PÄÄSIHTEERIN AJATUKSIA 62

MASSIIVINEN PAKOLAISVYÖRY

Turkki kertoi avanneensa EU-rajan pakolaisille, mutta Suomen sisäministeriölle ei ole tullut viranomaistietoa Turkin rajan avautumisesta. Ylen uutisen mukaan Suomen sisäministeriölle ei ole tullut mitään viranomaistietoa myöskään siitä, että maahantulijoiden määrä Euroopan unionin alueelle olisi lähtenyt äkillisesti nousuun ja sisäministeriön kansainvälisten asioiden johtaja Laura Yli-Vakkuri arvioi, että jos alueella on liikehdintää, niin se tapahtuu Turkin rajojen sisällä.

EU:lla ja Turkilla on voimassaoleva pakolaissopimus, jonka tarkoituksena on ollut nimenomaan rajoittaa pakolaisten saapumista Turkin kautta Eurooppaan. Syyrian hallituksen joukkojen surmattua terroristien mukana Idlibin alueella hyökänneet 33 turkkilaista sotilasta varoitti Turkki, että Turkissa olleet pakolaiset ovat nyt ”tervetulleita” muuttamaan Eurooppaan. Turkki ilmoitti, etteivät he estä pakolaisia pääsemästä Eurooppaan maa- tai meriteitse ja kaikki pakolaiset, myös syyrialaiset, ovat tervetulleita muuttamaan Euroopan unioniin.

Turkki on avannut rajansa Eurooppaan Turkin presidentti Recep Erdoganin toimesta. Turkissa on arvioiden mukaan jopa neljä miljoonaa pakolaista, joista osa on jo lähtenyt edelleen Eurooppaan. Kyseessä on jälleen todella massiivinen pakolaisaalto, eikä Suomen sisäisestä turvallisuudesta vastaava sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) ole kaikesta uutisoinnista päätellen havainnut mitään epätavallista liikehdintää Turkin vastaisella rajalla. Kreikka on jo ilmoittanut, että se tehostaa omaa rajavalvontaansa kansainvälisen lain oikeudella, eikä laitonta maahantuloa Kreikkaan tulla sallimaan.

Kreikka ja Bulgaria lähettivät kymmeniä tuhansia armeijan joukkoja rajojen sulkemiseksi ja Kreikan hallituksen mukaan on estetty jo 4000 pakolaisen Turkista tulo. Kreikka on lähettänyt lisäksi viisikymmentä sota-alustaan rannikon edustan saarien läheisyyteen suojellakseen merialueitaan. Asiassa on otettava suurena huolena huomioon myös maailmanlaajuisen terveysuhan SARS-CoV-2 puhkeaminen, koska mikäli Eurooppaan tulevat pakolaiset sairastavat valmiiksi em. virustautia, tulee pakolaisaallon rantautuminen aiheuttamaan arviolta jopa satojen tuhansien sairastumisen Eurooppaan suuntautuvassa pakolaisvyöryssä.

Express uutisen mukaan EU:n lupaus rajajoukoista tulee olemaan toiminnassa vuonna 2027, eli vasta 12 vuotta pakolaiskriisin puhkeamisen jälkeen. Euroopan komissio on luvannut jo lähes 2 vuotta sitten rekrytoida 10.000 rajavirkamiestä tukemaan Frontexin rajajoukkovirastoaan pakolaiskriisin jälkeen. Ensimmäinen vaihe, joka käsittää 700 uutta upseeria on koulutettu vasta ensi vuoden tammikuussa ja koko 10.000 joukko on valmiina vasta vuoteen 2027 mennessä. Ryhmä sisältää tällä hetkellä ainoastaan 1100 rajavirkamiestä, joka määrä on täysin riittämätön nykytarpeisiin.

Turkkilaisen TV-kanavan haastattelema pakolainen kertoi, että heidät ajettiin rajalle busseilla ja Istanbulin keskustassa oli muodostunut pitkät jonot turvapaikanhakijoista, jotka odottivat bussikyytejä kohti rajaa. Tästä huolimatta Turkki oli kiistänyt väitteet, että se on luopunut sitoumuksistaan estää pakolaisia pääsemästä Eurooppaan. Euroopan komissio on ilmoittanut, että heidän näkemyksensä mukaan sopimus on edelleen voimassa ja komissio odottaa Turkin noudattavan sitoumuksiaan.

Kreikassa ja Bulgariassa toimitaan aktiivisesti mm. vetämällä piikilankaa Turkin-rajalle pakolaisvyöryn pysäyttämiseksi, mutta uutisointien pohjalta Suomen hallituksen ainoa aikomus on parantaa tulijoiden oikeusturvaa lisäämällä oikeusapua valtion varoista ja mahdollistamalla jatkuvat uusintahakemus- ja valituskierteet eli sama vetovoimatekijöiden tarjoaminen jatkuu edelleen. Sanna Marinin (sd) hallitus on tehnyt esitysluonnoksen, jonka mukaan turvapaikanhakijoille kohdistettavaan oikeusapuun kohdennetaan lisämäärärahoja 0,8 miljoonaa euroa tänä vuonna.

MAAILMANLAAJUINEN TERVEYSUHKA

Maailmanlaajuiseksi terveysuhaksi määritelty, viralliselta nimitykseltään SARS-CoV-2 (vaikea akuutti hengitysoireyhtymä, koronavirus 2) viruksen suhteen on tilanne huomattavasti vakavampi, kuin Suomen hallituspoliitikot, virkamiehet ja valtalehdistö antavat kuvan. Maailmalla lyhennettä SARS-CoV-2 käyttää mm. Euroopan tautikeskus ECDC, USA:n tartuntutautivirasto CDC ja tunnetuista lääketieteen lehdistä Lancet ja New England Journal of Medicine, mutta ei Suomen THL. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että THL:n syynä on nimenomaan se, etteivät nimitykset koronavirus tai uusi koronavirus nimet ole mediassa kovin yleisiä ja em. nimien käyttäminen rajaa huomattavasti hakutuloksia asiassa. On täysin vastuutonta vähätellä virusta, sen laajuutta, leviämisen nopeutta, leviämistapoja sekä sitä, että viruksesta toipuneet ovat sairastuneet siihen osittain vielä uudestaan.

Italiassa Uuden Suomen uutisen mukaan viranomaiset riitelevät julkisuudessa koronaviruksen kanssa tehdyistä virheistä ja miksei ns. ”supertartuttajaa” otettu sairaalahoitoon jo aiemmin, vaikka hän pyrki sairaalaan 3 eri kertaa virukseen viittaavien oireiden vuoksi. Italian ”supertartuttaja” oli tiettävästi saanut viruksen ystävältään, joka oli palannut Kiinasta ja ”supertartuttaja” ehti sairastuttaa ainakin 13 henkilöä mukaanlukien raskaana olevan vaimonsa ja 77-vuotiaan naisen, joka kuoli virukseen. Tavalliset italialaiset pitävät rajuja eristys- ja varotoimia liioiteltuina, mutta Italian hallitus päätti jatkaa pahimpien tartunta-alueiden eristämistä ja pitää koulut suljettuina. US:n artikkelin mukaan Anconan sairaalan hygieniatoimien johtaja, professori Marcelle D´Errico puolustaa eristys- ja varotoimia ja pitää niitä aiheellisina koska 1 koronaan sairastunut tartuttaa keskimäärin jopa 30 muuta ihmistä, joiden kanssa on ollut tekemisissä 14 vuorokauden aikana.

Uutiset ja erilaiset YouTube filmit Kiinasta osoittavat tilanteen olevan täysin katastrofaalinen ja tätä tietoa ei suurelle yleisölle haluta kertoa. Viruksen leviämistavat, tosiasiallinen sairastumisprosentti, tehohoitoa vaativien määrä, eristyksiin lukitut kansalaiset ja virukseen kuolleisuusprosentit ovat maailmalla täysin muuta, mitä meille halutaan kertoa. Jokainen joka itse kykenee etsimään tietoa netistä löytää myös sen, mitä meille ei haluta kertoa ”paniikin estämisen nimissä”. Hysteeriseksi ei voi kutsua kansalaista, joka viimeistään tässä vaiheessa varautuu pahimpaan maailman tilannetta seurattuaan.

Eri medioissa on kansalaisten kannanottoja ja esille tulevaa huolestuneisuutta koskien koronavirusta ja siihen liittyviä riskejä sekä vastaavasti Suomen viranomaisten ja hallituspoliitikkojen toimia tai paremminkin toimimattomuutta ko. asiassa. Perussuomalaisten Arja Juvonen on tuonut asian esille Suomen Uutisten artikkeleissa. Arja Juvosen (ps) kirjallinen kysymys asiasta herätti ministeri Krista Kiurussa (sd) täysin päinvastaisen reaktion kuin olisi voinut kuvitella. Ministeri Kiuru ei ymmärtänyt asiaa, vaan hämmästeli kysymystä sanoen julkisuuteen, että koronavirusepidemia ei ole poliittinen kysymys. Kiuru antoi myös ymmärtää, että kysymyksen takana on vain tarve herättää paniikkia kansalaisissa (Iltalehti 31.1.).

Toinen Suomen Uutisten artikkeli samasta aiheesta tuo esille Arja Juvosen (ps) esityksen, joka meni läpi ja valiokunta tulee kuulemaan asiantuntijoita. Artikkelissa tuotiin esille, että nyt tulee kuulla konreettiset keinot ja mihin kaikkiin skenaarioihin on ennalta varauduttu. Tilanne etenee vauhdilla Italiassa ja Suomessa esitetyt ohjeet käsienpesusta ja oikealla tavalla yskimisestä vaikuttavat lähinnä vähättelyltä, kun samaan aikaan tosiasioita pyritään pimittämään kansalaisilta. Ohjeita katsoessa ei voi välttyä vaikutelmalta, että kansalaisia pidetään täydellisen uusavuttomina ja ilmeisen yksinkertaisina, kun perusasioita kuten käsien oikeanlaista pesemistä ja oikein yskimistä tuodaan esille kuin uutta tai ennennäkemätönta asiaa.

Leena Meri (ps) kysyi Suomen Uutisten artikkelissa, miksei ministeri tiedota koronaviruksesta enemmän ja toteaa, että kansalaisilla on oikeus saada mahdollisimman paljon tietoa tartuntojen määrästä sekä taudin leviämisestä ja riskeistä. Muut maat ovat tuoneet julkisuuteen kansalaistensa sairastuneiden ja menehtyneiden määrän, toimenpiteet viruksen leviämisen ehkäisemiseksi sekä karanteenien järjestämiseksi. Suomessa ei ole edes tiedossa, mihin päin Suomea evakuoidut ovat saapuneet ja onko helle järjestetty karanteeni Suomessa. Ainoa puolue, joka on ollut riittävän ajoissa aktiivisesti huolissaan Suomen kansalaisten turvallisuuden tilanteesta on perussuomalaiset, kun hallituspuolueen edustajat keskittyvät aktiivisesti ajamaan maailmanpelastaja agendaa, jonka agendan pelastettavien kohderyhmään eivät kaikesta päätellen kuulu lainkaan oman maan kansalaiset.

Koronavirus ja siihen liittyvät THL:n, poliitikkojen ja viranomaisten toimet ovat malliesimerkki, jossa suuren ihmismäärän terveyden vaarantaminen olisi tullut ennakolta estää kaikkien käytettävissä olevien keinojen ja mahdollisuuksien mukaan, kun kaikki merkit ovat ilmassa maailmanlaajuisesti. Jokainen luonnollisesti vastaa omasta elämästään, päätöksistään matkustaa ja voi ottaa katsomansa riskit kannettavakseen, mutta asiassa tulisi huomioida myös muut kanssaeläjät ja varsinkin ne tahot, joille koronavirus saattaa olla kohtalokas. Koronaviruksen nopeasta etenemisestä voi lukea eri medioista, joissa kerrotaan, miten nopeasti virus on edennyt yhden supertartuttajan tuotua viruksen Wuhanista.

Italiassa otettiin laajoja toimia käyttöön, mutta aivan liian myöhään, joka johti tartuntamäärien kasvamiseen räjähdysmäisesti vain yhden viikonlopun aikana. Samaan aikaan Suomessa Uuden Suomen artikkeli tuo esille THL:n suomalaisprofessorin kokeman yllätyksen Italian rankoista ja ”äärimmäisistä” koronatoimista, joiden kaltaisia professorin mukaan ”ei ole käytetty sitten keskiajan”. Samassa US:n artikkelissa HUS:n ylilääkärin kannanoton mukaan Italian toimet ovat hyvin poikkeuksellisia, mutta niitä voidaan pitää perusteltuinakin.

Maailman terveysjärjestö WHO antoi varoituksen ja kehoitti varautumaan COVID-19-pandemiaan, mutta Suomessa vasta 26.2.2020, kun tuli esille HUS:n alueella varmennettu tautitapaus, ilmoitti hallitus perustavansa koronaviruksen koordinaatioryhmän ja Sanna Marin (sd) ilmoitti, että varaudumme pahimpaan. Suomen hallituksen toimet osoittavat lähinnä piittaamattomuutta. Ei kai kukaan ihan oikeasti edes hallituksessa ole voinut maailman tilannetta seuratessaan ajatella niin lapsellisen sinisilmäisesti, ettei tilanne tulisi koskemaan meitä. Suomeen on päivittäin vapaasti tullut lentolasteittain matkustajia eri tautialueilta, eikä heitä ole asianmukaisesti tutkittu tai edes ohjeistettu. Vanha sanonta, turha rypistellä kun on jo housuissa kuvaa hallituksen toimia asiassa.

Ei voi välttyä vaikutelmalta, tulisiko hallituksen ja muiden vastuutahojen kuten THL:n ja STM:n toimet tutkia mahdollisten laiminlyöntien osalta. Hallituksen jäsenten kehoitukset käsien pesemisestä ovat tuoneet kansalaisten keskuuteen ikävän mielleyhtymän siitä, että hallitus tarjoaa kansalaisille samaa keinoa, miten se itse toimii ikävien asioiden suhteen eli pestään kädet ja jatketaan samaa rataa. Hallitus voisi osoittaa sitoutumista virusepidemian torjuntaan jalkautumalla kansalaisten keskuuteen jakamaan informaatiota ja tarvittavia suojavälineitä kuten kertokäyttökäsineitä, käsidesiä ja tason 3 hengityssuojaimia. Tämä voisi olla ensiaskel toimissa kohti pääministeri Sanna Marinin (sd) ilmoittamaa varaudumme pahimpaan.

Minna Helin

pääsihteeri

LÄHTEET:

YLE: https://yle.fi/uutiset/3-11232181

Express: https://www.express.co.uk/news/world/1248784/EU-news-Turkey-migration-refugee-crisis-Syria-war-latest-update

KESKISUOMALAINEN: https://www.ksml.fi/ulkomaat/Turkin-Erdoganin-mukaan-raja-on-auki-%E2%80%93-Kreikka-kertoo-est%C3%A4neens%C3%A4-4-000-siirtolaisen-saapumisen-maahan/1519691

Uusi Suomi: https://www.uusisuomi.fi/uutiset/italiassa-repesi-raju-vaanto-koronaviruksesta-ja-supertartuttajasta-asiantuntija-puolustaa-poikkeustoimia-yksi-sairastunut-tartuttaa-30-muuta/ed2221bc-187d-4edd-96ef-279748cc3f1a

Suomen Uutiset: https://www.suomenuutiset.fi/juvonen-huoli-koronavirusepidemista-ei-ole-politikointia-tai-pelolla-lietsontaa-huoli-tulisi-loytya-myos-ministeri-kiurulta/

Suomen Uutiset: https://www.suomenuutiset.fi/juvosen-esitys-lapi-koronavirusepidemia-kasittelyyn-sosiaali-ja-terveysvaliokunta-kuulee-asiantuntijoita/

Suomen Uutiset: https://www.suomenuutiset.fi/meri-miksi-ministeri-ei-tiedota-koronaviruksesta-enemman-kansalaisilla-on-oikeus-saada-mahdollisimman-paljon-tietoa-tartuntojen-maarasta-seka-taudin-leviamisesta-ja-riskeista/

Uusi Suomi: https://www.uusisuomi.fi/uutiset/suomalaisprofessori-yllattyi-italian-rankoista-ja-aarimmaisista-koronatoimista-tallaista-ei-ole-kaytetty-sitten-keskiajan/05ca3bcb-e6d2-4062-9732-7bf83437c46e