NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus. |
100502 - Perustuslakivaliokunnan lausunto osoitti huonoa poliittista pelisilmääEduskunnan perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa 29.4.2010 ampuma-aselakiesityksestä HE 106/2009. Asiantuntija Pertti Eilavaaran lausunto on ollut ilmeisesti liian selkeä koskien huonosti valmisteltua lakiesitystä ja lukuisia perustuslainvastaisuuksia, että Eilavaaran lausuntoa olisi käytetty asianmukaisesti. Perustuslakivaliokunta on osoittanut kansanedustajista, että heillä ei ole joko halua tai kykyä ymmärtää Suomen perustuslakia ja kansalaisten perusoikeuksia, mikä erityisesti kuuluu perustuslakivaliokunnan tehtäviin. Perustuslakivaliokunta on lausuntonsa tehdessään kuvitellut pesseensä kätensä kuten Pontius Pilatus annettuaan oman lausuntonsa. Perustuslakivaliokunta sai viimeisimmän asiantuntijalausunnon 3.11.2009. Mitään kiirettä valiokunta ei pitänyt oman lausuntonsa valmistelussa ennenkuin julkisuuteen tuli tieto, että perus- ja EU-oikeuden asiantuntijan Pertti Eilavaaran lausunto on kulkeutunut tiedotusvälineille eduskunnasta. Saatuaan varmistuksen asiaan, laadittiin kiireessä esityksen HE 106/2009 ala-arvoista valmistelutasoa vastaava perustuslakivaliokunnan lausunto. Erityistä huomiota politiikan tuntijoissa herättää se tosiasia, että perustuslakivaliokunnan kokoonpano on ollut lausuntoa tehdessä poikkeuksellinen. Valiokunnasta puuttuivat kaikki Kokoomuksen varsinaiset jäsenet, myös puheenjohtaja Kimmo Sasi. Kokoomusta edusti valiokunnan kokouksessa ylikomisario Hakola "poliisihallituksen edustajana". Kokoomus on ilmiselvästi halunnut viestittää äänestäjilleen, että he eivät olleet perustuslakivaliokunnassa hyväksymässä näin huonoa esitystä kuin esitys HE 106/2009. Saamani tiedon mukaan kokoomuksen kansanedustaja Nepponen ilmoitti aamupäivällä kokouksen alkamisen aikoihin, että hän ja Hakola vievät esityksen HE 106/2009 läpi eduskunnassa. Tämän tyyppinen rehvastelu osoittaa, että kansan valitsema edustaja ei arvosta äänestäjiään millään tavoin. Pertti Eilavaaran lausunto on kaikkien luettavissa NRA ry:n sivuilla, joten nyt on viimeistään kansalaisten aika selvittää, mistä todella on kyse. Eilavaaran esitys on selkeydessään ainutkertainen, eikä sen ymmärtäminen vaadi juristin pätevyyttä. On mielenkiintoista nähdä maa- ja metsätalousvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan lausunnot esityksestä. Yksikin perusteltu eriävä mielipide osoittaa kansalaisille, että vielä on kansanedustaja, joka voidaan valita edustuntaan vuonna 2011. "Kyllä kansa tietää!" Veikko Vennamo A.Jokinen |
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry |