NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus.
 
 

110402 - PUHEENJOHTAJALLA ON ASIAA

Suomen riistakeskuksen perustaminen oli eräs tämän eduskunnan kunnianhimoisista hankkeista, ilman selkeitä nähtävissä olevia etuja. Organisaationa MKJ palveli lähes puoli vuosisataa ja onnistui tehtävissään vähintään tyydyttävästi. Uuden organisaation perustamisen taustalla on sekä vihreitä arvoja, että kansalaisten halua vaikuttaa luonnon monimuotoisuuden säilymiseen. Toimijoiden määrän lisääntyminen, sekä metsähallituksen asema tekevät Suomen riistakeskuksen aseman todella mielenkiintoiseksi ja samalla haastavaksi. Nopeasti MKJ:stä ilman ylimenokautta muuntautuminen Suomen riistakeskukseksi on tuonut esille erikoisia ongelmia, kuten ampumakokeiden järjestäminen uuden organisaation toimesta.

Suomen riistakeskus on mitätöinyt kaikki MKJ:n ammunnanvalvojan kortit
        -laki ei ole muuttunut eli perustetta ei sinänsä olisi ollut
        -asetuksesta sattui jäämään pois karhukokeen, hirvi/peurakokeen, kauriskokeen hinta, vuonna 2010 7 euroa

Huono lainvalmistelu koskee
        -satojatuhansia metsästäjiä, hirvimiehiä ja karhumiehiä
        -ampumakokeen vastaanottajia, joita on useita tuhansia

Lisäksi
        -toiminnanjohtajat eivät saa enää kirjoittaa lupaa rastaiden ampumiseen mansikkamaalta,
          kuten ennen, riistapäällikön ollessa lomalla tai estynyt.

Kuten ampuma-aselain valmistelun ja eduskuntakäsittelyn yhteydessä voitiin todeta "laki on ihan p-seestä", mutta läpi on vietävä, niin suomalainen vanha sanonta sopii hyvin "kiireessä ei tule lasta eikä p-skaa".

Lain säätäminen on vaikeaa jopa asiantuntijoille, miten se voi onnistua "lampailta" (lainaus lampaista Timo Kalli)

Runo K. Kurko
puheenjohtaja

 
 
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry