PUHEENJOHTAJALLA ON ASIAA

HARHAAN JOHDETTU KANSALAINEN

Suomalainen media on muuttunut Euroopan Unioniin liiittymistä vuosina 1992 – 1994 ajaneesta ja siinä onnistuneesta, yksinomaan yksipuolisen tiedon välittäjäksi. Suomalainen koulutettu ja hyvässä taloudellissa asemassa oleva kansalainen luottaa hämmästyttävän yksisilmäisesti Yle:n ja Helsingin Sanomien uutisointiin. Erityisen vastaanottavaisia ovat eläkeläiset, sillä useimmilla heistä on kristillinen kasvatus ja luottamus ”esivaltaan”, sekä perinteiseen tiedottamiseen. Erinomainen esimerkki valheellisen tiedottamisen onnistumisesta on Arabi-kevään 2011 tiedottaminen. Useimmat kansalaiset Suomessa ja osassa Eurooppaa uskoivat kansannousujen olleen spontaaneja, perustuen kansan ”vilpittömään” haluun kaataa sortovalta.

Kukaan ei kysy Suomessa, miksi Egyptin laillisesti valittu presidentti Mursi on vankilassa kuolemaan tuomittuna ja presidenttinä on kenraali Al Sissisi? Suomalaiset tiedotusvälineet vaikenevat siitä tosiasiasta, että Mursin muslimiveljeskunta edustaa Islamia puritaanisessa muodossa ja on edelleen vastuussa koptikristittyjen kirkkojen polttamisista! Lehdistömme vaikeneminen laillisia hallituksia vastaan USA:n johdolla järjestetyistä hyökkäyksistä, on johtamassa kestämättömään tilanteeseen pakolaiskriisin laajentuessa koskemaan nuorten partalapsosten invaasiota Eurooppaan. Mediamme haluttomuus ja kyvyttömyys käsitellä tosiasioita on seurausta amerikkalaisen median käsittämättömästä vallasta.

Kansalaisten ja median suhteesta on hyvä esimerkki Hillary Clintonin tukeminen kaikin mahdollisin tavoin, kuten tosiasioista vaikenemalla. Libyan Qaddafin murhauttaminen ja ehdotus käyttää lennokkia Australian kansalaisen Julius Assagenen murhaamiseen on vaiettu asia suomalaisessa mediassa. Hillary Clintonin sähköposteihin liittyneet laittomuudet vaietaan ja esitetään väite, että hakkeroinnin on suorittanut Venäjä. Julius Assagnen haastattelu Fox TV-kanavalla ei johtanut uutisointiin Suomessa, miksi? Julius Assagne paljasti haastattelussa, että tiedot Wikileaksille tulivat Washingtonin sisäpiiristä, eli henkilöltä lähellä Clintonia ja selittämättömästä syystä surmatulta avustajalta.

Willian Binney on aikaisemman asemansa vuoksi merkittävin vuotaja, NSA:n entinen tekninen johtaja, joka totesi haastattelussa Obaman ja Clintonin väitteistä Venäjän hakkeroinneista, että NSA hallinnoi kaikkea internettiin liittyvää, joten se olisi saanut välittömästi tiedon asiasta, sekä löytänyt jäljet hakkeroiviin koneisiin. Binneyn mukaan NSA paljasti aiemmin tapahtuneen Kiinan hakeroinnin, joten jos olisi mitään todisteita Venäjän toimista USA:n presidentinvaalien hakkerointiin, niin tiedot olisi julkaistu hakkerointiin osallistuneiden koneiden sijaintipaikkojen tietojen kanssa! Harhaan johdettu kansalainen Suomessa ei saa Binneyn haastattelusta mitään tietoa suomalaisilta tiedonvälittäjiltä, ellei hän ole kiinnostunut seuraamaan vaihtoehtomedioita.

Syyrian sodasta on Suomessa annettu yksinomaan USA:n johtaman liittoutuman ja Isisin värittämää tietoa. Syyrian presidentti Assad on suveerenin valtion päämiehenä joutunut kansainvälisen oikeuden vastaisen hyökkäyksen kohteeksi, minkä seurauksena Syyriassa ovat USA:n ja Israelin tukemat terroristijärjestöt surmanneet kristittyjä, jeshidejä, shioja, sekä sunneja. Isisin levittäytyminen Arabi-kevään seurauksena
myös Eurooppaan on USA:n ulkoministerinä toimineen Hillary Clintonin toimien seurausta! Miksi suomalainen, itseään sivistyneenä pitävä kansalainen luottaa enää suomalaiseen tiedonvälitykseen? Vaihtoehtomedioita on useita ja valveutunut kansalainen käyttää useita tietolähteitä, varmistaakseen saamansa tiedon oikeellisuuden!

Harhaan johdetun kansalaisen tuskien taival on vasta edessä, sillä Euroopan Unionin johto tulee tekemään kaikkensa syventääkseen integraatiota Venäjän pelolla. Suomen kohtalona on uusi ajopuuteoria, eli valehteleva media ylläpitää politiikkojen kanssa mielikuvaa yhtyneestä ja vahvasta Unionista! Mielikuvilla on aiheutettu 1900-luvun suuret sodat ja vallankumoukset. Internet mahdollistaa valveutuneille kansalaisille hankkia tietoa sellaisista nykyisin vaietuista asioista kuin Alexander Solzenitsyn teoksista, juutalaisten johtamasta Venäjän vallankumouksesta ja Tsaari Nikolai II perheineen murhasta. Tieto auttaa ymmärtämään USA:n politiikan taustaa, sillä slaaveihin vihamielinen suhtautuminen ja ortodoksisen kirkon vastaiset toimet perustuvat Ukrainan alueelta tulleiden askenaasijuutalaisten vihaan Venäjää kohtaan! Esimerkkinä ulkoministeri Kerry, askenaasijuutalaisen perheen jälkeläinen, kotoisin Ukrainan alueelta! Historiallisista tosiasioista puhuminen ei ole vihapuhetta, muutoin meidän pitäisi kieltää historian kirjoitus ja kristinuskon periytyminen juutalaisuudesta!


Runo K. Kurko

puheenjohtaja