PÄÄSIHTEERIN AJATUKSIA 54

EUROOPPA PAKOLAISKRIISIN KOURISSA

Euroopassa 2014-2015 alkanut pakolaiskriisi on vaarassa uusiutua jopa aiempaa huomattavasti laajemmassa mittakaavassa. Vuonna 2015 Välimeren ylitti arvioiden mukaan yli miljoona pakolaista. Suomesta 2015 haki turvapaikkaa yli 32.000 hakijaa. Välimeren ylittäneet pakolaiset ovat tulleet Eurooppaan ihmissalakuljettajien tuomina, joten asiaan liittyy laiton ihmissalakuljetus. 70 % laittomista maahantulijoista ei oletettavasti ole pakolaisia, koska he tulevat maista, joissa ei ole väkivaltaisia konflikteja.

Salakuljettajat ohjeistivat tulijoita ja jopa 80 % tulijoista oli hävittänyt henkilöllisyyspaperinsa saamiensa ohjeiden mukaan. Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergin käsittämättömän sinisilmäinen väite, että jokaisen tulijan tausta tiedetään ei voisi olla enemmän absurdi. Ei voine välttyä vaikutelmalta, että virkamiehen tärkein ominaisuus lienee oikean puoluetaustan lisäksi täysin kritiikitön sinisilmäisyys.

Petteri Orpo (kok) oli sisäministerinä vastuutaho, joka laski turvapaikanhakijatulvan Suomeen. Petteri Orpo totesi vuonna 2015 Kauppalehden uutisoinnissa, että maahanmuutto on mahdollisuus. Aivan, mutta kenelle? Petteri Orpo julisti myös Oikean Median artikkelin mukaan 2015 tilannetta kritisoiville, että pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia.

Migri, Mediapooli, poliittinen eliitti, poliisi-, syyttäjä- ja oikeuslaitos sitoutuivat samaan, oman maan kansalaisille vahingolliseen EU globalistien agendaan. Euroopan terrori-iskujen jälkeen poliitikot hokivat, ettei pelolle tule antaa valtaa. Pelolle on jo annettu kohtuuton valta, kun edes tosiasioista ei saa puhua niiden oikeilla nimillä ja kaksoisstandardit ovat nousseet merkittävään asemaan.

Migri on jälkikäteen Ilta-Sanomien artikkelin mukaan myöntänyt, että suuri osa irakilaisista turvapaikanhakijoista oli sotilaskarkureita – ”Niin upseereita kuin rivisotilaita”. Sotilaskarkurit ovat saaneet aseistuksen ja koulutuksen USA:n miehityshallinnon alaisina ja heidän tehtävänsä sotilaina oli suojella siviilejä mm. terroristeilta. Nämä sotaa pakoon lähteneet sotilaskarkurit pakenivat maasta jättäen siviilit ISIS:n armoille raiskattaviksi ja tapettaviksi.

Suomessa asiasta annettiin kuva, että tulijat olisivat olleet hädänalaisia, vaikka todelliset hädänalaiset olivat siviilit, jotka jäivät ISIS:n armoille ilman sotilaiden suojelua. Turvapaikanhakijoiden vertaaminen Suomen sotien aikaisiin sotalapsiin on niin kaukana totuudesta kuin olla voi. Suomesta lähetettiin sota-aikana Ruotsiin turvaan hädänalaisia pieniä lapsia, josta sanonta sotalapset on peräisin. Sotaa karkuun lähetettiin lapsia, ei siis sotilaita, jotka jäivät sotimaan Suomen puolesta.

Esimerkkinä pieleen menneestä massamaahanmuutosta on ”Marielin venehissi” kun Kuuban Fidel Castro lähetti 1980 USA:han Jimmy Carterin aikana pakolaisia mm. Kuuban vankiloista ja mielenterveyslaitoksista. Kyseessä olivat henkilöt, joita pidettiin sosiaalisesti ei-toivottuina. Eurooppaan hakeutuneista turvapaikanhakijoista on myös väitetty heidän tulleen Eurooppaan mm. Irakin vankiloista.

Irak ei suostu ottamaan vastaan omia taisteluikäisiä koulutettuja kansalaisiaan, pääasiassa nuoria miehiä, joten esille tullut väite vaikuttaisi loogiselta. Kun tulijoiden kotimaa ei suostu ottamaan vastaan omia kansalaisiaan, johon asiaan on varmasti painavat syyt, niin miksi Euroopan tulisi kritiikittä suostua ottamaan vastaan taustoiltaan ja henkilöllisyyksiltään täysin tuntemattomat muukalaiset perustellen asiaa kansainvälisillä sopimuksilla ja Suomen perustuslailla?

RAJAVALVONNAN VÄLTTÄMÄTTÖMYYS

Turvapaikkajärjestelmä kehitettiin aikanaan ns. normaalioloihin, ei hallitsemattomien, suurten liikekannalla olevien elintasopakolaismassojen invaasioon. Turvapaikkapolitiikka ei saa olla sitä, että EU maat kuten pahasti velkaantunut Suomi houkuttelee turvapaikanhakijoita vastikkeettomilla lupauksilla ja ylläpidolla, ilmaisella terveydenhoidolla ja sosiaalituilla. EU maihin tulo ei voi eikä saa olla hallitsematonta ihmismassojen houkuttelua erilaisin vetovoimatekijöin.

Rajavalvonta tulee olla käytössä koko EU alueella kun kyse on EU:n ulkopuolisista tahoista, jotka ylittävät EU:n rajan. Rajaviranomaisilla tulee olla tieto jokaisen tulijan matkustusasiakirjoista ja henkilöllisyyden osoittamisen tulee tapahtua luotettavalla ja vastaavalla tavalla kuin myös EU kansalaisilta edellytetään eli biometristen passien avulla.

Aikanaan kun Suomen passeihin EU:n vaatimuksesta vaadittiin sormenjälkiä yms. biometrisia tunnisteita asiaa perusteltiin turvallisuussyillä. Nyt vaatimus koskee vain EU kansalaisia, joka on täysin järjenvastainen tilanne ja antaa täysin väärän signaalin EU alueen rajavalvonnasta. Ei ihme, että tulijat olettavat myös muissa asioissa olevansa eri vaatimusten kohteena kuin eurooppalaiset, koska heille on tarkoituksella annettu kuva erivapauksista.

Jokainen ilman asianmukaisia matkustusasiakirjoja tuleva tulee käännyttää rajalla tai ottaa talteen, kunnes tulijan henkilöllisyys ja oikeus mahdolliseen turvapaikkaan on varmistettu. Mikäli henkilö ei ole oikeutettu turvapaikkaan, on hänet palautettava viiveettä ilman laskemista vapaasti kansalaisten keskuuteen. EU:n avoimien rajojen politiikka kehitettiin EU kansalaisten vapaaseen liikkumiseen, ei muualta tulleiden ihmismassojen vapaaseen liikkumiseen.

VAHINGOLLISET KAKSOISSTANDARDIT

Kaksoisstandardit ja niiden laaja noudattaminen on johtanut siihen, että kaksoisstandardeja pyritään noudattamaan myös jopa silloin, kun kyse on terrorismin torjunnasta. Kaksoistandardien noudattamisesta on kyse kun ihminen/ihmisryhmä katsoo itselleen sallituksi jotakin sellaista, mitä he itse toisilta haluavat kieltää kuten esimerkiksi mielipiteen- ja sananvapauden. Myös tilanne, jossa kahteen samankaltaiseen asiaan sovelletaan eri sääntöjä, vaatimuksia tai jopa lainsäädäntöä on tyypillinen kaksoisstandardi.

Kaksoisstandardit ovat myös kyseessä kun mielenosoituksissa kohdellaan erilailla eri ryhmien edustajia. Ns. ”äärioikeistoa” (nykypäivänä kansallismieliset joiden mielestä Suomessa Suomi Ensin/Suomalaiset ensin periaatetta tulee noudattaa) vastaan käytetään kovempia keinoja kuin esimerkiksi äärivasemmistoa (mm. USA:ssa terroristijärjestöksi määritelty Antifa) tai ulkomaalaistaustaisia mielenosoittajia vastaan.

Poliisi otti käyttöönsä voimakeinoja Turkin vastaisessa mielenosoituksessa, kun mielenosoittajat hyökkäsivät poliisia vastaan. Poliisi toimi tilanteen vaatimalla tavalla, mutta ei voi välttyä vaikutelmalta, että sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) mukaan ilmeisesti kohderyhmä oli väärä, koska Ohisalo twiittasi heti saman viikonlopun aikana Uuden Suomen uutisessa Sisäministeri Maria Ohisalo pyysi selvitystä poliisin toiminnasta mielenosoituksissa – Näin poliisi vastaa, että asiasta tulee saada selvitys.

Sisäministerin tietoon on saatettu tapaus Reformi Studio Tiina Keskimäki, jossa Reformi Studion mukaan poliisi suoritti 29.8.2019 Tiina Keskimäen mielivaltaisen vapaudenriiston ja otti samalla haltuunsa Keskimäen lehdistökortin. Asiasta on informoitu sisäministeri Ohisaloa, mutta asiaan ei ole tullut selvitystä ja Ohisalon twiittikin asiasta on ilmeisesti ”unohtunut”? Asia on Reformi Studion mukaan tutkittavana valtakunnansyyttäjäviraston poliisirikostutkinnassa.

Kaikkein vaarallisimmat kaksoisstandardit ovat lainsäädäntöön, lainkäyttöön ja lakien tulkintaan piilotetut kaksoisstandardit. Rasismi tuomio on yksi muoto kaksoisstandardeja, jota käytetään kohdistuvana vain kantaväestöön. Rasismi valkoihoista kristittyä kantaväestöä kohtaan, kun kristitty esimerkiksi leimataan vääräuskoiseksi ei täytä rasismin tunnusmerkistöä. Kansalaisiin kohdistuvaa ikärasismia ei haluta mieltää rasismiksi, eikä myöskään rasismia aseluvanhaltijoita kohtaan rinnastamalla heidät lainsäädännön tiukennusten perusteluissa potentiaalisiksi terroristeiksi.

Kaksoisstandardeja koskevaan terroristiasiaan on ottanut selkeästi kantaa FSB:n päällikkö mm. Uusi MV-lehdessä uutisoidussa Sputnik Newsin artikkelissa. FSB:”Asellisesti vastustavat terroristit eliminoitava kohdattaessa” – Venäjällä estetty 39 terrori-iskua 2019 . FSB:n päällikkö Aleksandr Bortnikov varoittaa Uusi MV-Lehden artikkelin mukaan veljeilemästä terroristien kanssa ja välttämään kaksoisstandardeja: ”Jos aseistettua vastarintaa tapahtuu, heidät on eliminoitava kohdattaessa”.

Minna Helin

pääsihteeri

LÄHTEET:

Kauppalehti: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/petteri-orpo-maahanmuutto-on-mahdollisuus/8ab1a13f-a593-3ab3-9698-2299dde2c164

Oikea Media: https://www.oikeamedia.com/o1-91003

Iltasanomat:https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006269849.html

Uusi Suomi: https://www.uusisuomi.fi/uutiset/sisaministeri-maria-ohisalo-pyysi-selvitysta-poliisin-toiminnasta-mielenosoituksissa-nain-poliisi-vastaa/8fe9b6c7-4647-49f6-a9a5-636bbcb93710

Uusi Mv-Lehti: https://mvlehti.net/2019/10/16/fsb-aseellisesti-vastustavat-terroristit-eliminoitava-kohdattaessa-venajalla-estetty-39-terrori-iskua-2019/