NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus. |
110823 - Kirkko horjuttaa uskoaAseita harrastaneena ja luterilaiseen kirkkoon kuuluvana on uskoni ollut usein voimakkaalla koetuksella kirkon kannanottojen vuoksi. Varsinkin luterilaisen kirkon ahdasmieliset tulkinnat menevät usein suvaitsemattomuudessaan sellaiselle puolelle, että esitetään täysin kirkon oppeihin kuulumattomia asioita pyrittäessä esittämään jonkinlaista parantavaa pyhimystä. Opiksi hyväksytään Raamatun vastaisia asioita silloin, kun halutaan mielistellä "kansaa" vaikeissa kysymyksissä. Jos joku on vakaumuksessaan sitä mieltä, mitä on jo pienestä lapsesta asti ollut, pitäisi hänen aina silloin tällöin hyväksyä päinvastaisia uusia tulkintoja peloteltaessa lähes kadotuksen tulella niin kuin tehtiin keskiajalla. Sota-aikana jokainen ymmärsi aseiden merkityksen auttavina välineinä. Teologian tohtori Helge Ukkolan (talvisodan luutnantti) mukaan ase kuului jokaisen upseerin ja hengenmiehen varusteisiin. Olen lukenut usein Raamattua löytääkseni vastauksia aseenomistajille vaikeina aikoina mielivaltaa vastaan, mutta en ole koskaan löytänyt sellaista kohtaa, missä aseharrastamiseni olisi ollut vastoin Herrani tahtoa. Onneksi oma Jumalani on niin voimakas, ettei Hän hajoa näistä maallistuneen kirkon julistuksista. Kun Martti Luther aikoinaan protestoi kirkon kerettiläisiä oppeja vastaan, liittyi moni uuteen seurakuntaan. Nyt luterilainen kirkko on menettämässä jäseniään toimiessaan vastaavalla tavalla kuin katolinen kirkko aikoinaan. En usko, että nämä tuhlaajapojat saavat kansalta anteeksi, vaikka Herra antaisikin heille anteeksi, koska he eivät tiedä, mitä he tekevät. Suomessa itselataavat pistoolit ovat suosittuja urheiluammunnassa ja metsästyksessä ns. lopetusaseina varsinkin pienemmille eläimille. Urheiluammuntapistooleista suurin osa on nykyisin toimintatavan 2 tai 3 aseita, eikä aseiden toimintatapa ole mikään este aseiden soveltuvuudelle todelliseen käyttötarkoitukseensa urheiluaseina. Suomessa mihinkään ampuma-aseeseen ei saa lupaa ihmisten ampumiseen, mikä on hyvä asia. En voi käsittää, miksi uskonto pitäisi sotkea mukaan tähän asiaan. Jeesus lupasi tulla uudestaan, mutta nyt tarvittaisiin ilmeisesti myös Martti Luther. Kirkosta eroaminen tuntuu olevan trendikästä ja nykyisin on myös seurakuntalaistensa asioita ja arvomaailmaa ymmärtäviä suuntauksia. Evankelisluterilainen kirkko paheksuu mustasukkaisesti näitä arvomaailmastaan tinkimättömiä seurakuntia, koska menettävät jäseniään nille kiihtyvällä tahdilla. Eräs selitys kirkon kannanottoihin lienee hoblofobia. Koska luterilaisessa kirkossa koetaan syntisyyttä kirkon omasta toiminnasta, kuvitellaan pahojen henkien asuvan aseissa. Suosittelisin kirkon johtajia lukemaan Raamattua ja pohtimaan Jeesuksen opetuksia. Esineissä ei asu sielua, joka hyppäisi lampunhengen tavoin esiin hierottaessa. Paha henki voi asua ihmisissä itsessään, mutta harrastukset auttavat kehoamme pitämään temppelin puhtaampana myös hengellisessä mielessä. Kieltämällä ihmisten oma pahuus ja siirtämällä se syntipukkiaseeseen, luodaan epätodellinen luulo kaiken pahan anteeksiannettavuudesta asekieltojen avulla. Hyvä ihminen ei vahingoita aseillaan ketään niiden toimintatavoista tai tyypeistä riippumatta. Ei ole myöskään hengellisesti väärin harjoitella ampumataitoja kriisitilanteiden varalle. On jokaisen velvollisuus suojella lähimmäistään ja itseään silloin, kun lopun ajat lähestyvät esim. sodan vuoksi. Herramme varjelee meitä pahalta, mikä voi olla myös omien puolella kirkollisessa muodossa. "Jos aseet aiheuttavat rikoksia, kaikki omani ovat valmistusvikaisia." -- Ted Nugent Antti Jokinen |
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry |