on jäljellä vain käyttöarvoltaan sekä erityisesti pimeillä markkinoilla.

Ottaako kukaan omaisuudestaan välittävä enää aselupiensa "uudelleenharkintatilaisuuteen" mukaan ensimmäistäkään ampuma-asettaan tai säilyttääkö ne tuona ajankohtana paikassa mistä ne ovat helposti noudettavissa pois? Erittäin epäuskottavaa, omaisuuden perusteettoman takavarikon tai haltuunoton riski on jo viime kuukausina kasvanut huomattavaksi.

Perustuslain 15§ sanoo asian suoraan, "Jokaisen omaisuus on turvattu." Promillen murto-osien vuotuiset luvallisten aseiden väärinkäyttötapaukset eivät ole millään mittapuulla sellainen poikkeustila joka mahdollistaisi lunastamisen yleiseen tarpeeseen; ne ovat kriminaalipoliittinen ongelma joka on aina henkilöönkäyvä, ei kokonaisen kansanryhmän omaisuudellaan kollektiiviseen vastuuseen saattava. Rikollisen asianmukainen rankaiseminen näyttää vaikeammalta kuin nuhteettomien harrastajien syyllistäminen.

Ampuma-aselain 106§ mukaan "Ampuma-asetta ja aseen osia ei [...] saa pitää paikassa, josta ne ovat helposti anastettavissa." Perustuslain vastaiset ja mielivaltaiset toimenpiteet voivat hyvinkin täyttää anastamisen määritelmän, hyvin monen harrastajan näkökulmasta, siis tavallisten rikosrekisterittömien suomalaisten joilla ei ole osaa eikä arpaa mihinkään sellaisista väkivallanteoista joilla väitettyä "aseongelmaa" perustellaan. Suomessa ei ole sen suurempaa todellista aseongelmaa kuin mikä on viranomaistoiminnalla vuodesta 2002 alkaen tahallaan ja eduntavoittelumielessä aiheutettu. Tämä on tosiasia.

Me pidämme harrastuksestamme, niinkuin kaikki jotka jotakin suurella mielenkiinnolla harrastavat. Mitään ei harrasteta vain sen vuoksi että se on laillista ja kuten lähihistorian esimerkit ovat osoittaneet, harrastuksen laittomuus ei välttämättä tai kaikissa tapauksissa vähennä sitä mielenkiintoa yhtään. Joskus jopa päinvastoin, yhteiskunnalliset seuraukset eivät yhtenekään virkamiesutopian kanssa. Tällähetkellä valtiovalta luottaa meihin. Halutaanko tätä olemassaolevaa tosiasiaa lähteä muuttamaan vain yhden viraston, AAHY:n, aiheuttamien ongelmien peittelemiseksi?

Olisi kauaskantoinen inhimillinen tragedia jos tällä tavoin olemassaoleva ampuma-aseiden valvontamahdollisuus heitettäisiin tahallaan roskiin, vain äänekkään ja asenteellis-idealistisen vähemmistön helpoksi ja jonkun muun kustannuksella tapahtuvaksi sielunhoidoksi. Valtavalla määrällä luvattomia aseita kun on huomattava riski aseistaa myös sellaisia henkilöitä jotka ovat valmiita väkivaltaan käytännössä eikä vain virkamiesten mielikuvituksessa, ennennäkemättömässä mittakaavassa.

Muuten, olen sitä mieltä että AAHY on hävitettävä.

Henri Helanto
Tiedottaja, varapuheenjohtaja
NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry