111222 - Eräitä tosiasioita poliisihallinnon organisoinnista

Välttämättömiä teesejä tämän päivän tilanteeseen:
poliisihallituksen uusi huoneentaulu

Poliisihallinnon tyypillisistä ja tavanomaisista piirteistä

Poliisihallinto poikkeaa kokonaisuutena muusta julkisesta hallinnosta eräissä suhteissa. Monessa asiassa se on toki samanlainen kuin muukin julkinen hallinto. Sille on sinänsä ominaista vahva julkinen rahoitus kuten julkisten turvallisuuspalvelujen tuottamisessa on yleensä asianlaita. Se on perinteinen linjaorganisaatio, jonka pitää kattaa kaikki alueet ja turvallisuustilanteet. Suurin osa tuotetuista turvallisuuspalveluista on luonteeltaan abstrakteja ja toimialalla riskeillä on keskeinen merkitys.

Poliisimiehen tehtäviin annetaan peruskoulutuksena erityiskoulutus, joka on kuitenkin nyky-ympäristössä ja yhteiskunnassa suppeaa. Koulutuksen sulkeutunut luonne on ominaista alalla pääsyssä, mikä näkyy läpi organisaation. Koulutuksen suurimpia ongelmia on oikeuden ja talouden tietojen suppeus useissa tehtävissä eikä vähiten esitutkinnassa, joka ei sovellu enää nykyisin poliisitoimelle erityisen hyvin.

Toisaalta nykymallisessa organisaatiossa on pyrkimys budjetti- ja teknisluonteisista seikoista käsitellä poliisitointa kokonaisuutena, mikä ei ole onnistunut poliisihallituksen johtamana.

Toimialan erityispiirre on jo sitten selkeästi suuri toiminnan hetkellinen ja yleinen riskialttius. Sillä voidaan perustella loputtomasti esimerkiksi poliisin resursointia. Näin on etenkin, jos lainsäätäjä ei itse aseta tietoisesti ja nimenomaisesti yleiselle turvallisuudelle tavoite- ja laatutasoa.

Sen erityispiirre on myös vaatimus korkeasta oikeusturvasta ja perus- ja ihmisoikeuksien suojaustarpeesta, jossa lainsäätäjä on onnistunut surkeasti. Toimivallan sääntelyä ei voida onnistuneesti hoitaa viime kädessä yleisillä oikeus- ja hallintoperiaatteilla yksinkertaisesti sen vaatiman pitkän ja perusteellisen käytännön kokemuksen vuoksi. Tämä koskee itsessään myös lakimieskoulutusta eri tehtäviin.

Seurauksen voimme kaikki havaita: vuosien kestoiset oikeudenkäynnit vastuusta ja korvauksista. Voimakeinojen käytön asianmukaisuuden ja muun toimivallan käytön määrittely on vaikeaa. Sitä vaikeuttaa vielä erityisesti se, että poliisille on jo vuosien ajan säädetty työkalupakkiin lähes kaikki mahdolliset toimivaltuudet, mikä on johtanut sivullisten, lasten ja asiaan liittymättömien kohdistettuihin laajoihinkin perusoikeuksista poikkeamisiin ja perusoikeuksien loukkauksiin.

Käytännössä ei ole onnistuttu rajoittamaan toimialan toimivallan käyttöä riittävän ehdottomasti ja täsmällisesti, ja on säännönmukaista puuttua ulkopuolisten perusoikeuksien erittäin vakavalla tavalla, vaikka nämä eivät ole kohteena.

Alalla toimijoiden alttius tehdä rikoksia tai menetellä lain vastaisesti on poikkeuksellisen alhainen, vaikka tutkintakynnys ei olekaan sitä. Poliisin tehtävien tarpeilla on perusteltu melkein mitä tahansa perusoikeuksiin puuttumista. On pikemminkin vaikea osoittaa, mitä intressejä perusoikeudet suojaavat poliisitoimen kohteeksi joutuneelle. Toimivaltuuksia voidaan tulkita aina tarpeen vaatimalla tavalla. Mitään toimivaltuuksien keinojen oikeusturvakeinoa ei ole ennen asian päättymistä ja aina ei vielä silloinkaan.

Yksi olennainen keino järjestää toimivaltuuksia toisin, on eriyttää poliisitoimesta esitutkinta kokonaan. Sen tarve on kasvanut alinomaa.

Kuvattu argumentaatio on johtanut siihen, että Suomessa perusoikeuksia on vaikeasti osoitettavissa loukkaamatonta ydintä poliisihallinnossa ja yleensäkään. Käytännössä lähes kaikkeen voidaan puuttua, vaikka sen tuloksista ei ole mitään selvitystä taikka näyttöä. Suomen oikeusvaltiollisuus horjuu vakavasti.

Voidaan todeta, että poliisihallinto on käyttänyt kenties taitavimmin tässä suhteessa hyväkseen eduskunnan taitamattomuuden ja perusoikeuksien syvällisen ymmärtämisen puutteen vuoksi sekä kulloistenkin intrigien pohjalta. Eduskunta on laiminlyönyt alan valvonnan.

Poliisihallinnon resurssien määrittely

Poliisitoiminnan luonne vaikuttaa siihen, että organisaatio pyrkii korostamaan yleensä henkilöstön riittävyyttä suhteessa tehtäviin. Turvallisuus on tehtävänä yleinen ja aika määrittelemätön, ja siksi tämä perustelutpa pitää poliisiorganisaation alati liikkeessä mutta myös kriisissä. Se vaatii erityistä vaativuutta poliisiylijohdolta, mitä harvoin voi todeta.

Henkilöstön riittämättömyys on aina esillä, sen sijaan harvoin perusteltuja esityksiä tehtävien hoitamistavasta tai tarpeellisuudesta juuri poliisitoimelle. Siksi poliisihallintoa riivaa erityinen uskottavuusongelma.

Näin ollen poliisiorganisaatio kasvaa vailla niukkuuteen perustuvaa ohjausta ja kontrollia. Eduskunta on ollut kykenemätön painostuksen ja hyvien tarkoitusten edessä tekemään juuri yhtään mitään. Organisaatiota rukattiin, sen tuloksia ei ole tutkittu ulkopuolisin riippumattomin voimin. Poliisiministereinä eli sisäasiainministeriön johdossa on ollut alalle erityisen lojaaleja poliitikkoja tai suorastaan poliisitointa tuntemattomia. Sen sijaan poliittista valvontaa ei ole havaittavissa. Siihen ministerit ovat olleet kykenemättömiä.

Poliisin poliittinen kontrolli puutuu käytännössä. Sellaisena ei voi pitää poliittisen ministerin ohjausta. On esimerkkejä viimeisistä sisäministereistä, jotka ovat olleet alan henkisiä enemmän kuin alan valvojia ja ohjaajia. Poliittinen ohjaus ei toimi. Alan itsenäisyydestä johtuu, ettei toimien kritisoijia juuri ole.

Koskaan ei pitäisi organisaatiota päästää yksin laatimaan omaa suunnitelmaa organisaatiolleen. Siitä tulee varmuudella liian mutkikas ja runsaasti miehitetty yhteiskunnan käytettävissä oleviin varoihin nähden. Turvallisuus on tyypillisesti yhteiskunnallinen tarve, jonka tyydyttämisen ei ole ylintä tarve- eikä hintalappua.

Poliisiorganisaatiolle on ollut ominaista kaikkina aikoina erityinen herkkyys sisäisille ristiriidoille. Se johtuu käytännöstä, alan sisältä tapahtuvasta yksinomaisesta tai joka tapauksessa liiallisesta rekrytoinnista ja ikävä kyllä todeta tietyllä tavalla rakenteellisesta korruptoituneisuudesta tarkoittamatta sillä kuitenkaan sitä, että poliisiasiat voidaan hoidella voitelemalla.

Poliisin edustajat saavat kuitenkin osallistua yhteiskunnan päätöksentekoon rajoituksitta, mikä muodostaa sidosten kannalta alituisen ongelman ja poliisitoiminnalle muutoin asetettavien tavoitteiden ja vaatimusten kannalta vieraiden vaikutusten verkoston. Sellaista ei toimivalta huomioon ottaen pitäisi lainkaan sallia.

Mitä tekevät paikallisessa yhteydenpitoelimessä paikalliset poliitikot ja vaikuttajat? Tai miksi sallitaan valtakunnallisesti poliisien asettuminen vaaliehdokkaaksi edustajavaaleissa, vaikka sitä ei sallita virassa olevalle puolustushallinnon sotilaalle? Missä on se ero? Tai mitä ihmettä tekevät poliisipäällystöön kuuluvat Raha-automaattiyhdistyksen tai Veikkauksen sivutoimissa ja -tehtävissä tai hallintoelimissä? Tai miksi paikallinen poliisilaitos voi ottaa vastaan tottuneesti hinausliikkeiden tarjoamat kakut ja kukat vuosittain esimerkiksi joulun aikaan? Mitä erityispalveluja poliisi tekee tässä suhteessa niin, että syntyy kiitollisuuden velka, joka on juuri monenlaisen korruption lähtökohta ja moottori?

Poliisihallituksen tavaksi on tullut vaatia lisää virkoja. Ne poliisiylijohtaja on käyttänyt omaan esikuntaansa. Hänen itsetuntonsa on ollut poikkeuksellisen heikko ja tarkoitushakuinen. Rekrytoinneista huolimatta juuri kukaan muu ei saa vaikkapa tiedottaa, edustaa tai ulospäin kommentoida poliisihallinnon tilaa.

Johtaminen on tietyllä tavalla eräänlaisessa käänteisessä umpikujassa: mikään ei tarpeeksi ja vaikka mitä virkoja on saatu aiempaan nähden johtamiseen ja esikuntiin moninkertaisesti, sekään ei riitä. Poliisin johdon tuottavuus on negatiivista. Koko organisaatiosta puuttuu kansalaisia palveleva virtaviivaisuus. Eivät siinä barometrit auta ongelmien peittämiseen.

Poliisihallituksella on ollut viime aikoina erityinen, outo taipumus rekrytoida puolustusvoimien virkeitä eläkeläisiä/palveluksesta eronneita erityistehtäviin poliisihallinnossa sekä sijoittaa heitä poliisin erityisosastoihin. Sisäisinä perusteluina usein mainitaan näiden henkilöiden tuoma johtamis- ja päätöksentekotaito. Niin, ehtiihän sitä 48-vuotiaana eroava/eläköityvä upseeri tehdä vielä 20-vuotisen uran poliisihallinnossa. Mutta mitä järkeä tässä on kansalaisen, veronmaksajien ja eläkejärjestelmien kannalta.

Poliisihallituksen perustamisen hallinnolliset ja taloudelliset vaikutukset

Poliisihallinnon johtaminen on sitten poliisihallituksen perustamisen 2007 muodostunut johtamiseksi kriisistä kriisiin ja muutoin organisatoriseksi ja henkilöstön johtamisongelmaksi. Itse linjajohtamisen lisäksi hallinto ja poliisitoiminnan substanssi ovat tukkanuottasilla vähän väliä, poliisitoiminnan eri osastojen erilaisuus elää organisaatiosta huolimatta omaa elämäänsä, sisäisiä jännitteitä on riittänyt kerrakseen, poliisihallituksen puuttuminen lainvalmisteluun ja hallitusten esitysten vaikuttamiseen ovat edenneet oikeusvaltiolle vieraaseen käytäntöön. Poliisin ylin johto ei kunnioita eduskuntaa, joka ei osaa sitä vaatia edes pukeutumis- ja muissa muotoseikoissa.

Kun johtaminen ja oman toiminnan valvonnan raja ovat hämärtyneet, on vaikeuksia legitimoida poliisitoimintaa: valistuneet kansalaiset ja kärsineet kritisoivat entistä ankarammin hallinnon alaa.

Poliisihallinnossa ei ole onnistuttu estämään tietovuotoja ja rajoittamaan sisäistä urkintaa. Sitä ei ole edes kunnolla yritetty sanktioinnista puhumattakaan. Se syö jokaisen integriteettiä ja yksityisyyttä. Mistä tällainen leväperäisyys johtuu, kun useimmilla muilla aloilla salaisen tiedon käyttö johtaa automaattisesti selvittelyihin ja potkuihin. Mitä valtaa poliisijohto haluaa suojata?

Yksi syy on ollut selvästi poliisiylijohtaja Mikko Paateron organisatorinen kokemattomuus, huono kyky kestää kritiikkiä ja olla hamuamatta kaikkea valtaa johtamisessa itselleen sekä vaikeus hallita poliisihallinnolle ominaisia erityispiirteitä sekä joistakin myös poliittinen pyrkimys rakentaa suoranaisesti poliisivaltiota. Ongelmat näkyvät myös kenttäorganisaation suhtautumisessa ja selviytymisessä sekä tavassa kepittää poikkeavia.

Alalla kiusaaminen ei ole mitenkään tavatonta, mitä ilmentävät toistuvat traagiset itsemurhat. Niitä ei käsitellä toimialalla oikeilla nimillä. Toimiala vaatii paineen sietokykyä, mutta kyse on tässä muusta.

Kun ennen perustamista sisäasiainministeriön poliisiosastossa selvittiin maan koko poliisihallinnon johtamisesta ja alan lainvalmistelusta noin 80 hengellä, tarvitaan nyt samaan tehtäväkokonaisuuteen yli 300 henkilöä. Tästä ei voida päätellä mitään tuloksellisuudesta, joskaan se ei ole ollut henkilöstön kasvattamisen tietoinen syykään. Syitä voi etsiä nimenomaan poliisiylijohtajan johtamisen ja asiantuntijaorganisaatioksi muuntautuvan organisaation johtamisesta.

Miehistöpulasta on tullut epäparlamentaarinen keino, jolla poliisiylijohto painostaa lisää virkoja alalle tehostamatta lainkaan poliisin rakenteellista toimintaa.

Poliisiylijohtaja on naruttanut sen kun ehtinyt eduskuntaa sillä, että poliisi tarvitsee lisää virkoja selviytyäkseen tehtävistään, käyttänyt ne sitten esikuntansa kasvattamiseen, nostanut posteille eläkeikää lähestyviä poliisipäällystön virkamiehiä, jotka saavat taitoonsa nähden ruhtinaallista 5000-6000 euron eläkettä hyvin kerryttävää kuukausivirkapalkkaa. Tavallisen rivipoliisimiehen palkka on lisineen alle 2500 euroa kuukaudessa.

Lopetetaan poliisin virkojen käyttö valtionhallinnossa henkilökohtaisten etujen ja suosionosoitusten käyttämiseen nykytapaan.

Poliisiylijohtajan kyvyttömyys poliisitoimen johtamiseen on johtanut esikunnan ylikasvuun, kun poliisiylijohtajan turvallisuuden tunnetta ei synny muutoin.

Poliisihallituksen perustaminen johti itse itseään ruokkivan, tehottomuuteen soveltuvan keskusvirastomallisen organisaation, joka on osoittanut typeryyden teoksi.

Poliisin toteutuneista organisointiperiaatteista

Yksi komisariotason poliisimies syö kentältä 2-3 poliisimiestä ja vähentää vastaavalla määrällä turvallisuustasoa.

Siksi pääasiallinen poliisimiehistön koulutuksen seuraus alkaa olla työttömiksi koulutetut poliisimiehet, joiden määrää kasvattaa lisäksi valtion tuottavuus- ja vaikuttavuusohjelma sinänsä perustellusti.

Muistutetaan poliisiylijohtajaa siitä, että poliisia organisoitaessa voidaan puuttua myös tehtäviin, jotka ovat tarpeettomia. Jokainen kansalainen tietää, että jokainen organisaatio kehittää itselleen yhä uusia tehtäviä osoittaakseen tarpeellisuutensa, vaikka toisaalta tiedetään, että joka kuudes virkamies on julkisessa hallinnossa liikaa kansalliseen varallisuuteen ja sopeutettuun rahoitustasoon nähden. Lisäksi työllisistä syrjäytyneiden nuorten määrä on erittäin suuri ja huolestuttava. Kaikki tuleva työllinen työvoima tarvitaan yksityiselle sektorille.

Jokainen apulais-alkuinen poliisipäällystön virka on pöhötautia, sillä käytännössä yksikään tällainen virkamies ei ole kykenevä johtamaan samoin taidoin ja edellytyksin päävirkaa kuin sen haltija.

Poliisihallituksessa ja usein poliisilaitosten organisaatiossa on pesiytynyt tarpeettomia suojatyöpaikkoja, joissa viroissa on täysi miehitys ilman, että kukaan tietää miksi.

Kun säästövelvoite asetetaan, se koskee poliisimiehistöä ja jos siitä ei enää voida säästää, lopetetaan poliisikoirien koulutus ja ylläpito kuten on käynyt, sillä koirat vain haukkuvat, kun karavaani kulkee.

Ollakseen tehokas poliisin eniten koulutusta vaativat esitutkintatehtävät on siirrettävä oikeusministeriön alaisuuteen oikeusturvariskien vähentämiseksi ja tehokkuuden kasvattamiseksi, mikä poistaa suuren määrän nykyisiä ongelmia, kun kaikki paikat tulevat yleiseen hakuun.

Poliisitoimen organisointiin soveltuu harvoin matriisiorganisaatio, jollainen poliisihallitus alkaa olla tahtomattaan tai tarkoituksella.

Poliisiylijohtajaa koskevat kiireelliset toimenpiteet

Määrätään hänet demokratia- ja oikeusvaltiokoulutukseen virkamieslain mukaisena pakollisena koulutuksena.

Määrätään virkamieslain mukaisesti poliisiylijohtaja kenttäkoulutukseen poliisitoimen organisoinnissa määräämällä hänet sisäministerin virkakäskyllä Helsingin poliisilaitoksen johdon koulutettavaksi ainakin puolen vuoden ajaksi joka keskiviikkoaamu (ei pyhäpäivisin) klo 8.00-9.00 ilman, että poissaoloja sallitaan viikkokokouksesta.

Helsingin kaupungin poliisilaitos on käytännössä itsenäinen ja sen johto on siivonnut erinomaisesti muun muassa tarpeettoman keskijohdon niin kuin pitääkin toisin kuin esimerkiksi Tampereen poliisilaitoksen turpea tilanne on.

Velvoitetaan poliisiylijohtaja antamaan kuukausittainen, julkinen johtamisraportti toimialan ministerille.

Ministeri määrittelee yksityiskohtaiset säästötavoitteet organisaatiolle vuosittain. Hän julkistaa ne omine päätelmineen.

Poliisitoimi siirtyy järjestelmään, jossa määrärahojen tason säilymisen takaa vain tavallista suurempi tuottavuusvaatimus julkisen hallinnon käytäntöön nähden. Sitä mitataan muutamalla ulkopuolisen asettamalla kriteerillä.

Poliisiylijohtajan virkasuhteen välitön irtisanomisperuste on mainitun tavoitteen täyttämättä jättäminen. Se määritetään erillisellä sopimuksella.

On aloitettava kiireellisesti poliisitoimessa tuotettavien palvelujen täsmäkehittäminen ja koko toimialan tehtävien priorisointi. Poliisihallituksen perustamisessa tehtiin kardinaalimunaus. Siinä rakennettiin ensin organisaatio suorastaan hallitsemattomaan kasvuun nojaten. Kun mikään ei riitä, havaitaan organisaation, johtamisen ja tehtävien puolella vähäisiä paineita.

Palautetaan alalle jalkauttaminen toimintaperiaatteeksi.

Hyvää ja tehokasta organisaatiota ei saatu aikaan kiipeämällä pylly edellä puuhun; sen sijaan sieltä pääsee niin suhteellisen helposti alas. Poliisitoimen organisaatiota on kevennettävä. Sen johtamista ja toimintatapaa on tehostettava virtaviivaistamalla organisaatiota.

Perimmäiset tavoitteet

Lopetetaan pöhöttynyt, tempoileva ja demokratialle vaaralliseksi käynyt poliisihallitus ja palataan ministerijohtoiseen poliisihallintoon.

Perustetaan turvallisuusministeriö, jonne ei siirretä enää esitutkintaa, joka kuuluu oikeusministeriön alaisuuteen.

Turvallisuusministeriön osastoina ovat keskeiset poliisitehtäviä toimittavat osastot.

Virtaviivaistetaan poliisihallinto ja riisutaan siltä pois perushallintotehtävät osaksi muuta turvallisuustoimialaa.

Realisti