NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus.
 
 

 

ASELUPAKÄYTÄNTÖJEN YHTENÄISTÄMISOHJE JA AAHY

Arpajais- ja asehallintoyksikön (AAHY) toiminta on ollut takkuilevaa ja tehotonta koko toiminta-aikansa. AAHY:n perustamisen yhteydessä tehdyt virheelliset henkilövalinnat ja asiantuntemattomuus aseisiin liittyvissä kysymyksissä ovat vaikeuttaneet päätöksentekoa poliisipiireissä, sillä jo aselaissa esiintyneet käsitteet, kuten "tarpeettoman voimakas" tai "liian tulivoimainen" ovat kysyttäessä johtaneet täysin käsittämättömiin ohjeisiin.

AAHY ei ole kyennyt, eikä halunnut hyödyntää asiantuntijaelin aselautakunnan asiantuntemusta, vaan on vastoin annettuja lausuntoja hyväksyttämässä aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjetta AYO, vaikka lähes kaikki intressipiirit vastustivat tai kritisoivat ko. ohjetta. NRA ry:n kanta on ohjeen osalta täysin yksiselitteinen, ohje on asetettu lain yläpuolelle ja on siten myös eduskunnan hyväksymän aselain vastainen. Ohjetta ei tule missään tapauksessa hyväksyä!

AAHY:n henkilöstö on lopetusuhan edessä ryhtynyt julkisuudessa puolustamaan virheellistä toimintaansa ja kertonut lupakäytännön kiristämisestä. Minkäänlaista tarvetta aseluvan saannin kiristämiselle ei ole, mutta AAHY:n toiminta vaikuttaa poliittisesti ohjatulta ja jäljet johtavat asevastaisen kansanedustaja Erkki Tuomiojan lähipiiriin. Sisäministerinä toiminut Rajamäki (sdp) oli ilmeisen altis asevastaisille vaikutteille, sillä pienasevastaisen ulkoministeriön toiminta sai täydellisen tuen sisäministerin alaiselta AAHY:ltä.

Hallitusneuvos Jouni Laiho on AAHY:n toiminnasta vastuussa ja erityisesti aselautakunnan asiantuntemuksen väheksymisestä. Aselautakunnan asettamisessa on säännöllisesti viivytelty ja aselautakunnan työskentelyä on vaikeutettu pitämällä kokoukset vain maksimissaan 3 tuntia kestävinä. Käsiteltävät asiat ovat olleet pääsääntöisesti puheenjohtaja Laihon esittämiä. Aselautakunnan jäsenet saavat liian myöhään tiedon käsiteltävistä asioista ja pöytäkirjat on laadittu siten, että käytännössä aselautakunta ei ole tehnyt päätöstä asiassa tai äänestänyt asiasta.

29.06.2007 on asetettu uusi 2 vuoden toimikautinen aselautakunta. Toimikausi 29.06.2007 - 28.06.2009 on aselautakunnan kolmas, kuitenkin ensimmäinen kokous on vasta 28.08.2007 ja lautakunnan asettaminen kesti n. 8 kk. Aselautakunnan voimasuhteet ovat erittäin mielenkiintoiset mikäli käsitellään AYO luonnoksen hyväksymistä. Aselautakunnan virkamiesjäseniä on puheenjohtaja mukaanlukien 5 ja SAL:n Juppala on toiminnanjohtaja Aarrekiven täydellisessä holhouksessa, joten äänestystilanteessa SAL saattaa olla virkamiesten puolella. Mikäli asiasta äänestetään on ohjetta vastustavien vaadittava mielipiteensä pöytäkirjaan, sillä asia tulee koskemaan yli 600.000 kansalaisen oikeuksia omistaa laillisesti ampuma-aseita ja harrastaa niillä laillisia toimintoja.

NRA ry:n aiemmat lausunnot asioissa AAHY:n toiminnan lakkauttamisesta ja AYO luonnoksesta ovat voimassa. Oheistamme myös aselautakunnan asettamisesta sisäasiainministeriön kirjelmän ja aiemmat lausuntomme.

Runo K. Kurko
puheenjohtaja

 
 
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry