NRA on kansalaisoikeusjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää ampuma-aseiden omistajien oikeusturvaa ja aseiden hallussapito-oikeutta, valistaa turvallista ampuma-aseiden säilytystä sekä turvata ampumaharrastuksen, metsästyksen, asekeräilyn, urheiluammunnan ja maanpuolustustyön jatkuvuus.
 
 

Aselupakäytäntöjen Yhtenäistämisohje (AYO) ja Suomen Aseseppien Yhdistys ry

Suomen Aseseppien Yhdistys ry:n edustajana aselautakunnassa on toiminut aseseppä Peippo. Peippo nimitettiin jo ensimmäiseen aselautakuntaan Suomen Aseseppien Yhdistyksen edustajaksi, samoin toiseen aselautakuntaan. Peipon yritystoiminnan kasvaessa mahdollisuudet osallistua kokouksiin vaikeutuivat, sillä kokoontumisaikataulu ei ollut riittävän aikaisin tiedossa, kokousten alkamisaika oli säännöllisesti jo iltapäivällä ja kokoukset kestivät keskimäärin n. 3 tuntia. Kolmannen aselautakunnan kokoon kutsumista viivytti hallitusneuvos Jouni Laiho niin kauan, että Suomen Aseseppien Yhdistys ry joutui ilmoittamaan ennen vuosikokoustaan Peipon jäseneksi myös kolmanteen aselautakuntaan.

Suomen Aseseppien Yhdistys ry:n vuosikokouksessa 02.09.2007 todettiin, ettei Peippo ehtinyt osallistumaan aselautakunnan ensimmäiseen kokoukseen 28.8.2007. Kokouksen pääaiheena oli uusi, 28.8.2007 päivätty luonnos Aselupakäytäntöjen Yhtenäistämisohjeesta. Suomen Aseseppien Yhdistys ry päätti, että Runo K. Kurko tulee toimimaan Peipon sijaisena aselautakunnassa. Kurko valittiin Suomen Aseseppien Yhdistys ry:n toiminnanjohtajaksi ja asiasta informoitiin myös sisäasiainministeriötä.

Kurko saapui aseseppien yhdistyksen edustajana ja valtuutettuna 20.09.2007 aselautakunnan kokoukseen klo 13.00. Kokoukseen saapuivat myös kaikki muut jäsenet, paitsi ulkoministeriön, puolustusministeriön ja sotamuseon edustajat. Kokouksen avauksen yhteydessä hallitusneuvos Jouni Laiho ilmoitti kantanaan, ettei Kurko aseseppien edustajana voi osallistua kokoukseen, sillä osallistumisoikeus on hänen käsityksensä mukaan henkilöön sidottu ja koska Peippo on virallisesti jäsen, niin Kurkon läsnäolo ei ole suotavaa. Kurkon annettiin kuitenkin esittää suullisesti paikallaoleville jo kirjallisesti jättämänsä muistio.

Kurkon kokouksesta poistumisen jälkeen ilmoitti hallitusneuvos Laiho kokouksessa paikallaolleille, että hän ottaa asiasta täyden vastuun (asetuksessa aselautakunnan jäseniä ei ilmoiteta henkilöiden nimellä, vaan aina yhdistyksen tai järjestön nimellä).

20.09.2007 kokouksen tarkoituksena oli saada asian kiireellisyyteen vedoten aselain vastainen Aselupakäytäntöjen Yhtenäistämisohje hyväksytyksi, jolloin "kumileimasimena" toimisi aselautakunta eli "asiantuntijaelin". On erittäin mielenkiintoista nähdä, kuka aselautakunnan jäsenistä hyväksyy AYO luonnoksen ja kuka tulee olemaan vastuussa siitä, että mielivaltaiset lupaperuutukset lisääntyvät ja suomalaisten mahdollisuudet harrastaa ampumaurheilua, metsästystä, asekeräilyä ja reserviläisammuntoja loppuvat vähitellen tulevaisuudessa.

AYO on suomalaisen aseenomistuksen historiassa ratkaiseva askel kohti totaalia siviiliaseriisuntaa ja vastuun kantaa sisäministeri Holmlund, ellei hän välittömästi pysäytä asian etenemistä ja vaadi sisäasianministeriön poliisin ylijohtoa selvittämään aselupahallinnon vähintään 2 % aselupien vähentämistavoitteen asettamisen laillisia perusteita.

NRA ry:n hallitus on ryhtynyt kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta asia tulee myös kansanedustajien tietoon.

NRA ry:n hallitus

 
 
Copyright NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry