ASEKERÄILY

Asekeräily on melko tuntematon harrastusmuoto valtaväestölle, koska sen ymmärtäminen edellyttää laajinta asiantuntemusta koko aseharrastusalaa ajatellen. Asekeräilijöitä ovat sisäasiainministeriön hyväksymät henkilöt, jotka ovat hakeneet itselleen oikeutta keräillä ilmoittamansa tyyppisiä aseita. Asekeräily on varsin tarkoin kontrolloitu harrastusmuoto ja sellaisen harrastaminen tulee yleensä myös kalliiksi harrastajalleen. Asekeräilijät ovat tavallisia ihmisiä muiden joukossa ja harvemmin kertovat harrastuksestaan ulkopuolisille. Tämä siksi, että tietoisuuden leviäminen aiheuttaa vääräntyyppisten mielikuvien muodostumista tietyille, "toisinajatteleville" piireille. NRA:n tarkoitus on myös parhaansa mukaan oikaista virheellisiä mielikuvia asekeräilystä.

Asekeräilijältä edellytetään erityisen puhdasta menneisyyttä rikkeiden suhteen. Ihmistä tarkkaillaan keräilyn edetessä jatkuvasti viranomaisen taholta. Saadakseen oikeutensa hankkia aseita, tulee keräilijän määritellä pääpiirteet kokoelmansa toteuttamiseksi. Koska aseiden määrä ja/tai toimintatapa on pääsääntöisesti väkisinkin sellainen, että aseiden säilyttäminen edellyttää lain määrittelemiä säilytystiloja, tarkoittavat määräykset pakostakin viranomaisen henkilökohtaista käyntiä keräilijän asesäilytyspaikassa. Turvatason laajuus määritellään kirjallisesti tapauskohtaisesti keräilyesineiden tyypin, määrän, kokoelman sijainnin ja säilytyksen toteutuksen mukaan. Keräilijän on syytä säilyttää asiallisen suora keskusteluyhteys hänen asioistaan vastaavan paikallisviranomaisen ja sisäasiainministerion asehallintoyksikön kanssa. Tässä hänen henkilökohtaisessa suhteessaan viranomaiseen haluaa myös NRA tukea keräilijää, joka ei välttämättä ole itse lakialan ammattilainen ja esiintymiskyvyltään TV-kuuluttajan tasoinen. Keräilijän keräilysuunnitelma saattaa käsittää esineitä, jotka yleisesti luokitellaan vaarallisiksi asiantuntemattomien käsissä. Keräilijän on kyettävä selvittämään kokoelmansa toteutustavan lainmukaisuus ja keräilyllisen näkökulman mielekkyys. Paikallisviranomaisella ei välttämättä ole täydellisen tarkkaa käsitystä keräilijän kokoelman keräilyllisestä näkökulmasta, vaan hän näkee ainoastaan yksittäisten aseiden ominaisuudet siltä kannalta, että ”jos ne joutuisivat vääriin käsiin, niin…”. Valveutuneen keräilijän tulee ymmärtää tämä ja toimia siten, ettei kokoelmasta muodostu riskiä. Mikäli kokoelma säilytysturvallisuutensa tai keräilijä elämäntapojensa tai terveystilanteensa vuoksi voi olla riski, on viranomaisella lainmukainen oikeus peruuttaa keräilijän luvat.

Suomessa asekeräilykulttuuri poikkeaa hieman muista maista siinä, että se on painottunut maamme sodissa käytettyjen laitteiden keräilyyn. Tämä johtuu luonnollisesti siitä, että maassamme on oma historiasta riippuva arvostuksemme sotiemme tapahtumissa tehtyjä uhrauksia kohtaan. Toki maassamme kerätään myös muuntyyppisiä kokoelmia. Suosittuja keräilyperiaatteita ovat esimerkiksi yhden asemerkin, toimintatavan, asetyypin tai erilaisten erikoislaatuisten teknisten ratkaisujen kerääminen. Pienessä keräilijäkunnassakaan ei aina ymmärretä erityyppisten kokoelmien arvoja. Missään tapauksessa ei kukaan pysty sanomaan tarkasti, onko toisen tapa kerätä parempi kuin toisen. Asia mistä pystyy olemaan yhtä mieltä, on kerättyjen esineiden kunto. Keräilijän ei tule hyväksyä kokoelmaansa huonokuntoista esinettä, jos parempikuntoisia on saatavissa. Kuntoarviointi ei päde tietenkään niissä tapauksissa samoin, kun kyseisellä aseyksilöllä on oma historiansa – esim. presidentin ensimmäinen, kyläsepän tekemä haulikko. Myöskään aseiden korjailussa ei pidä hyväksyä sellaista, että poiketaan alkuperäisestä tarkoituksesta. Varsinkaan myyntiin laitetuissa esineissä eivät käsitteet entisöinti ja väärennös saisi mennä sekaisin. Suomessa aseväärennöksiin ei suhtauduta riittävän tuomitsevasti. Mikäli asetta korjaillaan, tulee asia kertoa myös seuraavalle omistajalle. NRA pyrkii myös tarjoamaan asiantuntija-apua esille tulleisiin ongelmiin tässä asiassa. Huijaaminen on lainvastaista, oli kysymyksessä sitten taide, antiikki, aseet tai mikä tahansa ala, missä on kyse suurista summista rahaa ja tarvitaan asiantuntemusta. Keräilyarvo poikkeaa usein melkoisesti käyttöarvosta. Se, onko ase keräilyllisesti arvokas, onkin jo sitten hankalammin määriteltävissä oleva asia. Aseen keräilyarvo määräytyy esimerkiksi aseen kunnon, harvinaisuuden, esteettisyyden, historian, toimintatavan, työnlaadun tms. mukaan, mikä usein on monen asian summa. Lisäksi aseen asemalla osana kokoelmaa on suuri merkitys. Aseista tulisi myös kerätä tietoa, mikä on merkittävässä asemassa keräilykokonaisuutta ajatellen. Tieto auttaa myös keräilijää itseään suuntaamaan hankintansa järkeviin kohteisiin. Asekeräily on ”parhaimmillaan” niin kallis harrastus, että jokaisen taloudelliset varat ovat äärimmäisellä koetuksella. Virheostoksia ei siksi tulisi tehdä. Mikäli keräilyllistä helmeä ei heti hanki, ostaa seuraava sen yleensä peruuttamattomasti pois saatavilta. Sellaiset menetykset tosikeräilijä - kokemuksesta tiedetään – muistaa lopun ikänsä. Moni sivullinen nimittää asekeräilyä rumasti ”keräily- tai asehulluudeksi”, mutta ehkä oikeampi määritelmä lienee kiintymys asekeräilyä kohtaan. Keräilijällä on halu taltioida keräilyesineensä siten, että voi niitä sitten aina katsella kaikessa rauhassa.

Kalliiksi asekeräilyn tekevat myös erilaiset valtion asettamat maksut. Yhteissummaltaan keräilijät maksavat kaikkein suurimmat hinnat erilaisina arvonlisäveroina, lupamaksuina, tarkastusmaksuina jne. yleensä jo kerran verotetusta palkastaan. Tiedoston pito-oikeudetkaan eivät radikaalisti tee asekeräilyä niin edulliseksi, että valtion rahastus tuntuisi pieneltä. Useissa yksittäistapauksissa aseenkantoluvan hinta ylittää moninkertaisesti aseen todellisen myyntiarvon. Nämä lähinnä varaosiksi soveltuvat esineet saattaisivat olla keräilijöille tarpeellisia esimerkiksi entisöitäessä muita aseita. NRA pyrkii tuomaan myös nämä em. asiat yleiseen tietoon siten, että keräilijät saavat rahanarvoista vastinetta rahoilleen.

Keräilijä haluaa tutustua mahdollisuuksien mukaan aseensa toimintaan myös ampumalla. Todella laajamittainen käyttö turmelee aseen keräilyllisyyttä, mutta tiedon kannalta mahdollisuus kokeilla tarvittaessa keräilyasetta on keräilijälle tärkeä. Kaikenlaiset rajoitukset käyttöön ovat keräilijälle selkeitä epäluottamuslauseita. Asekeräilijältä edellytetään jo hyväksyntää haettaessa lainkuuliaisuutta ja asiantuntemusta. On suorastaan loukkaavaa asettaa keräilijän aseeseen vaikkapa ampumakielto – ikäänkuin keräilijä olisi kykenemätön käyttämään asettaan turvallisesti harkintansa mukaan, vaikka häneltä muuten edellytetään aseensa tuntemusta ja suurta maltillisuutta. Keräilijät harrastavat lisäksi yleisesti urheiluammuntaa ja metsästystä ja keräilyaseilla ammutaan myös urheiluammuntaa muistuttavaa perinneammuntaa. On asiantuntemattomuutta ajatella, että perinneammuntatapahtumassa menestyisi harjoittelematta. Ampumakielloilla ei ole yhtään turvallisuutta lisäävää vaikutusta, vaan ne aiheuttavat vain pahaa mieltä. Tämä koskee myös sarjatuliaseita. Viranomaisen tulee kyetä toimimaan keräilijän kanssa molemminpuolisessa luottamussuhteessa.

Deaktivoituja aseita keräilijä ei arvosta lainkaan. Periaate on sama, kuin että keräilyraha mitätöitäisiin leikkaamalla keskeltä poikki. Deaktivoinnista seuraa lisäksi sellainen turvallisuusriski, että deaktivoitaessa ase muuttuu ampuma-aseen näköiseksi esineeksi, minkä ei voi enää järkevällä perusteella ajatellenkaan olevan viranomaisten asetiedostoissa. Deaktivoitua asetta ei voi nimittää aseeksi. Nämä tuhotut aseet saattavat joutua aivan luvallisesti myöhemmin ties kenelle henkilölle, joka ei saisi koskaan lupaa ampuma-aseeseen. Deaktivoidulla aseella pystyy kyllä tekemään rikoksen uhkaamalla, vaikka esine soveltuukin enää ainoastaan lyömäaseeksi. Aseet tulee tätäkin ajatellen säilyttää aseina turvallisilla henkilöillä ja poliisin rekistereissä. Deaktivoitu ase on tehty pysyvästi toimintakyvyttömäksi. Sen keräilyarvoa ei voi enää suurellakaan vaivalla palauttaa. Keräilyllisesti arvokkaiden aseiden tuhoaminen tai deaktivointi on moraalisesti väärä teko samoin kuin taiteen tai uskonnollisten harvinaisuuksien turmeleminen. Aseissa voi olla arvoja, mitkä olisi syytä säilyttää jälkipolville. Ainoa oikea tapa on taltioida keräilyaseet turvallisesti ylläpidettyihin kokoelmiin, pitää esineistä hyvää huolta ja merkitä mainitsemisen arvoiset tiedot muistiin.

Asekeräilyssä edellytetään keräilysuunnitelmaa ja sen noudattamista. Keräilysuunnitelman laadinnassa on syytä toimia harkiten. Jos keräilijä on ”todellinen”, hän osaa määritellä hyvinkin tarkasti sen, mikä kuuluu kokoelmaan ja mikä taas ei. Keräilysuunnitelma on yleensä rajattava jollain perusteella, sillä keräilläkseen mitä hyvänsä loppuvat jokaisen ihmisen varat ja tietämys. Keräilysuunnitelma voi kuitenkin sisältää muutakin asiaan liittyvää kuin vain lupia vaativia ampuma-aseita. Usein kokoelmaan liittyvät myös esim. keräilypatruunat. Patruunakeräilyyn on haettava oma lupansa, mikäli kokoelma sisältää esimerkiksi ERVA-patruunoita tai selvästi kokoelma-aseiden kaliipereista poikkeavia patruunoita. Kirjallisuuteen perustuva suunnittelu on yleensä avainasemassa. Mikäli keräilysuunnitelman tekee liian väljäksi, aiheutuu keräilijälle varsin pian taloudellisten realiteettien rajallisuuden vastaan tuleminen. Maailmasta löytyy yllättävän paljon keräilyllisesti mielenkiintoisia kummajaisia, joilla on tähtitieteellinen hinta. Tällöin harmittaa pysyttäytyminen näiden helmien ulkopuolella. Pahimmassa tapauksessa keräilijä korvaa huippukappaleen heikkokuntoisella romulla. Vuosia harrastettuaan keräilijä tarvitsee myös tunteen, että on saanut kokoon edes jonkinlaisen kokonaisuuden. Liian väljät keräilysuunnitelmat jäävät helposti vain kasaksi erilaisia pyssyjä, jotka eivät mitenkään liity toisiinsa. Vastaavasti, mikäli keräilysuunnitelman laatii liian tiukaksi, seuraa myöhemmin vastaantulevien kuriositeettien sopimattomuus alkuperäiseen suunnitelmaan. Tämä ongelma ei tosin ole aivan yhtä suuri kuin edellä mainittu liian väljä suunnitelma. Keräilysuunnitelmaa saa nimittäin laajentaa sisäasianministeriön luvalla, mutta harva keräilijä supistaisi suunnitelmaansa vastaavassa tilanteessa huomatessaan suunnitelmansa liian laajaksi – yleensä hän ei edes myönnä arvioineensa keräilykykynsä rajoja väärin. Tarkemmin rajatulla keräilysuunnitelmalla pystyy suuntaamaan hankintoja laadukkaampiin kohteisiin ja saa myös tulokseksi nopeammin eheämpiä kokonaisuuksia. Suunnitelman laajuus kannattaa ottaa jo alkusuunnittelua tehdessä huomioon. Aloitteleva keräilijä arvioi yleensä esineiden saatavuuden väärin. Muutaman vuoden kerättyään hänen ”keräilijämaailmansa” tavallisesti laajenee ja hän oppii konkreettisesti myös sen, ettei kaikkea vain voi saada. Jos keräily kohdistuu erityisen pienissä valmistussarjoissa tehtyihin harvinaisuuksiin, tarvitsee keräilijä tuekseen myös muita keräilijöitä. Kontaktit Suomen keräilijäpiireihin ja ulkomaille mahdollistavat hankkimaan todellisia harvinaisuuksia, mitä muuten ei voisi löytää.

NRA:n tarkoitus on tukea keräilijää hänen jokaisessa keräilyvaiheessaan. Järjestömme asiantuntijat neuvovat myös jäseniään keräilysuunnitelmien laadinnassa. Viranomaiset toki päättävät sen, hyväksyvätkö he keräilijäksi henkilön suunnitelmineen. On ensiarvoisen tärkeää saada kuitenkin etukäteen tietää, minkälaisia mahdollisuuksia ja rajallisuuksia keräilyssä on aiemmin havaittu. On myös viranomaisille eduksi, että keräilijät tuntevat asiansa. Viranomaisetkin välttyvät monilta turhauttavilta lisäpyynnöiltä ja hylkääviltä päätöksiltä. Keräilijän innostuksen pitäisi vain yltyä onnistumisista vuosien mittaan, eikä latistua epäonnistumisten vuoksi. Hyvät kokoelmat tuottavat myös laajemmin hyödyttävää historiallista ja teknistä tietoa. NRA:n tarkoitus on toimia myös asekeräilijöiden edustajana ja NRA tarjoaa tarvittaessa apua myös viranomaisille asekeräilyyn liittyvissä ongelmissa, sekä toimii lausunnonantajana.

AJ