100201 - Siniset sosialistit

Vältän useimmiten politiikkaa aiheena. Siihen suhtaudutaan usein tunneperäisesti jolloin rationaaliset tosiasiat jäävät helposti taka-alalle. Erityisesti viimeisen vuosisadan pinnalla ollut oikeisto-vasemmisto -vastakkainasettelu on vastenmielistä ja johtanut yhteiskunnalliseen jakautumiseen.

Huolenaiheeni on kuitenkin Kansallinen Kokoomus, Suomen suurin ja tunnetuin oikeistopuolueeksi itseään kutsuva järjestö. Tämä on sanottava suoraan koska puheet ja käytännön toimet ovat osoittautuneet hyvinkin päinvastaisiksi. Kokoomus on muuttunut vain pinnallisesti sinistä väriä tunnustavaksi sosialistipuolueeksi, hyvin vasemmistolaisine periaatteineen.

Tämä ei sinänsä ole yllätys. Koko 1900-luvun ajan useissa Euroopan valtioissa valtapeli on painottunut eri sävyisten vasemmistoliikkeiden väliseksi kamppailuksi ja tähän liittyvä valtion vallan maksimoinnin retoriikka on muuttunut jopa jonkinlaiseksi listaksi käsitteitä joita pitäisi pitää kritiikittömästi itsestäänselvinä hyveinä.

Traagisimmat esimerkit sosialistisen politiikan vaikutuksista on nähty 1930- ja 40-lukujen Saksassa ja Italiassa. Tämän päivän sosialistit yrittävät tietysti tehdä pesäeroa näihin aatesuuntiin, vedoten useimmiten imperialismiin, rotuoppiin - unohtaen sen sisältyneen olennaisena osana pohjoismaisen sosiaalidemokraattisen aatteen historiaan - sekä siihen että kyseisten puolueiden kannatus oli vahvaa kaikissa sosiaaliluokissa. Tällaisen kuorrutuksen kautta tosiasiallisia eroja ei juuri synny ja on muistettava että 69.9% NSDAP:n, natsipuolueen, kannatuksesta tuli työväestöltä jota 1930-luvun Saksassa oli vain hieman yli puolet koko väestöstä. Aikansa suosituin sosialistinen työväenpuolue, jollainen meillä on Suomessakin. Aikakauden muoti-ilmiöiden, marxismin ja sosialismin väliltä oli käytännössä valittava ja hiemankaan kiinteää omaisuutta omistaville valinta ei ollut vaikea; parempi olla valtion holhouksessa ja raskaiden verojen alla kuin menettää kaikki.

Kun tarkastellaan sosialismin eri muotojen yhtymäkohtia, on hämmästyttävää kuinka samanlaiset lähtökohdat, periaatteet ja tavoitteet yhdistävät 1900-luvun fasismia ja 2000-luvun sosialismia.

Vetoaminen siihen, että valtio pitää huolta kansalaisistaan on koko aatesuunnan perusta. Tämä tarkoittaa käytännössä valtion puuttumista useimpiin elämänaloihin ja yksilönvastuun merkityksen poistamista. Valtiovallan etujen mukaista on näyttää vahvalta ja antaa itsestään hellällä kädellä holhoava "kaunis" vaikutelma, mitä tuetaan masinoimalla termejä kuten "Il Duce", "Führer", "Isä Aurinkoinen" tai, nykysuomessa, "mielipidejohtaja", kun tarkoitetaan ajatuspoliisia joka sanelee mitä ihmisten tulisi ajatella. Nämä palvelevat valtakoneistoa siten ettei sen suorittamia toimenpiteitä kyseenalaistettaisi edes silloin kun siihen on pätevä syy. Jos "johtaja" määrittelee miten pitäisi ajatella, kukaan ei voi kyseenalaistaa sitä onko hän muka määritelmällisesti oikeassa.

Sosialismin kantava periaate on siis erittäin vahva valtio, mikä pohjautuu pitkälti feodaaliyhteiskuntien ja monarkioiden esimerkille, hallitsevat luokat on vain korvattu poliittisella eliitillä. Tämän lisäksi hallintoon on omalta osaltaan otettu mukaan myös taloudellista eliittiä eli valikoituja, harvoja suuryrityksiä, joiden etujen mukaisia toimenpiteitä ajetaan jopa lainsäädäntöä myöten. Kotimaisista tapauksista tunnetuin lienee työnantajalle annettu oikeus lukea työntekijänsä sähköpostit. Verotuottojen vuoksi suuryritysten tukeminen on vahvan valtiovallan intresseissä ja vastaavasti valtion kassasta tällaisille yrityksille eri perustein jaettavat tuet ovat usein huomattavia. Rahan ja vallan kierrätys siis toimii molempiin suuntiin. Tukikoneisto on niin valtava että jopa poliitikkojen omille sidosryhmilleen jakamat tukirahat hukkuvat helposti kokonaisuuteen ilman että niitä kyseenalaistetaan ajoissa. Tästä pääministeri Matti Vanhasen lähes onnistunut "mallisuoritus" on vain jäävuoren huippu.

Tukiperiaate koskee toisaalta koko kansakuntaa. Valtio kerää lähes neljänneksen koko bruttokansantuotteesta veroina, vuonna 2008 24.3%, jakaakseen siitä huomattavan osan takaisin tukien muodossa, raskaan ja kankean byrokraattisen koneiston välityksellä. Tämä aiheuttaa huomattavan aukon myös sellaisten viranhaltijoiden työllistämisen kautta jotka muutoin pystyisivät tekemään tuottavaa työtä joka tosiasiassa kasvattaisi bruttokansantuotetta.

Mutta, rahan ja muun vastikkeettoman materiaalisen hyvän jakamisella on tavoite. Sosialismin periaatteiden mukaisesti näin luodaan riippuvuussuhdetta ja "kiitollisuudenvelkaa" valtiovaltaa kohtaan. Kansalaiset unohtavat helposti mistä nämä kaikki varat otetaan; jopa tahallaan. On yleistä että työelämässä tai yrittäjänä menestyvää henkilöä ei todellakaan kiitellä hänen tuomastaan merkittävästä taloudellisesta panoksesta jotka hän on veroina maksanut, monesti vain valitetaan epäoikeudenmukaisuutta ettei samalta henkilöltä oteta vieläkin enemmän pois ja tämän "todistamiseksi" käytetyt perusteet ovat propagandistisia. Pääomatulojen pientä veroprosenttia kauhistellaan, unohtaen sopivasti että yritystoiminnan kautta ansaituista tuloista on tätä ennen jo verotettu yritysvero täysimääräisenä, nostaen tosiasiallisen veroprosentin melkein puoleen ansaitusta tulosta. Valikoiden on nostettu haloo siitä että naistyöntekijän ansaitsema euro olisi jonkin laskentaperusteen mukaan 80 senttiä, mutta samanlaista skandaalia ei synny toteamalla että hyvää palkkatuloa ansaitsevalle se on alle 50.

Sosialismin periaatteisiin kuuluu myös vihan lietsominen jotakin kansanryhmää kohtaan ja nykysosialisteille se on porvaristo. Tähän periaatteeseen kuuluu se, että silloinkin kun sosialistiksi itsensä määritellyt henkilö, esimerkiksi poliitikko tai lehtiyrittäjä, on taloudellisen tilanteensa paranemisen ansiosta selkeästi porvarin määritelmän täyttävä, joskus huomattavankin varakas, ei tätä kuitenkaan julkisesti myönnetä. Erityisen suuri pesäero tehdään silloin kun poliitikko on saavuttanut poliittisen eliitin jäsenen aseman ja hyötyy suoranaisen vallan sekä taloudellisten etuuksien kautta sosialistisen aatteen ajamisesta. Puolue ei ole Paavo Lipposen kyynelehdityn kiitospuheen vastaisesti antanut hänelle mitään, viima on käynyt ahkerien Suomen kansalaisten lompakoissa.

Rahanjakopolitiikka on suosittu vaaliaihe koska huomattava osa kansalaisista joko ei ymmärrä että nämä varat otetaan heiltä ja palautetaan huonolla hyötysuhteella, tai laskelmoi olevansa tällaisessa jaossa henkilötasolla nettosaajan osassa. Vaalit ovat siis vanhan realiteetin mukaisesti pitkälti varastetun tavaran ennakkohuutokauppaa. Kokoomus ei ole halunnut jäädä osattomaksi tällaisen populismin äänestystä ohjaavasta vaikutuksesta ja lähtenyt monilla tavoin mukaan samaan leikkiin, joka on tähän asti ollut pitkälti eri vasemmistolaisten aatesuuntausten keskinäinen nahistelurinki. Suomen parlamentarismi on vajonnut siis sille tasolle, ettei oikeistopuolueeksi itseään väittävä järjestö kykene kilpailemaan äänistä järjen äänellä vaan on lähtenyt muiden ihmisten varojen tuhlailukilpaan mukaan, katteettomine lupauksineen.

Valtion merkityksen ylikorostus on myös saanut jalansijaa, yksilöllisen vastuullisuuden sijaan. Kokoomus on erityisesti viime vuosien hallitusvastuunsa aikana ollut mukana, joskus jopa etunenässä, vaatimassa yhä kattavampia toimenpiteitä kansalaisten kaiken toiminnan säännöstelylle ja rajoittamiselle. Näille perusteet ovat aivan samanlaisia kuin mitä fasismin ja sosiaalidemokraattisen aatemallin mukaan kautta aikojen, että valtio "pitää huolta" kansalaisista. Sitä ei vain suostuta retoriikan kuohuissa tunnustamaan siksi holhous- ja poliisivaltioperiaatteeksi mitä se on. Viimeaikoina suosiota saanut ja valikoiduin kauhukuvin markkinoitu viheraate on ollut kuin taivaan lahja yhä uusia ja laajempia vallankäyttöperusteita janonneille sosialisteille. Se on markkinoitu virkamiestyönä räätälöityinä itseisarvoina, kyseenalaistamatta onko useimmilla nk. ympäristöhankkeilla edes mitään todellisia positiivisia vaikutuksia väitteiden tueksi. Viheraatteen vaikutuksia ei saa edes virallisesti tutkia, sen perustein toteutettavilla hankkeilla ei ole mitään vastuuta ja ne ovat jopa itse masinoimastaan ympäristövaikutuksen arvioinnista vapautettuja. Ei tarvinne mainita että Kokoomus on osallisena tässäkin toiminnassa.

Valtion tehtävä on rakentaa ja ylläpitää valtiollista yleishyödyllistä infrastruktuuria, taata kansalaisten perusturvallisuus ja perustarpeiden täyttäminen, sekä luoda mahdollisimman hyvät mahdollisuudet kansalaisille pärjätä itse, omalla työllään, älyllään ja aloitekyvyllään niin hyvin kuin mahdollista. Koulutusmahdollisuudet ovat kohtalaisen hyvällä mallilla, mutta kaikki terveydenhuollosta infrastruktuuriin hyvin kyseenalaisia. Valtion tehtävä ei ole työllistää ihmisiä missään merkittävässä mittakaavassa, ellei se ole välttämätön viimeinen toimenpide vastikkeettoman rahanjaon pitämisenä vastikkeellisena taloustilanteen niin pakottaessa. Yhteiskunnan turvaverkko, jota perustellaan hädänalaisten kansalaisten avustamisena niissä tilanteissa kun he eivät pärjää omillaan, tulee olla juuri sitä, nykyisenkaltaisen rahallisen tukiautomaation sijaan. Silti rahan jakaminen tukien verukkeella on poliittisesti suositumpaa, ihmiset kun pääsevät äänestämään itselleen rahaa valtion kassasta. Ainakin niin kauan kuin sitä riittää.

On vaikea perustella loogisin syin miksi kukaan työtätekevä, tuottava ja itsensä elättämään kykenevä kansalainen tukisi vapaaehtoisesti sosialismia. Yhteiskunnallinen "huolenpito" on kerta toisensa jälkeen osoittautunut valtakoneiston etua palvelevaksi mielivallaksi ja holhoamiseksi. Vaalilupausten ja todellisuuden välisestä valtavasta erosta sen olisi pitänyt tulla selväksi jo kauan sitten. Käsite että valtiovallan tulisi ottaa vastuu kaikista kansalaisistaan eri elämänaloilla on absurdi, niinkuin ylipäätään on olettama ettei kukaan muka osaisi elää ja toimia järkevästi ja muut huomioonottaen ellei sitä ennaltaehkäsyn periaattein ylhäältäkäsin sanella ja valvota. Vastaavasti, ihmisten tekemiä virheitä kuten rikoksia ei enää pidetä muuna kuin yhteiskunnan epäonnistumisena, vaikka vastuu virheistä - sekä niistä oppimisesta - on aina henkilöönkäyvä. Keskusjohtoisen yhteiskunnan ideologia romahtaisi mikäli se tunnustaisi että rikollinen ei olekaan holhouksen puutteesta johtuva kollektiivinen ongelma vaan että on olemassa henkilöitä jotka eivät välitä vähääkään yhteiskunnan normeista, riippumatta siitä mitä valtiovalta heille tekee tai sanelee.

Valvonnan autuaaksitekevä kattavuus. Väite että vain valtiovalta osaa käyttää huomattavan osan kansalaisten ansaitsemista varoista "oikein" - päinvastaisista osoituksista huolimatta ja yhä laajempien rahallisten tukien nettosaajien säestyksellä. Ajatusmalli että ihminen on olemassa valtiovaltaa varten eikä toisinpäin. Demokratian irvikuva, se minkä piti palvella kansalaisia ja kansakuntaa on jo kuin yli äyräidensä paisunut hirviö joka ei enää palvele vaan hallitsee, poliittisen eliitin rautaisella nyrkillä.

Liberalismi, sanan aidossa ja oikeassa merkityksessä, yksilölähtöisenä, vapautta kunnioittavana ja toimissaan kokonaisuutta harkitsevana on kuollut. Tilalla on sosialismin periaatteisiin nojaava valtiovaltalähtöinen ajattelu, palopuheisiin nojaavaa hallintoa joka väittää kaiken toimintansa tapahtuvan kansalaisten parhaaksi vaikka todellisuus on päinvastainen. Yhteiskunnallisia hyvin tarpeellisia palveluita karsitaan, terveydenhuolto Suomessa on hyvätasoista enää juhlapuheissa ja yksityispuolella, poliisipiirien yhdistäminen on kasvattanut hätätapausten vasteajat jopa yli tuntiin ja henkilökohtaista vastuunottoa ei katsota aina hyvällä edes silloin kun sekunnit ratkaisevat.

Suomi on retuperällä ja menossa julkisten valheiden säestyksellä päin mäntyä. Sosialistiset valtiot ovat kaatuneet yksi toisensa perään, viimeistään silloin kun johtajien vapaavalintaisesta käytöstä loppuvat muiden ihmisten rahat tai holhoaminen ylittää riittävän rajusti oikeusvaltion hallintomallin järkevät rajat. Sosialistisista valtioista kuten DDR:stä oli jatkuva loikkarivirta länteen, ihmisarvoisen elämän perässä, mutta se ettei länsimaiden sosialistipiireissä ollut koskaan varsinaista muuttoliikettä mm. DDR:ään kertonee riittävästi siitä oliko kyseessä todella ideologian ihailu ja sen mukaan eläminen, vai vain vallanhimo itsensä saattamisesta totalitärismia toteuttavan valtiokoneiston eliittiin, sosialistisen poliittisen toiminnan kautta.

Kokoomus on pettänyt kaikki jotka ovat pitäneet puoluetta yhtenä viimeisistä järjen äänistä sosialistisen holhousvaltion kurissapitämiseksi. Se on muuttunut ryhmäksi sinistä väriä tunnustavia sosialisteja. Kiitos vain, Jyrki Katainen, Anne Holmlund ja monet muut. Äänestän seuraavan kerran ei-sosialistista puoluetta ja Kansallinen Kokoomus ei sitä ole, vaan toimiltaan aivan samassa halveksuttavassa kelkassa kuin muutkin sosialistit, aina Italian Fasistipuolueesta ja Saksan NSDAP:stä Pol Potin sosiaalidemokraattiseen puolueeseen.

Tuntuvatko vertailukohdat kaukaahaetuilta? Kansanmurhaa ja nationalismia lukuunottamatta linjaukset ovat samoja, aivan kuin SDP:llä. Kokoomuksella on mukana tosin nationalismikin.

Henri R Helanto
Tiedottaja, varapuheenjohtaja
NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry