NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus.
 
 

100521 - SPJL:n tiedotteesta

SPJL:n valtuuston puheenjohtaja Severi Savolainen on tuonut julki poliisin kenttäväen, oman alansa ammattilaisten, huolen sisäisen turvallisuuden nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä. Savolaisen mukaan poliisilaitosten ja käräjäoikeuksien yhdistäminen sekä hätäkeskusuudistuksen “kakkosvaihe” - hätäkeskusten määrän vähentäminen sekä uudelleen sijoittelu - on kasvattamassa todellista turvattomuutta. Poliisilaitosten yhdistämisen yhteydessä toiminta-alueet ovat laajentuneet niin suuriksi, että partion työvuoro ei välttämättä riitä edestakaisiin siirtymisiin alueen kauimmaisen kohteen ja poliisiaseman välillä. Tällaisen maantieteellisen tosiasian olemassaolo ei voi olla vaikuttamatta partion tehtävän suoritukseen kielteisesti, jolloin myöhempi tutkinta saattaa kärsiä samoin kuin partion oma oikeusturva.

Pelkästään lisävaroja poliisitoimelle osoittamalla ei uudistusinnokkuudessa tehtyjä virheitä ja laiminlyöntejä voida korjata. Organisaation ylimmässä johdossa on oltava avointa halukkuutta uudistua, tiedostaa ja korjata tekemänsä virheet sekä karsia organisaatiolta sellaisia hallinnollisia tehtäviä, jotka ovat jäänteitä vanhalta nimismiesaikakaudelta tai myöhemmin poliisille yleisviranomaisena sälytettyjä.

Poliisin onkin pikimmiten palattava suorittamaan ensisijaisesti laissa määriteltyä perustehtäväänsä oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti.

Linkki: 090414-NRA:n lausunto poliisin hallinnosta.

Runo K. Kurko
puheenjohtaja

 

 
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry