NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus.
 
 

120112 - PUHEENJOHTAJALLA ON ASIAA

PRESIDENTIN VAALIT JA PUOLUSTUSVOIMIEN SANEERAUS

Puolustusministeri Wallin on vastuuhenkilö saneerausohjelman julkitulon taktikoinnin osalta. Saneeraus on hyvin tiedossa puolustusvoimain johdolle ja viivyttely saneeraustietojen julkaisemisessa palvelee presidenttipeliä ja Tarja Halosta. Isänmaamme kannalta toiminta tällä tavoin on suorastaan maanpetoksellista, sillä samalla tuleva presidentti ylipäällikkönä saa komentoonsa "sixpackin" ja Halosen alasajamat luovutusvoimat. Tulevan presidentin tulee voida vaikuttaa puolustusvoimien saneerausohjelmaan ja puolustuskykyymme. Hallitus ei voi yksipuolisesti tehdä maamme puolustuskykyyn ratkaisevasti heikentäviä saneerauspäätöksiä vain siksi, että puolustusvoimiemme vastainen sosialisti on liian kauan toiminut presidenttinä.

Puolustusvoimain johto on menettänyt otteensa reaalimaailmasta, sillä Iranin tilanteen kehittyminen laajamittaiseksi sodaksi saattaa laukaista myös Pohjois-Korean ja Pakistanin toimet. Sotaa ei voida pitää rajoitettuna ja vain Irania koskevana. USA:n presidentin vaalit edellyttävät Barack Obamalta näyttäviä toimia jatkokauden saamiseksi. Pienen Suomen tehtävät sotatoimien jälkeen ovat erittäin epämieluisia, sillä kaikilla USA:n käymillä sodilla on taipumus muuttua sodaksi "valkoista rotua vastaan". Suomen kokoisen maan puolustaminen yhä vähenevillä joukoilla tulee olemaan mahdoton tehtävä ja toive Naton suojaavasta vaikutuksesta on lähinnä joidenkin tahojen "märkä uni."

Kansalaisten kannalta presidentin valitsemisella on merkitystä, sillä tarvitsemme suoran kansanvaalin avulla keinon vaikuttaa poliittisten puolueiden keskenään tekemiin Suomen etua vahingoittaviin sopimuksiin. Presidentille jää edelleen merkittäviä tehtäviä ja aina on mahdollisuus muuttaa perustuslakia palauttamalla presidentin valtaoikeuksia.

Runo K. Kurko
puheenjohtaja

 
 
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry