NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus.
 
 

PUHEENJOHTAJALLA ON ASIAA 100121

TARPEETON ASEHALLINTOYKSIKKÖ

Poliisihallituksen alainen asehallintoyksikkö (AHY) on aloittanut työskentelyn uuden johdon alaisena todella huonoissa merkeissä. Päällikkönä olisi tullut olla 01.01.2010 lähtien projektipäällikkö Mika Lehtonen, mutta koska hänelle on annettu "suuri tehtävä" eli valmistella täydellistä aseidenriisuntaa kansalaisilta, niin tehtäviä hoitaa toistaiseksi ylitarkastaja Liisa Timonen. AAHY:ssä alaisiinsa verrattuna juridisesti ylivertainen hallitusneuvos Jouni Laiho hallitsi johtamaansa Arpajais- ja asehallintoyksikköä pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Vaikka hänen alaisuudessaan asiat menivät aseluvanhaltijoiden kannalta huonosti, niin kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kuka oli "pomo". AHY:n toiminta on jo nyt vuoden 2010 alusta osoittanut, että taso vain laskee jopa entiseen AAHY:n verrattuna.

Arpajais- ja asehallintoyksikköön valikoitui 2002 mahdollisimman asevastaisia ja asenteellisia virkailijoita ja erityisen mielenkiintoisia olivat työnhakijoiden hyväksymiseen liittyneet menettelyt. Erinomainen ansio oli esim. "hallinnon problematiikan tuntemus", mikä ohitti huomattavasti paremmat tiedot omaavia hakijoita. Myös sukupuolikiintiö huomioitiin. Hallitusneuvos Jouni Laiho joutui johtamaan todellista "ketunpesää", sillä keskinkertaiset juristit ja alaisten yleinen kyvyttömyys ymmärtää kansalaisten perusoikeuksia ja liike-elämän lainalaisuuksia vei pohjan laadukkaalta toiminnalta. Ampuma-aseiden ja metsästyksen olematon tuntemus ovat olleet AAHY:n virkailijoiden toiminnassa yhteinen nimittäjä.

Asehallintoyksikön päällikkönä ylitarkastaja Liisa Timonen on tullut alan yrittäjille tutuksi lakikirjan tarkkana tutkijana, kuitenkin ymmärtämättä voimassa olevan ampuma-aselain kirjainta ja perusteluja. Liisa Timonen on jo ensimmäisten 14 pv:n aikana tänä vuonna tehnyt eräitä hyvän hallinnon vastaisia päätöksiä. Erikoisin on ylitarkastaja Esa Puurtisen laatima deaktivointiohje, mikä saatettiin voimaan 14.01.2010, ilman minkäänlaista ylimenokautta. EU:n tasolla olisi tullut odottaa yhtenäisen linjan aikaansaamista deaktivointiohjeiden osalta. Käytännössä uusi deaktivointiohje tarkoittaa aseiden romuttamista, sillä porattavien reikien ja rungon hitsaaminen yhteen tai kiinnittäminen pysyvästi luistiin, tuhoaa deaktivoidun aseen myös kosmeettisesti. Deaktivointiohjeen tarkoitus on vaikeuttaa vielä lisää asekauppaa ja tuhota liiketoiminnan viimeisetkin mahdollisuudet! Käsiaseiden myynti on maassamme käytännössä lähes lopetettu AYO:n ja sen lisäkirjeiden avulla. Nyt halutaan aseet suoraan sulatukseen.

Ylitarkastaja Liisa Timonen on saanut alaisekseen saamieni tietojen mukaan "todellista naisenergiaa", juristi Juutilaisen. Ko. henkilö on luonnollisesti sukupuolikiintiön asehallintoyksikköön heittämä, mutta jo nyt ansioitunut käyttämällä virkaan täysin sopimatonta kieltä, jopa siten, että eräät alalla toimivat yritykset ovat valmistelemassa asiasta kantelua. Asehallintoyksikön tehtävänä ei ole kyykyttää veronsa maksavia yrittäjiä. Myös muutkin tietoa hakevat asiakkaat, kuten aseluvanhaltijat voivat edellyttää asiallista ja hyvän hallinnon mukaista palvelua. AAHY ei lähes 8 vuoden toimintansa aikana ole kyennyt ohjeistamaan ase-elinkeinonharjoittajia tai antamaan aselakiin liittyvää ohjausta aselupavastaaville. Nykymuodossa asehallintoyksikkö on saavuttanut sen tason, minkä vain täydellinen tietämättömyys aseisiin liittyvissä kysymyksissä on mahdollistanut. Toiminta tulisi nyt lopettaa, jotta viranomaisten toiminnan ennustettavuuteen ja luotettavuuteen voitaisiin jälleen luottaa!

Poliisiylijohtaja Paatero on saamassa asehallintoyksiköstä todellisen "kunniamerkin" rintaansa, sillä kukkahattutädit ovat ilmiselvästi vallanneet myös asehallintoyksikön. Naiskiintiötä en ole havainnut käytetyn paljonkaan mm. jäteautojen kuljettajina, eikä erityisesti umpikaivojen tyhjennykseen ole ollut tungosta naisenergiasta. Olen vuosia ihmetellyt, miksi sosiaalitoimeen ei hyväksytä hyväkäytöksisiä mieshakijoita, vaikka myös miesten oikeuksia pitäisi jonkun puolustaa - miksi aseisiin liittyvissä kysymyksissä on nykyisin "akkavalta"? Ilmeisesti seuraava poliisiylijohtajakin valitaan naisjuristeista, jotta Ritva Viljanen voisi keskustella suomalaisten miesten väkivaltaisuudesta tasaveroisesti, kuten nainen naiselle!

Runo K. Kurko
puheenjohtaja

 

 
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry