111005 - Hannele Pokka - laput silmillä koko elämän

Poliitikon nousu ja taantuminen

Ei nykyinen ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka ole sokko, vaikka moni on asian niin tulkinnut. Hän ei näe metsää puilta eikä paljon puitakaan metsässä. Mutta kuka oikein on Hannele Pokka, tuo Lapista valtakunnan politiikkaan noussut ja siellä kitkutellut keskustalainen poliitikko. Sillä sitä hän on - ei muuta.

Ei häntä oikeastaan tunneta Lapin rajojen ulkopuolella. Ympäristöministeriönkin johdossa hän on taantunut hyväksi keskinkertaisuudeksi niin kuin monille väsyneille poliitikoille käy. Mutta onneksi on puolue, joka armahtaa uusien kykyjen puuttuessa. Aivan samoinhan on sosialidemokraattisen puolueen tilanne kuten puhemies Eero Heinäluoma avoimesti kommentoi syrjäyttämistään ministerijoukosta.

Hannele Pokka kasvoi Rovaniemen maalaiskunnassa, jossa pääsi melko vaatimattomista oloista kasvattivanhempiensa suojasta opiskelemaan ja poliitikon uralle. Nykyinen Suomen keskusta avasi portit politiikkaan ja valtaan. Ne johtivat myös monen trauman esille tuloon.

Hannele Pokka nousi Rovaniemen maalaiskunnasta tapauksena vallan urille, joita kiivetessä puolue on raivannut tietä. Pokan menestys perustui sukupuoleen, koulutukseen ja luotuun mielikuvaan pätevyydestä ja osaavasta henkilöstä. Nämä mielikuvat ovat murentuneet uran edetessä.

Osoittautui, ettei Hannele Pokan moraali ollutkaan kestävä eikä luja. Osoittautui, että poliittinen ura johti kannatuksen lähes täydelliseen menetykseen. Tilaisuuksia oli aivan muuhun ja lähes kaiken aikaa. Mikä mättäsi?

Ei Hannele Pokan moraali ollutkaan luja kuten Utsjoen asukkaat erityisesti näkivät ja kokivat. Ei Hannele Pokka pitänytkään sanojaan kannattajilleen, mihin enontekiöläiset havahtuivat tämän ajaessa alkuperäisen lappalaisväestön etujen vastaisia ja ihmisoikeuksia loukkaavia saamelaisesityksiään Pokan toimikunnassa (2001) ja muutoin. Vielä nytkin lappilaiset saavat tuta Hannele Pokan katkeroituneen jostakin jo kostavan asenteen uusien ja uusien erämaiden rauhoitushankkeen myötä. Se ei palvele kenenkään etua Lapissa.

Mistä tulee tällainen katkeruus ja vaikeus hyväksyä enemmistön kantoja? Se on osa Hannele Pokan varttumista ja ainaista hyväksynnän hakemista. Sen rajoja hän ei ole nähnyt eikä näe. Kyllä sen täytyy olla karmeaa nähdä kaikessa, että ympärillä on vain kohtalaista tai suurta vihamielisyyttä, jonka itse aiheuttaa tekemisillään, jotka ovat jatkuneet jo vuosikymmenten ajan. Hänelle ei ole tullut mieleen luopua yhteiskuntavastuun nimissä niin kuin moni olisi tehnyt.

Ei ole tavatonta, että hänen kansaan pitkäänkin keskustellut keskustelija on joutunut hämmennyksen valtaan, kun Pokka toteaa lopulta esityksistään, ettei hän niillä mitään loppujen lopuksi tarkoittanut. Siis, kunhan valehteli ja yritti.

Hannele Pokan poliittista elämää leimaa suurten ajatusten puuttuminen. Ne hän on aina lainannut jostain muualta, jos sieltäkään. Sen on Lapin kansa toki havainnut. Se jätti Pokan kertakaikkisesti maaherrakautena. Ei ole uskottavaa, että se häntä kaipaa, tai edes omatkaan, huvenneet tukijat.

Hannele Pokan avioliitto kariutui. Hän varmaan kertoo itse tämän tarinana, ettei kaikkien tarvitse olla naapurien ja huhupuheiden varassa, kunhan hän on kertomiseen jotenkin valmis. Se voi viedä aikaa kovastikin, sillä sillä tavoin vaikeita ovat olleet Pokalle suhteet toisiin ihmisiin: moni sanoo, ettei hän katso silmiin. Siitä on tullut tavaramerkki oudolla tavalla.

Pokan elämä yhtä saamelaishysteriaa

Vastoin edellä todettua joku voisi väittää, että saamelaisasian edistäminen on Pokan suuri ajatus. No se ei ole mitenkään hänen omansa. Hän omi muutaman porosaamelaisen luoman käsityksen saamelaisideologiasta, jonka nämä, nyt jo eläköityneet saamelaispoliitikot loivat ottaakseen saamelaisalueella vallan itselleen muuna kuin alkuperäisväestönä.

Pieni, olemukseltaan heiveröinen, sosiaalisesti etäinen Hannele Pokka, omi ajatukset kuten tekee ihminen, joka on elänyt erakkona, eristyneenä tai jonka itsetunto on heikko. Jokainen voi päätellä, mistä Hannele Pokan tapauksessa on ollut kyse.

Hannele Pokka omaksui nämä ajatukset, jotka perustuvat nykytutkimuksen mukaan valheeseen ja tiedon vääristelyyn. Vääristynyttä tietoa levitettiin ahkerasti ja sen etujoukkoon kuuluivat ylipuhutut, höynähtäneet ja muutoin haltuun otetut tai hengessä alistetut.

Suuria ajatuksia olivat käsitykset, että Suomessa valtio on ryöstänyt saamelaisilta maat, että lappalaisten ja kveenien tuhatvuotinen historia on vain saamelaisten historiaa, että Suomen porosaamelaiset ovat alkuperäiskansaa Norjasta 1800-luvulla tai myöhemmin tulleina, että saamenkielisyys ja etnisyys ovat määrittäneet saamelaisten oloja ja maanomistusta ja asutusta ja että saamen kansa on yhtenäinen kansa. Nämä ajatukset on nykytutkimus kaikki tyyni valheiksi todennut. Mihin on jäänyt tai taantunut Pokan ammatillinen kehitys, jonka ohittaminen käy kalliiksi lappalaisille?

Hannele Pokan henkilöhistoria on myös muutoin poikkeuksellinen siinä, ettei sitä ole aina johtanut järki ja harkitut teot. Se lienee inhimillistä silti. Niistä viitattakoon muutamaan asiaan.

Hannele Pokan omat kokemukset ennen avioliittoa ovat muokanneet tämän ajatuksia perin pohjin. Utsjoella Pokka tunnettiin naisena, joka sai miehiä ja vietti heidän kanssaan säännöllisesti aikaansa. Kaikkia tarinoita ei ole tarpeen toistaa kansan suulla, sillä ne eivät olisi ehkä henkilön kunniaksi. Mutta myikö hän sielunsa, ei tiedetä. Hyvän opin hän sai saamelaispolitiikan saloihin, joita hän ajoi etenkin oman toimikuntansa johdossa 2000-luvun alussa, kun oli maaherrana.

Samaan sarjaan luetaan oikeusministerin aikakausi 1990-luvun lopussa, jolloin hänen erityisavustajanaan oli Muonion nimismiespiirin nimismies. Sitä moni ihmetteli, sillä nimismiehen kerrotaan olleen vaikeuksissa yleensä kirjoittamisensa kanssa. Muissa ministeriöissä vallitsi myös toistuvasti tunnelma, että mitähän tänään taas hässätään. Suureksi arvoitukseksi on jäänyt, mistä tällainen hallinnollinen löytö oikein tuli tehtyä. Siitäkin on esitetty arveluja, joita ei viitsi toistaa. Varmaankin Hannele Pokka kertoo kaiken muistelmissaan osana Lapin taikaa, jollaiseksi hän mieluummin kaiken kääntää tarinoillaan. Se puoli lieneekin ammattitaustaa vahvempi, ja moni olisi toivonut siitä hänelle elämänuraa. Kerrotaan toki, etteivät entinen erityisavustaja ja Pokka ole enää oikein puheväleissä, mutta kuka sen tietää.

Tämä aikakausi loi kuitenkin Pokan suosiollisella avustuksella Käsivarren keisarin aikakauden. Pokka nimittäin järjesti työvoimavaroilla kämpän erityisavustajana toimineen nimismiehen tarpeisiin Kilpisjärven kylältä itään ja Haltin suuntaan eli Vuomakkaan. Lienee itsekin vieraillut siellä kuten teki poliisijohtokin. Sen sijaan pari maan presidenttiä katsoi aiheelliseksi laistaa valtion kämpän yksityisen käytön vuosien aikana. Sekin tarina sammui aikanaan, kun mittasuhteet ylittivät kohtuullisuuden ja tavanomaisen röyhkeyden.

Valvontakämppä oli siitä erityinen, ettei sitä saanut käyttää tavallinen poliisimies, aluksi edes keväällä viran mukaisessa valvontatoimituksessa. Paikan päällä vallitsee vieläkin muistoja kestityksestä, jolla kämpälle sai kutsun tai lennoista, joita piti kustantaa. Se aika on toki ohi.

Tämäkin kertoo kuitenkin jotakin siitä, ettei Hannele Pokka ole kyennyt urallaan oikein erottamaan hyvää ja pahaa. Jos se on ollut henkilökohtaista tavalla tai toisella, se on ollut poliittisesti mahdollista. Eikä niin vähäiseen maan tapaan ole ollut tarvetta puuttua. Eikä Pokka nähnyt sitä elämän tosiseikkaa, että poliisille laittoman teon tai toiminnan kynnys on useimmiten tavallista alhaisempi.

Siitäkin voidaan keskustella, miten siinä maaherran tehtävässä näin kävi. Oli selvää, ettei oikeusministerinä toiminta ollut menestys. Ei häivääkään mistään oikeudellisesta reformista, vaikka oikeuslaitos ui syvässä mudassa edelleenkin. Ei ole korkealla koulutuksella ja viisaudella aina kovasti samanaikaista osuvuutta. Ministerinä toiminta jäi usein vain erityisavustajan koikkelehtimiseen ja töytäisyihin, joita valistunut lukija tuskin jaksaisi selailla.

Ministerinä toiminta ja Suomen keskustan menestys Lapissa takasivat kuitenkin puolueelle maaherran paikan ja se osui muiden halukkaiden puuttuessa. Missään vaiheessa maaherra Pokka ei nauttinut erityistä arvostusta ja arvonantoa jostain syystä. Hänet oli helppo sivuuttaa tärkeissä hankkeissa varmuuden vuoksi. Siitä tuli paikallinen tapa. Valtakunnalliset virtaukset veivät koko määräaikaisen postin hieman ennenaikaisesti maaherra Pokalta.

Maaherrakauden hedelmäksi jäi Pokan toimikunnan johtaminen saamelaisten erityisaseman turvaamiseksi. Se johti lopputulokseen, jota kukaan ei enää muista uuden tutkimuksen avatessa salaisuuksia, jotka saamelaiskäräjät oli luonut. Ei auttanut käsikassarana toimiminen.

Hannele Pokka alkoi selvittää maaherrakauden lopulla mahdollisuuksia palata politiikkaan. Hän teki sitä varten tutustumismatkoja vanhoille kannatusalueilleen. Tulos oli Pokalle häkellyttävä. Johtavana virkamiehenä toiminta oli johtanut täydelliseen kannatuksen menetykseen perinteisillä kannatusalueille. Siitäkin hankkeesta oli parasta luopua.

Mutta onneksi puolue taas kerran pelasti ja nosti. Nyt sitä ei muista enää kukaan.

Se muistetaan, miten uralla edennyt poliitikko, jota Pokka on ennen kaikkea, päätyi täydelliseen kannatuksen menettämiseen ja omin toimin ja näkyvillä paikoilla. Sellaiseen harva pystyy. Kyse on sekä harjoitetusta politiikasta että henkilön toimintatavasta ja ihmisten oikeuksien kunnioituksen puuttumisesta sopivin painotuksin.

Viimeinen hanke kerta kaikkiaanko?

Viimeksi tämä kansansa haitan tekijä on keksinyt suojella loputkin Lapin erämaista. Tämän hankkeen puolustukseksi Pokka ilmaisee saamelaiskulttuurin suojelemisen, siis uudet reservaatit. Voi onko todella näin? Kyllä tämä piintymä ohjaa edelleen Pokkaa, vaikka kaikki tuki on kadonnut hänen toimiltaan. Tuskin on verrattavaa tapausta, jossa jälki olisi yhtä surullista kuin hänen tapauksessaan yli puoluerajojen.

Onko Hannele Pokka katkera Lapille, voisi olettaa kiitollisuutta, sillä Pokka on saanut verrattomasti enemmän kuin antanut. Mutta kun ei niin ei.

Erämaiden suojelu on tarkoitus viedä täyteen kukoistukseen. Sen kansliapäällikkö Pokka tekee vastoin entisiä tukijoitaan ja heidän etuaan, Lapin kansaa ja ympäristöministeriön lukemattomien byrokraattien ja yksityisen omistuksen vihaajien kanssa yhteistyössä. Vai tietääkö hän oikeastaan, mitä hän tekee. Ja mistä hän enää välittää mitään.

Pokan johdolla ympäristöministeriö esittää tällä kertaa ihmisten käytön piiristä 1,5 miljoonan hehtaarin maa-alueen siirtämistä uusina erämaa-alueina Natura-verkostoon. Hankkeen piikki on jälleen Lappi, jonne esitetään 12 uutta erämaa-aluetta. Niiden kokonaismäärät ja alueet ovat kolossaalisia.

Samalla esitetään operaatioita, joilla teiden tekeminen erämaa-alueille estetään, kielletään metsänhakkuut ja estetään kaivostoiminta. Alueiden hoito on edelleen keskitetty Metsähallitukselle, joka voi jatkaa paikallisen väestön syrjintää ja kiristämistä satunnaisella päätöksenteolla ja ilman, että se voi esittää ainuttakaan saantokirjaa hallitsemiensa alueiden omistuksesta.

Keskustan kirjoista valitulla Pokalla on kuuleman mukaan viimeinen visio siitä, mitä yhteyksiä tarvitaan. Sillä hän viittaa erilaisiin rautatieyhteyksiin, jotka voidaan näillä erämailla nyt estää tehokkaasti.

Käynnistettävällä luonnonsuojelulain uudistuksella halutaan arvioida erämaiden toimivuutta, tarkastella jokamiehen oikeuksien suhdetta poronhoitoon ja porotalouden ylilaiduntamista. Pokan sanamuodot eivät todella kerro, että nämä tarkastelut olisivat kansalaisen kannalta edistyksellisiä. Hänen jälkensä Lapin maaherrana poronhoidon valvonnassa oli karmea. Sillä mikään kantelu ylilaiduntamisesta ei johtanut mihinkään. Käräjäoikeudet ovat asiaa kuitenkin käsitelleet ja päätöksiä odotellaan. Ne eivät suojele laeista välittämättä saamelaispoliitikkoja ja -käräjiä vaan toivottavasti lakia.

Karmeaa kehitystä on sekin, että maaherrasta kansliapäälliköksi edennyt keskustalainen poliitikko ei ole virkamiehenä kyennyt tekemään yhtään mitään keskustan tuhoksi koituneen Naturan suojeluverkoston laittomuuksien poistamiseksi. Pikemminkin Pokka näyttää tukevan laittomuuksien jatkamista.

Mikä Hannele Pokkaa riivaa, että hän haluaa suorastaan kostaa Lapin väestölle, joka hänet nosti ja laski poliittisella uralla? Nyt hän ajaa kehityksen jarrua, edelleen tutkimuksista ja todellisuudesta välittämättä ajaa saamelaisten reservaatteihin ajamista, mitä he eivät itsekään halua. Mikä kaksinaismoralismi häntä ajaa nyt kiristämään poronhoidon edellytyksiä, kun hän vastuuttomasti ei piitannut yhdestäkään kantelusta, joka Lapin lääninhallitukseen tehtiin porojen ylilaiduntamisesta. Tällaista toimintaa eivät anna anteeksi peruslappalaiset eivätkä tosilappalaiset.

Järkyttävintä tässä kaikessa on, että Natura-verkoston laittomuuksia ei ole selvitetty kansliapäällikön toimesta laisinkaan. Ne ovat lukuisia ja iskivät suomalaisen maanomistajan sydämeen koko tikarin iskulla lähes kuolettavasti.

Suomen liittyessä Euroopan unionin jäseneksi perustuslakivaliokunta lausui ja eduskunta hyväksyi lausuman siitä, että Suomi sitoutuu panemaan kansallisesti täytäntöön direktiivit. Kahta suojeludirektiiviä ei ole koskaan saatettu luonnonsuojelulailla eikä muulla lainsäädännöllä osaksi kansallista lakia, vaan luonnonsuojelulailla viitataan vain direktiiveihin ja niiden liitteisiin, jotka määrittävät alueiden valinnan. Siten Suomessa on koko verkosto päätetty ilman laissa olevia valintakriteereitä, mikä mahdollisti kaikenlaisten, direktiiveihin liittymättömienkin suojelualueiden sisällyttämisen Naturaan. Yhtä kaikki, miten suojelutarpeen määrittäminen on ymmärretty, on toinen tulkinta kuin mitä säädetään direktiivissä vaiheineen kaikkineen.

Euroopan unionin tuomioistuin on palauttanut koko verkoston käsiteltäväksi Suomeen ilman todettavia toimenpiteitä. Korkein hallinto-oikeus siunasi laittomuudet ja rikkoi itse ennakkoratkaisupyynnön tekemistä koskevat unionin menettelysäännökset ja -kriteerit. Suomen tilanne on vastoin Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä edelleen. Ministeriö on jatkanut valehtelua ja aivan oman kansallisen oikeuden puolustamista eri keinoin. Kansliapäällikkö Pokka ei ole käyttänyt tietojaan ja ammattikoulutustaan lainkaan. Vai onko hän vain niin tietämätön?

Eikä tässä kaikki. Suomalainen maan- ja metsänomistaja tuntee puoskaroinnin kohtelussaan. Perusteettomia suojelupäätöksiä ja röyhkeitä lunastuspäätöksiä itse ohjelman jatkona. Käytännöksi on muodostunut pakkolunastus lunastuslain vanhentuneen sääntelyn nojalla, minkä jälkeen suojelualueet siirtyvät yksityisiltä vuosisataisen omistuksen ja huolenpidon jälkeen Metsähallituksen loputtomaan kitaan. Se sallitaan yleiseen tarpeeseen lunastuksena perustuslain säätelemän omaisuudensuojan poikkeuksena. Mutta entä sitten?

Sen jälkeen valtio ja Metsähallitus voivat myydä nämä suojelualueet vaikkapa amerikkalaiselle kaivosyritykselle omaan piikkiinsä, kuten juuri kävi äskettäin Sodankylässä. Lunastuksella saatua ei ole velvollisuutta palauttaa yleisen tarpeen päättyessä. Sillä säästetään, kun yksityinen maanomistaja ei saa hyödyntämisestä kaivoslain mukaan maaomistajalle kuuluvaa osuuttaan alkavassa kaivostoiminnassa. Näin suojaa kansliapäällikkö Pokka Suomen maanomistajia valtion suosiollisella avustuksella.

Kuvitelma kaupunginjohtajuudesta

Mitä hyötyä on julkimosta, josta ei ole ollut johtajaksi eikä kansansa puolustajaksi. Hänellä on poliitikon epärealistiset unelmat kuten muillakin. Mitä tekemistä näillä unelmilla on arjen ja kansan kanssa, on toinen asia.

Hannele Pokka on väsynyt ja virkamiesura toivottavasti pian takana, kun koko kansliapäällikkökunta vaihdetaan poliittisesti hallituksen mukana vaihtuviin valtiosihteereihin. Kukaan ei jää kaipaamaan Suomessa kansliapäälliköitä, joita pidetään laajalti turhana mutta kalliina joukkona.

Historian ivaa on, että ministerinä Pokka kohteli aika kaltoin kansliapäällikkönä ollutta entistä valtakunnan sovittelijaa, jolta kyllä oli pallo hukassa ja hän oli muutenkin oikeusministeriön virkamiesjohdossa hukassa. Nyt Pokka on yhtä turha ja samassa jamassa taantuneena ja kehityksen esteenä virkamieskunnassa.

Pokan hieman kesken jäänyt kausi maaherrana koko instituution alasajon vuoksi ja sittemmin juuri kansliapäällikkönä ovat yhtäläisiä esimerkkejä tarpeettomista virkamiehistä vailla merkitystä ja mieltä. Onko sattumaa, että Hannele Pokka on osunut jo kahdesti tällaiseen saumaan. Johtajuutta hän ei ole tavoittanut. Sellaiseksi synnytään parhaimmillaan, mutta siihen ei johda kansanedustajuus eikä mikään tutkinto sinänsä.

Liittykö tähänkin vierastava ylimielisyys, joka verhoaa nimellisesti korkeat tehtävät, joita puolue on suonut. Vai suojataanko kansainvälistä Rovaniemeä tunaroinnilta, johon nimitys varmuudella johtaisi.

Voi vain toivoa, että Rovaniemi löytää itselleen hyvän johtajan, ihmisiä pelkäämättömän, kaupungin elinkeinojen kehitystä ymmärtävän ja asioita aidosti johtavan kunnallisjohtajan, joka ei laista vastuuta ja eturintamassa esiintymistä. Sellainen ratkaisu ei ole Hannele Pokka.

Lapplander