PUHEENJOHTAJAN KOLUMNI V

26.05. VOITON PÄIVÄ EUROOPALLE

Euroopan Unionissa liittovaltiosta unelmoivat kansalaiset eivät ymmärrä, että kansallisvaltioiden aika ei ole ohitse ja korjausliike saavutetaan toukokuussa EU:n parlamenttivaaleissa. Liittovaltion tavoite on ylläpitää pankkieliitin ja poliittisen eliitin erityisasema, sekä turvata USA:n ylivalta Euroopassa. USA toimii edelleen miehittäjänä Saksassa ja tukikohdista merkittävin on Ramsteinissa, mistä lähetetään myös miehittämättömät lennokit. Suomen hallitus on hyväksynyt puolustusvoimain komentajan allekirjoittaman isäntämaasopimuksen kautta Suomen alisteisen aseman USA:n pyrkimyksille eristää Venäjä ja käyttää Suomen maaperää, ilmatilaa ja merialuetta sotilaallisesti hyökkäystoimintaan arktisella alueella. USA:n ulkoministeri Pompeon käynti ja puheet Rovaniemellä Venäjää ja Kiinaa syyllistäen oli esimerkki USA:n hallituksen tavoitteista säilyttää maailma yksinapaisena vasallivaltioiden maa-alueita hyväksikäyttämällä.

Tasavaltamme presidentti Sauli Niinistö on jo hyväksynyt globalistina Suomen alisteisen aseman USA:n hallinnolle ja pankeille, joten Suomen uusi hallitus on mielenkiintoisessa tilanteessa pyrkiessään jatkamaan edellisten hallitusten ja Niinistön hyväksymällä linjalla eristää Venäjä sekä pyrkiä konflikteihin mukaan. Suomen hallituksen asiantuntemus maailman tilanteesta on ilmeisen heikko, sillä Turkin hankittua S 400 ilmatorjuntaohjuksia ovat USA:n ja Turkin välit selkeästi tulehtuneet, joten USA pyrkii avaamaan merkittävän tukikohdan Kreikassa säilyttääkseen asemansa Välimerellä sekä Lähi-Idässä. Euroopan Unionin heikkous USA:n pyrkimyksiä kohtaan on suoraan johdettavissa useiden EU maiden osallistumiseen Naton toimintaan. Naton ainoa todellinen tarkoitus on ollut USA:n etujen turvaaminen ja siksi on olennaisen tärkeää ymmärtää Euroopan historiaa kansallisvaltioiden kannalta.

EU:n jäsenvaltioista Saksan talous on vahva, sillä euro on ollut Saksalle edullinen, mutta Saksa kärsii maahanmuuttajien huoltosuhteen ja rikollisuuden aiheuttamista kustannuksista miljardeja euroja vuosittain, joten Saksan asema johtavana EU:n jäsenvaltiona on uhattuna. USA:n uhkailut nousevista tuontitulleista erityisesti autoteollisuuden osalta on Saksan taloudelle kova isku. Eurooppalainen autoteollisuus on joutunut perustamaan tehtaita USA:n maaperälle säilyttääkseen markkinaosuuttaan USA:ssa, mutta kaikkia automalleja ei voida valmistaa USA:ssa, joten Daimler ja BMW joutuvat yhdistämään voimavaransa pitääksen osuutensa keskiluokan sekä premiumluokan autoissa. Kiinan autoteollisuuden nopea kasvu ja samaan aikaan silkkitien ulottaminen keskeiseen Eurooppaan on haaste eurooppalaisille auton valmistajille, mutta erityisesti USA:n vaikutusvallalle Euroopassa!

Euroopan valtioille on Venäjän energiateollisuus ja erityisesti maakaasun saatavuus elinehto, sillä riippuvuus USA:n ylihintaisesta kaasusta heikentäisi edelleen Euroopan asemaa USA:n valtapyrkimyksien suhteen. Nord Stream 2 kaasuputki on todellinen mahdollisuus Euroopalle ja erityisesti Saksalle, sillä riippuvuus USA:n energiateollisuudesta olisi katastrofi Euroopalle, koska keinotekoiset hintojen nousut ovat USA:n pankkiirien ja suursijoittajien globaalia peliä maailman hallinnasta. Itsenäiset valtiot Euroopassa ovat kykeneviä hankkimaan energiaa suorien neuvottelujen kautta vaikka Iranista, mutta USA:n käyttämät talousaseet ovat keino horjuttaa EU:ta, sillä New York ja Lontoon City hallitsevat läntisen maailman taloutta pankkiensa kautta. Mielenkiintoinen kuvio myös Suomen kannalta on valtioiden keskuspankkien kultavarantojen käsittämätön häviäminen Lontoosta ja New Yorkista. Richard Nixonin hallinto poisti lopullisesti US Dollarin kultaan sidonnaisuuden.

On mielenkiintoista seurata Italian Salvinin vaatimuksen toteutumista Italian valtion kullan palauttamisesta Italian omaan hallintaan. Suomen Pankin tulisi tehdä sama operaatio välittömästi, sillä on syytä epäillä, että kultamme on jo siirretty vuosia sitten kansainvälisten keinottelijoiden käyttöön USA:ssa ja Lontoossa. Suomen eläkevarat ovat todellisuudessa jo yli 210 miljardia euroa ja ne ovat vakuutena Suomen valtion ottamista lainoista amerikkalaisilta pankeilta ja sijoitusyhtiöiltä. Suomen tulevien hallitusten kädet on sidottu, sillä holtiton talouden hoito ja erityisesti Jyrki Kataisen moraaliton lainanotto jäävät historiaan Suomen itsenäisyyden menettämisen pääsyinä. Suomen kansa saa mitä tilaa, eli voiton päivä kansalaisille saavutetaan vasta sitten kun Suomessa siirytään suoriin kansanäänestyksiin, Suomi eroaa Euroopan Unionista, Suomi painaa oman rahansa ja kaikki vieraiden valtioiden kanssa tehdyt sotilassopimukset lakkautetaan. Vahvojen Keltaliivien aika tulee myös Suomeen.

VIIMEINEN EUROOPPALAINEN

Charles de Gaulle on useimmille suomalaisille ainoastaan lentokentän nimi tai joku henkilönimi historiasta. Maailman historiaa tutkineet ja Suomessa aikuisina 60-luvulla eläneet muistavat hyvin Ranskan Viidennen Tasavallan presidentin Charles de Gaullen hänen televisopuheistaan ja siitä, että hän oli II Maailmansodan aikana Vapaan Ranskan johtaja sekä kenraali. Henkilönä Charles de Gaulle oli ensisijaisesti ranskalainen ja vasta sitten eurooppalainen, mutta sotilas loppuun asti. Charles de Gaulle kuului ranskalaiseen yläluokkaan, mutta hän oli elämäntavoiltaan vaatimaton ja palveli koko elämänsä Ranskan kansaa, eroten siten täydellisesti edeltäjistään, sekä hänen jälkeensä tulleista presidenteistä. Oman edun tavoittelu ei kuulunut Charles de Gaullen sotilasperinteeseen, sillä hän tunsi olevansa valittu tehtäväänsä johtaa Ranskaa Euroopan vanhimpana kansallisvaltiona.

Vuonna 1969 Ranskan viidennen tasavallan presidenttinä Charles de Gaulle lupasi, että hän jättää tehtävänsä mikäli hän ei saa vaaleissa täyttä kannatusta ajamilleen asioille ja hän piti sanansa 50 vuotta sitten huhtikuussa ja erosi presidentin tehtävistä. De Gaullen presidenttikauden aikana hän lopetti Ranskalle raskaan Algerian sodan ja nosti Ranskan ydinasevallaksi USA:n, Neuvostoliiton ja Britannian rinnalle. Charles de Gaulle ei halunnut Ranskan toimivan Natossa USA:n käskyläisenä ja siksi Ranska erosi Naton alaisuudesta, jonka seurauksena Naton päämaja siirrettiin Pariisista Brysseliin. Charles de Gaullen merkittäviä operaatioita oli myös Ranskan valtion hallussa olevan dollarivarannon vaihtaminen kultaan, minkä seurauksena USA joutui luopumaan dollarin kultasidonnaisuudesta. Presidenttinä Charles de Gaulle ei hyväksynyt Israelin toimia Gazassa ja Golanin kukkuloiden valtaamista, joten Charles de Gaullen johtama Ranska oli ainoita valtioita joiden johto ei tukenut Israelin röyhkeää politiikkaa.

Charles de Gaulle taisteli I Maailmasodassa Saksaa vastaan ja jäi haavoittuneena sotavangiksi, mutta yritti useita kertoja karata saksalaisesta sotavankeudesta. I Maailmansodan jälkeen de Gaulle palveli myös Puolan itsenäisyystaistelussa 1920, ansaiten Puolan korkeimman ansiomitalin. Palattuaan Ranskaan hän toimi merkittävissä tehtävissä kehittäessään nykyisessä panssaritaistelussa käydyn taktiikan perusteet. Saksalaisista kenraaleista Heinz Guderian oli kiinnostunut Charles de Gaullen oppikirjasta panssarien käyttämisestä itsenäisenä aselajina ja Guderian kunnostautui ”salamasodan” kenraalina Saksan panssarivoimien yhtenä ensimmäisistä rintamakomentajista. II Maailmansodassa Charles de Gaullen panssarijoukot olivat ainoat todelliset saksalaisille joukoille tehokasta vastarintaa tehneet ja menestyneet Ranskan valtauksen yhteydessä 1940.

Brittiläisten joukkojen hävittyä saksalaisille ja evakuoinnin Dunkerquesta jatkuessa oli Charles de Gaulle jo valmistautunut taistelun jatkamiseen siirtomaissa, mutta ei saanut hallituksen tukea, vaan Ranska antautui ja perustettiin Vichyn hallitus marsalkka Petainin johdolla. De Gaullen siirtyminen Lontooseen ja Vapaan Ranskan perustaminen on ainutlaatuinen operaatio, sillä USA:n tultua sotaan mukaan, joutui Charles de Gaulle välittömästi presidentti Franklin Delano Rooseveltin syrjimäksi. Sodan palkintojen jakamiseen ei haluttu itsenäistä ja rohkeaa ranskalaista, sillä Roosevelt oli jo Churchillin kanssa käymissään neuvotteluissa halunnut lopettaa sodan jälkeen koko Englannin Imperiumin onnistuen siinä erinomaisesti. Charles De Gaulle toimi ranskalaisena patrioottina erittäin vaikeassa asemassa, sillä hän ymmärsi hyvin aikaisessa vaiheessa, että tunnettu maailma tullaan jakamaan kahden suurvallan eli Neuvostoliiton ja USA:n etupiireiksi.

Charles de Gaullen merkittäviä saavutuksia olivat Ranskan johtaminen II Maailmansodan voittajien joukkoon, mikä seikka häiritsi selkeästi myös USA:n presidentti Trumania, joka joutui Rooseveltin kuoltua toimimaan neuvottelijana Neuvostoliiton johtajan Josef Stalinin kanssa. Euroopan jako ja Kaukoidän tilanne johtivat vähitellen merentakaisten siirtomaiden menetyksiin myös Ranskan osalta, joten USA:n tavoite tuhota kaikki eurooppalaiset kilpailijansa onnistui II Maailmansodan avulla. Charles de Gaulle oli EEC-sopimuksen kannattaja ja oli valmis yhteistyöhön entisen vihollisen Saksan kanssa. Merkittävä tosiasia on se, että II Maailmansodan jälkeen saksalaisten esittäminen natseina on lähtenyt USA:n kasaarikansasta periytyvien elokuvatuottajien ja politiikkojen esittämänä, sillä eurooppalaiset, kuten Churchill ja Charles de Gaulle käyttivät saksalaisista oikeaa nimitystä saksalaiset. Ei ole olemassa rotua tai kansaa natsit, on ainoastaan Saksan juutalaisten keksimä ”pilkkasana” natsi. De Gaullen sanoin: ”Valtiolla ei ole ystäviä, ainoastaan etuja vaalittavana”!

VOITON PÄIVÄ

9.5.1945 Venäjällä pidettävät Voiton Päivän paraatit ovat vaikuttava spektaakkeli katsojalle, sillä paraati on esimerkillinen kaikille Venäjää arvosteleville siitä, että Venäjä on suurvalta, kuten sen edeltäjä Neuvostoliitto. Venäjän uhraukset II Maailmansodassa olivat ylivertaiset verrattaessa esimerkiksi USA:n uhrauksiin, sillä USA korvasi materiaalilla ja massapommituksilla miesvoiman käytön. Vladimir Putinin aikana Voiton Päivän paraati eroaa Neuvostoliiton aikaisista paraateista selvimmin paraatijoukkojen osallistujien tyytyväisistä ja suorastaan iloisista ilmeistä. Merkittävä ero on myös univormujen näyttävyys ja erityisesti upseerikoulujen oppilaiden, kuten naisupseerien ryhti. Suomalainen tarkkailija kiinnittää huomionsa myös sellaiseen seikkaan kuten joukkojen yhtenäinen ihonväri. Kyseessä on valkoihoisen yhtenäisen joukon esiintyminen ylpeänä kansastaan ja valtiostaan, jonka palveluksessa joukko toimii.

Modernin aseistuksen esittäminen on erinomainen viesti kaikille niille, joiden kuvitelmissa on vielä Talvisodan aikainen ”Raatteen Tie”! Venäjän johto ei pullistele USA:n hallinnon tavoin, vaan etenee kuten Kiinan johto globaalina toimijana etsimättä konflikteja aseteollisuutensa tarpeisiin. Venäjän kansalle Voiton Päivä on tärkeä tapahtuma, sillä lähes kaikki venäläiset menettivät II Maailmansodassa jonkun perheensä jäsenen tai lähisukulaisen, joten kansallisvaltion kansalaisina heillä on oikeus juhlia voittoa Suuren Isänmaallisen Sodan käytyään. Kommunismi on kuollut aate Venäjällä, joten Neuvostoliiton rinnastaminen nykyiseen Venäjään on ainoastaan amerikkalaista retoriikkaa. Elintason nousu Venäjällä on tosiasia ja oligarkkien kurinpalutus Putinin toimesta on hyvin huomioitu Venäjällä. Libertaari markkinatalous ei menesty Venäjällä, sillä liian harva hyötyisi siitä ja samalla vahva valtio heikentyisi.

Suomen uuden hallituksen on syytä seurata tarkalla silmällä Venäjällä tapahtuvaa kehitystä ja samalla pohtia Suomen maantieteellistä asemaa Venäjän naapurina. Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen tiesivät tosiasiat, joten tosiasioiden myöntäminen on viisauden alku. Amerikkalainen viihde ja media ovat luoneet Venäjästä kuvan heikosta ja sortuvasta valtiosta, vaikka todellisuus on aivan muuta. Suomen poliittisen johdon tulee ymmärtää, että Suomi voi valtiona säilyä ainoastaan olemalla tulevassa suursodassa liittoutumattomana. Suomelle hyvät suhteet Venäjään merkitsevät myös taloudelle suurta markkina-aluetta, joten Venäjän vastaiset pakotteet ovat ainoastaan vaurioittamassa kansantalouttamme. Suomessa meidän tulee säilyttää suhteet USA:han, mutta ei millä hinnalla tahansa. Voiton Päivä Venäjällä 9.5. on osoitus Venäjän kunniakkaasta ja pitkästä historiasta.

Runo K. Kurko

puheenjohtaja