NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus. |
120110 - Aselupien peruutuksista odotettavissa valitusruuhkaKorkein hallinto-oikeus tyrmäsi poliisihallituksen ohjeistuksenPoliisihallituksen yksioikoinen ohje aselupien peruuttamisesta on jälleen osoitettu laittomaksi. Teon, jonka perusteella aseet saa takavarikoida, täytyy aselain mukaan osoittaa vaarallisuutta tai piittaamattomuutta, minkä vuoksi luvanhaltija on sopimaton hankkimaan tai pitämään hallussaan ampuma-aseita, aseen osia, patruunoita tai erityisen vaarallisia ammuksia. Aseet menettänyt harrastaja oli valittanut hallinto-oikeuteen Etelä-Savon poliisilaitoksen Mikkelin poliisiaseman toiminnasta. Hallinto-oikeus kumosi laittoman päätöksen. Poliisihallitus valitti edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka vahvisti aselain sanamuodon tarkoittavan nimenomaan vaaran aiheuttamista, ei mitä tahansa ”Herran pelon” puutetta. Mikkelin poliisiaseman on palautettava omistajalleen poliisihallituksen ohjeen mukaisesti laittomasti peruutetut aseluvat ja haltuunotetut aseet. Tässä tapauksessa poliisi oli peruuttanyt aseluvat sillä perusteella, että epäilty oli nostanut perusteettomasti päivärahaa työttömyyskassasta vuonna 2007 ja mopoillut humalassa sunnuntaiaamuna vuonna 2008. Hallinto-oikeus totesi jo viimevuotisessa päätöksessään, että mopoilu kännissä ja tuomittu petos eivät yksin riitä osoittamaan elämäntapojen tai käyttäytymisen vaarantavan muita ihmisiä tai henkilöä itseään. KHO vahvisti HO:n päätöksen. hallitus |
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry |