111218 - MIELIKUVITUSTAN
Kaukana pohjoisessa on ihannevaltio nimeltä Mielikuvitustan, jossa kaikki on hyvin. Mielikuvitustanissa ei ole ongelmia ja silloin, harvoin, kun niitä ilmenee, Mielikuvitustanin hallitus eduskuntansa ja virkamiestensä avulla osaa ratkaista ne hetkessä. Mielikuvitustan tunnetaan maailmalla hyvänä maana elää, johtuen siitä että valtion PR-politiikka on tehnyt hyvää työtä komiteoiden luomien tosiasioiden julkistamisessa maailmalle.
Mielikuvitustanin onnistumisen ydinasia on valtion fiskaalipolitiikka. Äänestyskaavakkeissa on kohta johon äänestäjä voi merkitä kuinka paljon rahaa hän haluaa valtiolta seuraavan nelivuotisjakson aikana, tai naputella summan suoraan vaalikoneeseen joka kertoo ehdokkaan jota on äänestettävä tavoitesumman saamiseksi tukina ja avustuksina. Varat tähän otetaan rikkailta, joiden veroaste on 100%, sekä valtionvelkana jota varten Mielikuvitustanilla on luottorajaton kreikkalainen Valtio Platinum -kortti korottomalla luotolla ja ikuisella maksuajalla, ja jonka rajattoman luottorajan ylityksen maksavat rikkaat joiden veroprosentti aiotaan nostaa 120:een.
Maan johtajana toimii presidentti jota kutsutaan rakastavasti Äiti Aurinkoiseksi, koska "Jabba the Hut" oli valitettavasti jo varattu Lucasfilm Ltd.:n tavaramerkiksi. Maan johtajan toimenkuvaan kuuluu ajatuspoliisitoiminta jota kutsutaan mielipidejohtajuudeksi ja vaikkei eri mieltä oleminen ole rikos, maan poliitikkojen ohjauksessa oleva lehdistö on aina valmis murskaamaan kenet hyvänsä joka esittää vääriä mielipiteitä. Usein myös Mielikuvitustanin oikeuslaitos on samoilla linjoilla, antaessaan tuomioita luettuaan ensin seuraavan viikon päätöksensä päälinjat edellisen viikon lehtien toimittajien ja kolumnistien julkaisuista. Äiti Aurinkoisen viimeaikaisiin urotekoihin luetaan mm. kansainvälisesti sitovan Varsonvanghetto-sopimuksen ratifiointi, jolla puolustusvoimat pakotetaan luopumaan patruunoista ja järjestämään maanpuolustus uudelleen jämerillä "laukaus" ja "sarja" -huudoilla.
Mielikuvitustanin naapurissa on entinen sosialistitasavalta Etelämaa joka nykyään on kapitalistitasavalta, niinikään Maanosan Unionin jäsenmaa, joiden välisten sopimusten nojalla Mielikuvitustanin kansalainen voi siirtää yrityksensä ja tulonsa Etelämaan 21% verotuksen alaiseksi. Näin ei kuitenkaan kukaan tee koska Mielikuvitustanissa veroja maksavat vain rikkaat ja heidän puheensa omien rahojensa pitämisestä itsellään on Mielikuvitustanin lainsäädännön mukaan varastamista valtiolta, paitsi silloin kun rahat ovat tulleet valtiolta verovapaina tukina.
Tilapäinen vuonna 1958 säädetty autovero on Mielikuvitustanissa 1000%, käyttömaksu 2000%, polttoainevero 3000% ja kaikkiin polttoaineisiin laajennettu käyttövoimavero 4000% auton verollisesta arvosta, jonka määrittelee valtion virkamiesten ja Mielikuvitustanin autokauppiaiden yhteiskomitea. Jos auto näyttää siltä että sellaisen omistamisen katselemisesta voisi jollekulle tulla paha mieli, ovat kaikki verot 6000%/kpl. Mielikuvitustan on ylpeä vuoden 1957 tasoa olevasta tieverkostaan joka on suojeltu kunnossapito- ja parannustöiltä sen jälkeen kun tieverkko julistettiin maailmanperintöasetuksella tiemuseoksi. Kunnossapito olisi vaikuttanut negatiivisesti demokratiaan kaikkia niitä kohtaan joilla ei ole autoa ja se olisi voinut vähentää äänestyslomakkeen kautta itselleen äänestettävien tukien maksimisummaa.
Mielikuvitustanin hallitus on myös päättänyt että kaikki ongelmat on mahdollista korjata keräämällä rikkailta lisää veroja. Tämän vuoksi Mielikuvitustanin ilmastoministeriölle on annettu vapaa ja ikuisesti voimassaoleva valtuus keksiä mahdollisimman paljon ongelmia joita voidaan tällä tavoin ratkaista. Uusimmat keksinnöt ovat sade, lumisade, kylmä ilma, lämmin ilma, tuuli, tyyni keli, kaikki siltä väliltä ja minkä tahansa näistä puuttuminen, koska kaikki on korjattavissa verotuksella. Rikkaiden veroprosentti olisi tällöin tulonjaollisesti oikea, sosiaalisesti oikeudenmukainen ja maan hirveintä yksittäistä ongelmaa, tuloeroja, tasaava 140 ja valmistelussa on lainmuutos jonka mukaan kaikkia joilla on itse ansaittua rahaa verokohdellaan rikkaina.
Mielikuvitustanin väestö on monimuotoista, mikä on pitkälti sen asiota että valtio on elänyt pitkään symbioosissa kaukaisen Musulmaanistanin kanssa, mistä on ollut hyvin vaivatonta muuttaa Mielikuvitustaniin kun vain ensin on maksanut matkalipusta viisinkertaisen hinnan matkanjärjestäjälle joka lipun lisäksi toimittaa passinkin. Mielikuvitustanin rajalla kuitenkin kaikki muuttuu ja entisestä musulmaanistanilaisesta tulee välittömästi rikas, sillä erotuksella että veroprosentti on sadan sijaan nolla, koska rikkaus on peräisin Mielikuvitustanin tukijärjestelmästä. On huomattu että musulmaanistanilaiset eivät ole aiheuttaneet mitään yhteiskunnallisia ongelmia ja heidän työllisyysasteensa on sataprosenttinen, koska Mielikuvitustanissa ollaan suvaitsevaisia muita kulttuureita kohtaan eikä uudelleenkoulutusta ammatin vaihtamiseen saa edes harkita. Tällöin ne joita kotimaassaan Musulmaanistanissa on törkeästi solvattu varkaiksi ja raiskaajiksi ovat itsensä täysin työllistäneitä sosialisointi- ja yllätysseksiyrittäjiä eikä vääräkulttuurisilla Mielikuvitustanin alkuperäiskansalaisilla voi ollakaan mitään sanottavaa kulttuurista jota he eivät sivistymättöminä ymmärrä.
Monietnisyyden osoituksena Mielikuvitustanin vuoden 1953 olympialaisten stadionin torni on uskonnollisena tukitoimena lahjoitettu minareetiksi Musulmaanistanilaismaahanmuuttajien taikauskon harjoittamista varten, mistä valitettava protesti Mielikuvitustanin perinteisen, hieman erisisältöisen taikauskon papistolta on kuitenkin ehditty ennakkosensuroida ajoissa. On jopa huhuttu että joku olisi itsekseen hiljaa mutissut että "jos se perkeleen rättipää vielä mylvii sieltä tornista yöuneni pilalle niin kohta tässä joutuu muuttamaan", minkä erityistä rangaistavuutta lisää se että joku on kuullut tämän viharikokseksi säädetyn mutinan. Varmuutta ei kuitenkaan ole koska oletettu mutinan esittäjä ja kaikki hänen naapurinsa on internoitu pakkotyöleirille suojaamistoimenpiteenä.
Mielikuvitustanissa kiellettiin aseiden yksityisomistus muutama vuosi sitten. Kaikki mielikuvitustanilaiset toivatkin aseensa poliisille, vietäväksi sulattoon, minkä työkustannukset he maksoivat mielellään päästäkseen eroon vaarallisista esineistään. Erityisen suuret erät olivat peräisin Mielikuvitustanin mafialta, jonka aseita ei pidetty vaarallisina, mutta tunnollisena instituutiona mafia halusi kantaa yhteiskunnallisen vastuunsa josta se on Mielikuvitustanin tiedotusvälineissä yleisesti tunnettukin. Mafia on myös ilmoittanut että se tulee vastaisuudessakin noudattamaan samaa periaatetta ja tuomaan vuotuisesti Etelämaasta salakuljettamansa 50.000 asetta sulattoon heti kun ne ovat ohittaneet Mielikuvitustanin rajan.
Tämän jälkeen Mielikuvitustanista loppui kaikki rikollisuus ja maan lehdistö raportoi lukuisista tapauksista joissa kuolleita ihmisiä on kiellon ansiosta herännyt uudelleen henkiin. Pahaa julkisuutta on kuitenkin aiheuttanut kun yksi lehdistä raportoi leipäveitsellä ja paljain käsin pahoinpidellen tapahtuneesta surmatyöstä sivun E38 alalaidassa, kirjasinkoolla joka oli erehdyksessä valittu siten että päinvastaisista arvioista huolimatta se oli luettavissa mikroskoopilla. Tämä oli omiaan rikkomaan lehdistön salassapitovelvollisuutta valtiollisen turvallisuuden lainsäädännöllisestä totuudesta ja sen seurauksena maan hallitus joutui pitämään hätäkokouksen väkivaltavälineiden kieltämisen laajennuksesta. Vaikutuksia arvioitaessa päädyttiin lopputulokseen että keittiöveitsien kieltäminen on erinomainen piristys ravintolaruokailulle. Koska teon julkistuttua kieltolista sisältää myös kengät, jalkaterät ja nyrkkiin puristettavat kädet ranteista sormenpäihin, on valiokunnassa vielä viimeisteltävänä valtiollinen suunnitelma miten ne kuusi poliisimiestä, joiden palkkaan valtion budjetin on arvioitu riittävän, saavat kaikki 5.5 miljoonaa amputoitua Mielikuvitustanilaista kuljetettua joka ilta ravintolaan ja takaisin kotiin. Turvallisuuden vuoksi kuitenkaan tästä ei voida tinkiä, yksikin mikä hyvänsä on liikaa.
Tupakointi on Mielikuvitustanissa kielletty, paitsi sateessa, suihkussa ja sellaisessa pakastearkussa istuen johon ei saa viedä ruokaa eikä juomaa ja josta on suodattimella ja katalysaattorilla varustettu ilmanvaihto vähintään 200m korkeuteen maanpinnasta. Mielikuvitustanissa on myös vireillä lakiesitys, jonka mukaan piereskely kielletään avoautoissa missä on koskaan kuljetettu lapsia ja jossa taloyhtiöille annetaan oikeus häätää talosta kuka hyvänsä joka käy haisemassa hielle parvekkeella tai 200m säteellä talon ulko-ovesta. Mielikuvitustanin Mengele-instituutin mukaan maan vuotuisesta 50.000 kuolleesta 160.000 kuolee passiiviseen pahaan hajuun joten asiaan on puututtava tiukoin toimenpitein. Yrityskin on rangaistava ja hikoiluun tarkoitetut urheiluvaatteet on vuoden vaihteen jälkeen säilytettävä niitä myyvissä liikkeissä kaapeissa joista ne eivät näy asiakastiloihin.
Mielikuvitustanissa syödään vain reilun kaupan luomutuotettua lähikasvisruokaa. Tätä varten on jokaisen talon katot ja pihat täyttäviä viljelmiä varten ollut palkattava musulmaanistanialainen maahanmuuttaja lannoittamaan viljelmät ja tuomaan niihin luomuviljelyyn kuuluvan pikantin riistalisän lapamatoinfektion muodossa. Tämän lisäksi kolme musulmaanistanialaista maahanmuuttajaa on työllistetty jokaiselle viljelmälle keräämään korkean hinnan katteet, reilun kaupan välikäsiksi. Ongelmia sanotaan aiheuttaneen se, että talviseen perusruokavalioon yksipuolisesti kuuluvien jääpuikkojen kasvatuksessa on epäilty tyynillä pakkaskeleillä käytetyn muutakin kuin tuulisähköä, mikä olisi turmiollista niille myönnetyn Mielikuvitustanin kotimaisuusastetta osoittavan valkoposkihanhilipun ehtojen osalta. Tämän ongelman pikaista valtiollista ratkaisua odotetaan lähipäivinä ja ratkaisuksi onkin jo ehdotettu että tuulivoimaloita käydään tyynellä pakkassäällä pyörittämässä käsin.
Mielikuvitustanissa koko väestö asuu lähiöissä, joiden sijainti on päätetty komiteassa julkisen liikenteen verkoston mukaisesti. Julkisen liikenteen houkuttelevuutta on lisätty lisäämällä siihen ihmisten niin suuresti kaipaamaa jännitystä ostamalla junat mahdollisimman trooppisessa maassa sijaitsevalta valmistajalta ja linja-autot traktoritehtaalta. Lisäjännitystä ja järjestyksenpitosynergiaa on saatu palkkaamalla niiden kuljettajaksi ainoastaan musulmaanistanilaistaustaisia henkilöitä joiden koulutuksessa on saatu huomattavia säästöjä koska he ovat jo ennestään tottuneet ajamaan nyrkkeilyhanskat tai nyrkkiraudat käsissään ja sepalus valmiiksi auki. Tällöin kuljettaja on toimintavalmis riippuen siitä onko julkisessa liikennevälineessä selvästikin rasistisesti motivoituneesta järjestyshäiriöstä rangaistava henkilö poika vai tyttö. Avoimena asiana on vielä se miten kivitysrangaistukseen tarvittavat kivet säilytetään koska järjestyksenpidollisen raiskauksen uhriksi joutumiseen syyllistynyt on monikulttuurisen nk. Sairas-lain mukaan tämän jälkeen kivitettävä välittömästi hengiltä.
Lähiöitä lukuunottamatta koko Mielikuvitustan on Natura4000-suojelualuetta. Parannus aiempaan Natura3000-hankkeeseen on siinä, että enää matkustajat eivät saa nousta raitiovaunusta. Poikkeuksena on vain Anni Irvikissa -monumentin pysähdyspaikka, joka on nimetty koko maan kattavan raitiotyyppisen suojelualueista nauttimisverkon luoneen poliittisen työn sankarin mukaan. Raitiotieverkko on varattu vain ohjattuun luonnosta nauttimiseen siitä lähtien kun ympäristöministeriö ja museovirasto yhdistettiin luonnon museointiministeriöksi.
Mielikuvitustan on se maa jota kaikkien maiden poliitikot tarkoittavat aina kun he sanovat että "muualla" tai "muissa maissa" heidän ajamansa kaltaiset hankkeet ovat onnistuneet hyvin, paremmin tai erinomaisesti. Mielikuvitustanin kokemuksista löytyy perusteet aivan minkälaisille valtion toimenpiteille hyvänsä, joille muutoin on mahdotonta löytää mitään järjellä perusteltavaa selitystä. Mielikuvitustan on ideaaliyhteiskunta jossa poliitikot voivat hyvin ja koska poliitikot niin sanovat, koko kansa voi hyvin, kaikki on vain kansan etujen mukaista ja kaikki voi lainsäädäntöä poliitikkojen mielen mukaan muuttamalla olla ainoastaan paremmin. Mielikuvitustan ei voi edes mennä konkurssiin. Poliitikot eivät halua muuttaa Mielikuvitustaniin, he haluavat kaikin mahdollisin keinoin tehdä omasta maastaan Mielikuvitustanin.
Ainoa ongelma on siinä ettei Mielikuvitustania ole olemassa.
NRA:n tarinatupa |