NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus.
 
 

100214 - Epäilyt ja rikokset?

Tämän päivän uutisaiheena MTV3:lla on ollut poliisin ilmoittama tieto että noin puolen miljoonan ampuma-aseen luvallisen haltijan joukosta on löytynyt 40.000 henkilöä jolla on poliisin rekistereissä merkintä rikoksesta tai rikosepäilystä.

Tiedotteen lähde huomioonottaen ei ole erityisen yllättävää, että yhteen ja samaan lukuun on liitetty tuomittujen rikosten lisäksi epäilyt, joihin sisältyy kattavasti kaikki aina syyttämättä jättämisestä vapauttaviin tuomioihin ja ilkivaltaisesti tehtyjen perättömien ilmiantojen uhreihin. Tällaisen tilastojen yhdistämisen motiivi on jäänyt epäselväksi, sen herättäessä kysymyksiä siitä mitä tilastolla on ollut tarkoitus osoittaa.

Poliisin tiedotustoiminta osoittaa kuitenkin erityistä rohkeutta ja suoraselkäisyyttä, jota yleensä ei olla totuttu näkemään. Rikoksista tuomituilla voi olla luvallinen ampuma-ase vain kahdesta syystä: joko lupaharkintaa tehtäessä on laiminlyöty luvanhakijan taustojen lain edellyttämä tarkastaminen, kuten Jokelassa ja Kauhajoellakin, tai rikostutkinnan yhteydessä rikoksesta tuomitulta henkilöltä ei olekaan vaaditulla tavalla peruutettu ampuma-aselupia. Ensinmainituissa tapauksissa kyse on yksiselitteisesti poliisiviranomaisen tekemästä virkavirheestä, jopa virkarikoksestakin, kun jälkimmäisessä tapauksessa voi tutkivan poliisiviranomaisen sijaan syy olla Asehallintoyksikön jo kahdeksan vuotta tuloksetta muttei kuluitta suorittamassa aserekisterien saattamisessa ajan tasalle.

On äärimmäisen harvinaista että poliisi tiedottamisessaan tuo sekä omat että toisen sisäasiainministeriön alaisen viraston virheet seuraamuksineen näin suoraan ja selkeästi julkisuuteen. Kyseessä on todennäköisesti jo kauan odotettu vastine poliisin lukuisille peittely-yrityksille toiminnassaan aiemmin tapahtuneiden virheiden osalta ja se antaa toivoa että poliisi vastaisuudessakin noudattaisi tätä hyvän hallintotavan avoimmuusperiaatetta toimissaan.

Vastaavasti on jo kuultu huhuja että kyseisen tiedon julkaisu olisi toimenpide petaamaan HE106/2009:n ajamista ampuma-aselaiksi, mutta sehän ei tietenkään voi pitää paikkansa, länsimaisten oikeusperiaatteiden vastainen, epälooginen ja viranomaismielivaltaa suosiva lakihan ei tietenkään ole tekijä joka motivoisi poliisiviranomaiset toimimaan tehtävissään nykyistä huolellisemmin.

Henri R Helanto
Tiedottaja, varapuheenjohtaja
NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry

 
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry