120205 -
Ampumaurheilun aktiivisuuden määrittelystä
aselain asetuksessa

Kesäkuussa 2011 voimaan tulleessa aselaissa on määritetty tyhjentävästi mitä tarkoitetaan ampumaurheilun ja ammunnan aktiivisuudella. Aktiivista ampumaurheilua ja ammuntaa on lain mukaan "jonkin ampumaurheilulajin harjoittelu, kilpaileminen, kilpailun toimihenkilönä toimiminen, valmentaminen tai kouluttaminen ampuma-aseen käyttöön."

Tämän lisäksi myöhemmin annetulla asetuksella on annettu tarkempia säännöksiä aktiivisuudesta. Asetustekstissä huomiota herättää kuitenkin se, että siinä aktiivinen harrastus on määritelty laista poikkeavasti.

Asetuksen mukaan ampumaurheilu ja ammunta on aktiivista "jos luvanhakijalla on luvan hakemista edeltäneiden kahden vuoden aikana ollut vähintään kymmenen harrastuskertaa pistoolilla, pienoispistoolilla, revolverilla, pienoisrevolverilla tai ilmapistoolilla." Kilpailujen toimihenkilönä toimiminen, valmentaminen tai kouluttaminen ampuma-aseen käyttöön ei asetuksessa puhuta mitään, eli nämä aktiviteetit on siinä poistettu lain mainitsemasta luettelosta. Toimihenkilönä toimiminen, valmentaminen tai kouluttaminen ampuma-aseen käyttöön ei siis ole asetuksen mukaan osoitus aktiivisesta ampumaurheilusta tai ammunnasta. Asetuksen mukaan vain ammunta osoittaa harrastuksen aktiivisuuden.

Miten lupaviranomaisen ja aselupaa hakevan harrastajan on suhtauduttava tähän lain ja asetuksen väliseen ristiriitaan? Ongelmia ei synny, jos lupaviranomainen hyväksyy aktiivisuusnäytöksi kaikki laissa mainitut aktiviteetit. Sen sijaan kysymys muuttuu mielenkiintoiseksi, mikäli lupaviranomainen katsoo asetuksen olevan lakia velvoittavampi eikä hyväksy harrastuksen aktiivisuusnäytöksi muuta kuin ampumasuoritteet. Lupaviranomainen voi saada lisäksi poliisihallitukselta asiaan kuuluvaa ohjeistusta, joka on yhdensuuntaista asetuksen kanssa.

Mitä harrastaja voi edellä kuvatussa tapauksessa tehdä? Onko lupaviranomaisella oikeus edellyttää harrastajilta asetuksen mukaiset vaatimukset eli ammuntasuoritteet ja nonschaleerata laissa mainitut muut aktiviteetit? Vai voiko harrastaja tehokkaasti vedota lupaviranomaisessa myös asianmukaisesti todistettuihin valmentamiskertoihinsa tai muihin laissa mainittuihin aktiviteetteihin, jotka siis on asetuksessa raakattu pois osoittamasta aktiivisuutta?

Viranomaisen ja yksittäisen virkamiehen on kaikessa virkatoimessaan noudatettava tarkoin lakia. Jos eri säädöshierarkian eri tasoilla olevat säädökset sääntelevät ristiriitaisesti samaa asiaa, on viranomaisen ja virkamiehen lain mukaan noudatettava säädöshierarkiassa ylempänä olevaa säädöstä.

Perustuslain 80 pykälän mukaan kansalaisten oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista on säädettävä lailla. Säädöshierarkiassa alemmantasoisella asetuksella, viranomaisohjeistuksesta puhumattakaan, niistä ei siis voida säätää; asetuksella voidaan säätää vain teknisluonteisista asioista. Viranomaisohjeistus on puolestaan alisteinen asetukselle, ja täten luonnollisesti myös (perustus)laille.

Kysymyksenalaisessa tapauksessa lupaviranomaisen on siis ratkaistava asia noudattaen lain säännöstä. Lupaviranomainen toimii lain vastaisesti, mikäli hän vetoaa ratkaisussaan asetukseen, puhumattakaan mahdollisista asiaa koskevista viranomaisohjeista.

Edellä sanottu kuulostaa itsestään selvältä asialta ottaa esille näillä sivuilla, mutta kuten monet harrastajat tietävät, niin todellinen elämä on tarua ihmeellisempää. Nimittäin aina ei ole tarvittu edes lain kanssa ristiriitaista asetusta viranomaisen kielteiselle päätökselle, vaan jopa pelkkä viranomaisohjeistus on riittänyt legitimoimaan lupaviranomaisen päätöksen aselupa-asioissa.

Yksi tunnetuimpia tapauksia on v. 2006 voimaan astuneen Aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeen (AYO) lupakielto alle 84 cm pitkille kivääreille, joita aselaki kutsuu muu ase -tyyppisiksi aseeksi. Näiden kiväärien lupakiellolle ei aselaista löydy mitään perustetta, ne ovat vaarallisuushierarkiassa samanarvoisia muiden normaalit asetyyppien kanssa. "Epänormaaleista" ja vaarallisemmista asetyypeistä, kuten tasku- ja sarjatuliaseista on laissa erityiset säännökset. Aselain esityöt jopa mainitsevat lupakiellossa olevien muiden aseiden nimenomaisen sallittavuuden esimerkiksi reserviläisamunnan lajeissa.

Ja niin suuri on lupaviranomaisen valta hallintotuomioistuimissa, jotka lain mukaan ovat riippumattomia, että lupakiellot näille alle 84 cm kivääreille on sielläkin valitusten jälkeen pääsääntöisesti hyväksytty, vaikkakaan AYO:ta ei perusteeksi ole sentään kehdattu avoimesti kirjoittaa näkyviin. Pääperusteluna on AYO:n sijaan käytetty joka paikan "yleinen järjestys ja turvallisuus" -jokerikorttia (yjt). Eikä päättäjiä yhtään ole haitannut se, että yjt maailmoja syleilevänä terminä tarvitsisi oheen yksityiskohtaiset perustelut (ks. järjestyslain esityöt), jotka objektiivisesti osoittavat yjt:n vaarantumisen. Yjt lisättynä objektiivisesti läpinäkymättömillä väitteillä on hyvin kelvannut hallintotuomioistuimienkin perusteluksi. Odotammekin mielenkiinnolla että mikä mahtaa olla seuraava asetyyppi, joka viranomaisohjeistuksella, ja siis ilman lainsäätäjän (eduskunnan) päätöstä, kohtaa lupakiellon.

Palataan kuitenkin alkuperäiseen asiaan. Lupaviranomaisen on siis ratkaistava aktiivista harrastusta koskeva lupa-asia lain säännösten mukaan. Laki on tässä kohtaa yksiselitteinen eikä kyseessä ole edes mikään tulkintatilanne.

Asetuksella tapahtunut aktiivisuuden uusi määrittäminen rajoittaa merkittävästi ja oikeudettomasti aktiivisen harrastuksen käsitettä siitä miten eduskunta on sen säätänyt ja täten luvanhakijan oikeutta todistaa ampumaurheiluaktiivisuuttaan ja täten saada aselupa. Rajoitus on vastoin perustuslain 80 §:ä, koska se tapahtuu lakia alemmanasteisella säädöksellä. Asetuksella ei voida poistaa kansalaiselle laissa myönnettyjä oikeuksia. Harrastus on aktiivista myös jos aseluvan hakija esittää harrastenäytöksi kilpailuissa toimihenkilönä toimimisen, valmentamiseen tai kouluttamiseen ampuma-aseen käyttöön.

Mikäli lupaviranomainen ei hyväksy aktiivisuusnäytöksi kaikkia lain mainitsemia aktiviteetteja, useampia yhdessä tai vaikkapa vain pelkästään yhtä niistä, epäävä päätös pyydetään viranomaisesta luonnollisesti kirjallisena ja siitä valitetaan asianomaiseen hallintotuomioistuimeen. Valittajat saavat tänä päivänä usein myös lainopillista apua, joten sitä kannattaa valitusta laatiessaan kysyä toisilta harrastajilta ja heidän sidosryhmiltään.

Skeptikko