PÄÄSIHTEERIN AJATUKSIA 64

GLOBAALI KORONAKATASTROFI

Suomessa varautuminen koronapandemiaan meni aivan kuten Ruotsissa ja Norjassa eli aivan liian vähän ja aivan liian myöhään. Auktoriteettiuskovaiset, jotka Pohjoismaiden ja muun maailman tapahtumat ohittaen uskoivat viranomaisten ja hallituksen viestintään, tulivat 12.2.2020 yllätetyiksi suoraan ”housut nilkoissa” WC-paperin hamstrauksesta päätellen. Koronavirustartuntaa Suomessa vähättelevät kannanotot ovat olleet tyyliin, että koronaviruksen saamisen todennäköisyys vastaa lähinnä lottovoittoa. Suomeen on tähän mennessä tullut 241 ”lottovoittajaa” ja valitettavasti lisää on luvassa. Sen lisäksi, että koronavirus on vaarallinen ikäihmisille ja riskiryhmiin kuuluville, on jo alustavissa tutkimuksissa todettu, että viruksen sairastamisella voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia ja jopa syntyneitä sisäelinvaurioita. Parantuneilta on löydetty pysyviin keuhkovaurioihin viittaavia muutoksia ja keuhkojen kapasiteetti on vähentynyt 20-30 %.

Maailman terveysjärjestö WHO:n ja Suomen Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen eli THL:n linjat ovat vähitellen muuttuneet pakon edessä ja tarvittavia korjausliikkeitä on pyritty tekemään, mutta liian myöhään. Toimiin liittyen on vähintään syytä kyseenalaistaa sekä WHO:n globaali asema, että THL:n aivan liian merkittävä ja määräävä viranomaisasema Suomessa. THL:n puolelta tulleet ohjeet ja kannanotot ovat olleet täysin riittämättömiä. Vastuussa oleva viranomaistaho, kuten Suomessa THL ei voine olla tehokas ja luotettava, kun se katsoo asiaa pääosin vain Suomen kannalta todeten, ettei meillä vielä ole epidemiaa, eikä ainakaan pandemiaa. Jokainen valveutunut kansalainen voi seurata reaaliaikaista tietoa tartuntojen määristä maailmalla John Hopkins yliopiston luomalta verkkosivulta.

IL-TV:n esittämä THL:n tiedotustilaisuus 13.3.2020 oli järkyttävää katsottavaa. Tilaisuuden alkupuoliskolla THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta toi esille, että hänellä ei ole koronaa. Tilaisuudessa Tervahauta kuitenkin vaikutti flunssaiselta ja pyyhki hikeä, niiskutteli, niisti käyttäen samaa nenäliinaa useaan kertaan ja kosketteli käytetyllä nenäliinalla myös kasvojaan eli juuri päinvastoin kuin kansalaisia on asiassa THL:n puolelta jatkuvasti ohjeistettu. Tilaisuutta seurasi Iltalehden uutinen, jossa THL:n pääjohtaja pahoittelee niiskutteluaan ja lupasi mennä koronatesteihin ja totesi tapahtuneesta: ”Tulipa todistettua kuinka vaikea hygieniaohjeita on noudattaa”.

THL vastaa käytännössä kaikista Suomen tärkeimmistä toimintasuosituksista koronaan liittyen ja ellei edes henkilökunnan korkein taho itse sisäistä THL:n toimintasuositusten noudattamista, niin miten kansalaisten tulisi odottaa toimivan? THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta on flunssaisen oloisena töissä koko suomalaisen median edessä, joten ei ihme, että tilanne on aiheuttanut vahvaa närkästystä ja kotiin jäämisen tarve flunssaisena on laajalti kyseenalaistettu myös kansalaisten keskuudessa. THL:n tiedotustilaisuuden opetus lienee se perinteinen, älä tee kuten me teemme, vaan tee kuten me sanomme.

Äärimmäistä valmiuslakia sovelletaan poikkeusoloissa, kuten mm. vaikutuksiltaan hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti. Suomeen asetetuille toimille ei ole ollut tarvetta säätää voimaan poikkeuksellisiin toimiin mahdollistavaa valmiuslakia ja tähän mennessä tehdyt rajoitustoimet ovat perustuneet tartuntatautilakiin, jonka mukaisista toimista päättävät kunnat ja aluehallintovirastot. Puolueet ovat yksimielisiä, että valmiuslaki voidaan ottaa tarvittaessa käyttöön, mutta ennen käyttöönottoa jo voimassaolevan lainsäädännön mahdollistamat toimet tulee ottaa käyttöön. Valmiuslain käyttöönotto tulee varmuudella johtamaan selkeisiin ylilyönteihin, koska silloin viranomaisten valta on käytännössä rajaton.

Venäjä ei ole noudattanut WHO:n suosituksia etnisen profiloinnin välttämisestä ja sulki riittävän ajoissa rajansa pystyen tällä toimella rajoittamaan koronaviruksen levinneisyyttä ja välttämään koronaviruksen aiheuttamia kuolintapauksia. EU:n pidettyä rajojaan auki aivan liian pitkään, ovat koronavirukseen kuolleiden määrät olleet jatkuvassa nousussa ja tilanne on johtanut jo täyteen kaaokseen eri Euroopan maissa kuten Iltaliassa, Espanjassa, Saksassa ja Ranskassa. Iltalehden uutisen mukaan Aasiassa karsastetaan nyt länsimaalaisia – thaiministeri kutsui valkoihoisia ”likaisiksi”, suomalainen Inka käännytettiin ravintolasta. Eli se siitä WHO:n etnisen profiloinnin välttämisestä, joka ei ole voimassa, kun kyse on länsimaalaisista.

Italiassa on määrätty jopa 21 vuotta vankeutta koronaviruksen tahallisesta levittämisestä, koska kyseessä katsotaan olevan murha, jos tartunnan saanut on tietoisesti levittänyt virusta edelleen aiheuttaen kuolemantapauksen. Italiassa matkalla olleiden rikkoessa matkustuskieltoa ja valehdeltua asiasta, heille voidaan määrätä jopa 1-6 vuotta vankeutta. Uuden Suomen pääuutisen mukaan Italiassa edelleen ylenkatsotaan asetettuja rajoituksia ja määräyksiä ja ihmiset ryntäävät jopa merenrantaan ja hiihtokohteisiin liikkumisrajoituksista huolimatta. Uuden Suomen uutinen tuo esille, että Napolia ympäröivän Campanian maakunnan presidentti Vincenzo De Luca tiukensi maakunnan alueen määräyksiä sanoen; ”Liian monet ihmiset oleskelevat julkisilla paikoilla ilman mitään oikeaa syytä. Nämä ihmiset on neutralisoitava”

Kun Suomessa virallisesti voidaan jälleen kerran jälkiviisaina todeta, että toimet koronapandemian osalta ovat olleet ennakoitavissa maailman kehityksen perusteella, mutta täysin riittämättömät on aika alkaa etsiä syitä ja syyllisiä. Maailmalta tiedot tarpeesta toimia asiassa ennakkoon ja riittävän tehokkaasti ovat olleet koko ajan käytettävissä, mutta ilmeisen turhaan. Jokaisen katse kohdistuu ensimmäisenä luonnollisesti poliittisiin päättäjiin ja vastuussa oleviin virkamiehiin, joiden mahdollisia toimia tulee punnita huolimattomuuden aiheuttamina mahdollisina yleisvaaran tuottamuksina, joka määritelmä käsittää terveyden vaarantamisen tarkoittamat teot, jotka voivat olla joko huolimattomia tai tahallisia.

POSTIPALVELUIDEN TURVAAMINEN POIKKEUSOLOISSA

Suomen postilaissa on 14 § yleispalvelun tarjoaminen, jonka mukaan koko maassa on oltava pysyvästi tarjolla postipalvelujen yleispalvelu, joka on saatavilla tasapuolisin ehdoin. Posti ei edes nykyisellään täytä tämän pykälän velvoitteita, niin miten asia pyritään varmistamaan nykyisissä poikkeusoloissa. Postin palveluita on voimakkaasti keskitetty alueille, joilla on olemassaoleva ja tiivis kauppaliikkeiden keskittymä kuten taajamien kauppakeskuksiin ja joilla alueilla toimii myös julkinen liikenne. Haja-asutusalueilla sen sijaan ei ole tarvittavia palveluita tasapuolisesti saatavilla, eikä asiaa ole pyritty korjaamaan. Näitä haja-asutusalueita on myös pääkaupunkiseudulla ja jopa melko runsaasti, puhumattakaan muusta Suomesta.

Tilattujen tärkeiden lähetysten kuten verkkoapteekkien lääkkeiden, tilattujen ruokalähetysten jne. perille toimittaminen on yksi perusasia, jolla voidaan vähentää koronaviruksen leviämistä varsinkin niille, jotka itse kuuluvat riskiryhmiin, eivätkä em. syystä johtuen voi/halua asioida lainkaan kauppakeskusten ruuhkaisissa Postin toimipisteissä. Maailmalla on suljettu kauppakeskuksia ja Suomessa se tarkoittaisi sitä, ettei Posti voisi toimia enää edes välttävästi, koska asiointipisteet ovat pääasiassa juuri kauppakeskuksissa. Viimeistään nyt on aika perustaa joulukiireiden tapaan toimivia Postin lisäpalvelupisteitä kuten myös ulko-olosuhteissa toimivia, ei kosketusnäyttöisiä pakettiautomaatteja ja nimenomaan sinne, mistä muutenkin erilaiset palvelut puuttuvat.

Postilain mukaan yleispalvelun tarjoajan on sijoitettava toimipisteet siten, että yleispalvelun käyttäjät voivat asioida toimipisteessä kohtuullisen matkan päässä vakituisesta asunnostaan. Määritelmä kohtuullisesta matkasta ei voine tarkoittaa sitä, että siellä missä muutenkin on jo tarjolla kaikki kattavat pävittäistavarakaupan ja erikoisliikkeiden palvelut, niin myös Posti palvelee ja toisaalta taas siellä, missä muutenkaan ei ole palveluita saatavilla, ei myöskään Posti pyri tarjoamaan palveluitaan. Jos määritelmä kohtuullisesta matkasta tarkoittaa tätä, tulee määritelmää välittömästi muuttaa.

Nykysysteemillä ei kyseessä ole missään nimessä tasapuoliset ehdot eikä tasapuolinen palveluiden saatavuus, varsinkaan kun samaan aikaan hallitus pyrkii kaikin tavoin ja käytettävissä olevin keinoin vähentämään yksityisautoilua ja lisäämään polttoaineiden hintaa merkittävästi. Jokainen erillinen autoilu, jolla pitää lähteä erikseen hakemaan yhtä pakettia esimerkiksi ajaen kymmenien kilometrien matkan on täysin järjenvastaista, kun Posti samaan aikaan suorittaa autolla käsin saman asuinalueen perusjakelua. Jos Postin asiakas on maksanut kotiinkuljetuksesta, sen pitää myös olla kotiinkuljetus eikä niin, että Posti mielivaltaisesti ja yksipuoleisesti voi muuttaa toimitusehtoa, josta asiakas on jo tilatessaan maksanut.

Kun asiakkaalle on tulossa kotikuljetuksella maksettu paketti, näkyy paketin lähetyksen seurannassa tapahtumia, joilla ei ole mitään kiinnekohtaa todellisuuteen. Tapahtumissa saattaa näkyä totuuden vastaisesti, että asiakasta on yritetty tavoittaa sähköpostitse tai puhelimitse, vaikka tämä ei pidä paikkaansa. Se, että asiakas joutuu tekemään itse Postin edelleenohjauksen ja maksamaan uuden toimitusmaksun 11 € on täysin kohtuuton vaatimus. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että Posti pyrkii hyödyntämään koronatilannetta täysmääräisesti saadakseen toimitusmaksut asiakkailta tuplana, jotta Postin johtoporras tulee varmuudella saamaan suuret ansionsa myös tulevaisuudessa.

Postin toimipisteiden sijaintia ja kohtuullista matkaa määriteltäessä on otettava huomioon alueen pinta-ala, lähimpien palveluiden sijainti ja muut paikalliset olosuhteet sekä palvelumuotojen kehittyminen kaikille kansalaisille mahdollisimman tasapuoleisesti. Yleispalvelut tulee nimenomaan tarjota alueilla, joilla muutkin palvelut ovat todella rajallisia kuten juuri haja-asutusalueilla. Mikäli Postin asiakas on karanteenissa, katsotaanko ettei hänen tarvitse saada myöskään Postin toimittamana verkkoapteekista tilaamiaan lääkkeitä ja eri liikkeistä tilaamiaan ruokatarvikkeita?

Posti tulee velvoittaa toimimaan yleispalveluvelvoitteen mukaisesti erityisesti kriittisissä toiminnoissa kuten pandemian aikana. Postilain mukaan yleispalvelun tarjoajalla on oikeus poiketa säädetyistä keräily- ja jakelutiheydestä, jos kyseessä on vaikeakulkuisella saaristo- tai erämaa-alueella sijaitseva talous, joiden talouksien keräily ja jakelu on tehtävä vähintään kerran viikossa. Poikkeuksen piirissä saa olla koko maassa yhteensä enintään 1 000 taloutta. Kuka kontrolloi Postin poikkeuksia keräily- ja jakelutiheydestä, kun tämän määritelmän mukaisia talouksia, joihin posti jaetaan vain kerran viikossa on jopa pääkaupunkiseudulla, puhumattakaan muusta Suomesta?

Posti ilmoittaa sivuillaan näyttävästi varautumisestaan koronaviruksen leviämiseen, mutta toimet ovat täysin päinvastaisia. Kuljetusyritykset, joilla olisi velvollisuus kuljettaa postia, erilaisia ruokatilauksia, lääkkeitä yms. kansalaisille kotiin, toimivat jopa ala-arvoisesti. Postin jakaja voi päättää mielivaltaisesti, että tilaus jätetään toimittamatta tavalla, jonka asiakas on maksanut kuten ennakkoon jo maksettu kotiinkuljetus. Asiaa perustellaan sillä, että Postin työohjeisiin on tehty päätös, että jakaja saa tehdä päätöksen jättää asiakkaan postin toimittamatta maksetulla tavalla.

Kotiinkuljetukseen tilattu isokokoinen kirje voidaan jättää kuljettamatta turvallisuussyistä, vaikka kirje ei edes sisällä mitään turvallisuuteen liittyvää sisältöä. Isokokoista kirjettä ei voi myöskään noutaa pakettiautomaateista vaan se tulee noutaa Postin tiskiltä ruuhkaisen kauppakeskuksen toimipisteestä, jossa on jatkuvia jonoja ja seuraava asiakas odottaa ”tappituntumassa”. Postin maksullisessa puhelin asiakaspalvelussa pelkällä etunimellään esiintyvä asiakaspalvelija kertoo, että mikäli maksaa uuden toimitusmaksun 11 € aiemman jo maksetun kotiinkuljetuksen lisäksi, voidaan isokokoinen kirje kuitenkin toimittaa kotiosoitteeseen. Eli turvallisuusriski on siis silloin eliminoitu 11 € lisähinnan maksamisella?

Kun kyseessä on esimerkiksi matkoilta tullut ja suositusten mukaan karanteenissa kaksi viikkoa oleva henkilö tai henkilö jonka lähiomainen kuuluu riskiryhmiin, niin miten on tarkoitus huolehtia siitä, että kansalainen ja hänen omaisensa saavat tilatut ja maksetut lääkkeet, suurikokoiset kirjeet, ruokalähetykset yms? Vaikka kyseessä olisi henkilö, joka on antanut Postille asianmukaisesti valtuutuksen, ei jakaja edes ymmärrä mitä valtakirja tarkoittaa ja postilähetys saattaa jäädä em. syystä johtuen pahimmillaan jopa toimittamatta. Taas tarvitaan lähetyksen edelleenohjaus, lisämaksu 11 € jne. Joka tätä kutsuu hyväksi palveluksi voi muuttaa yhtä hyvin Pohjois-Koreaan, jossa posti todennäköisesti kulkee varmemmin perille.

VASTUU KARANTEENISSA OLEVISTA

Kiinassa sairastuneet lukittiin asuntoihinsa ja ovet hitsattiin kiinni pakenemisen estämiseksi. Poliisi valvoi kaduilla karanteenien ja ulkonaliikkumiskieltojen noudattamista. Kukaan ei huolehtinut ruoan toimituksista, lääkkeistä, lääkäripalveluista tms, vaan sairastuneet jätettiin oman onnensa nojaan kuolemaan tautiin, janoon ja nälkään. Kiinassa viranomaisten toimia on puolusteltu sillä, että tärkeintä oli pyrkiä estämään viruksen leviäminen maailmalla varsinkin, kun viruksen lähtöpisteenä pidetään Kiinan Wuhania. Kiinassa on pyritty kaikin tavoin estämään sieltä videoiden edelleen levittäminen, mutta ihmisten internet käyttäytymistä ei ole pystytty estämään ja informaatio on kaikkien siitä kiinnostuneiden luettavissa ja videot katseltavissa 24/7.

Ulkomailla on vapaaehtoiseen karanteenin sitoutuville luvattu rahallinen palkkio ja ehkä samaa tulisi kokeilla myös Suomessa myöhäisenä korjausliikkeenä, jos tämä vähentäisi karanteeniin asetettujan pitkästymistä, lisäisi jaksamista sekä karanteenissa pysymisen motivaatiota, eikä poliitikkojen ja virkakunnan pitäisi elää pelkkien uskomusten ja toiveiden varassa. Lähinnä ne, joilla on omassa lähipiirissään riskiryhmään kuuluvia perussairaita, ovat ottaneet tilanteen alusta asti tosissaan, koska heille jokainen kausi-influenssa on jo aiheuttanut vastaavaa hygieniatason ylläpitoa ja pahimpaan varautumista.

Maailmalla on jo todettu, ettei ihmisten pelkkä valistaminen riitä siihen, että edes pysyttäisiin kansalaisille määrätyssä karanteenissa ja noudatettaisiin kokoontumis- ja liikkumisrajoituksia. Kiina ja Italia asettivat äärimmäisiä toimia oman maansa kansalaisille, koska siellä tiedostettiin, ettei epidemiaa tulla muuten saamaan millään keinoilla aisoihin. Erittäin tiukkojen rajoittamistoimien tarve tulee todennäköisesti odottamaan myös koko muuta Eurooppaa sekä Yhdysvaltoja, koska Yhdysvalloissa on julistettu jo presidentti Donald Trumpin toimesta poikkeustila ja koronan vastaiseen taisteluun on varattu käytettäväksi 50 miljardia dollaria.

Suomessa tulee riittävin suojauksin ja säännöllisin puhdistuksin turvata tärkeimpien toimintojen kuten ruokahuollon, lääkehuollon, kuljetusten, liikenteen, turvallisuussektorin, poliisin, ensihoito- ja sairaankuljetuksen, pelastustoimen, ruokakauppojen ja apteekkien sekä sairaanhoidon toiminnan jatkuvuus. Kaikkien ruokakauppojen kassahenkilökunta tulee suojata riittävin keinoin ja maksupäätteiden luo tulee asettaa desinfiointiainetta, jotta jokainen voi maksupäätteen käytön jälkeen halutessaan välittömästi puhdistaa kätensä, ennen kuin se sormi menee vahingossa sinne nenään.

Postin tulee toimittaa paketit perille ja huolehtia luovutuksista ilman suoria lähikontakteja sekä lisätä pakettiautomaattien määrää haja-asutusalueille ulkotiloissa sijaitseviin automaatteihin, joissa ei ole lasipintaista kosketusnäyttöä, jota pitää käyttää paljain käsin. Eri automaateissa käytössä tulisi olla ”mekaaniset” näppäimet, joita voi käsitellä myös suojakäsineet kädessä, kuten esimerkiksi huoltoasemilla on käytössä. Kun jokainen huolehtii viruksen leviämisen suojauksesta omalta osaltaan, tulee koronan leviäminen hidastumaan, mutta tähän yhteiseen taisteluun tarvitaan kaikkien vahvaa panosta, niin poliitikkojen, virkamiesten kuin kansalaistenkin.

Sen sijaan, että jokaiseen suomalaiseen kotitalouteen tultaisiin jakamaan infoa koronapandemiasta, tulisi jokaiseen talouteen jakaa perushygienia hätäpakkaus, joka voisi sisältää mm. suuren tukkupakkauksen WC-paperia, muutaman pakkauksen terveyssiteitä, 3 litraa nestesaippuaa, vähintään 1 litra desinfiointiainetta, 200 paria nitriili kertakäyttökäsineitä, puoli tusinaa suojalaseja, tusina luokan 3 hengityssuojaimia ja iso purkki C-vitamiinia. WC-paperiin voidaan haluttaessa painattaa ”ohjeita ja valistusta” oikeasta käsien pesemisestä ja hihaan yskimisestä, sillä ko. tyyppinen valistus sopii tässä vaiheessa lähinnä siihen tarkoitukseen. Pelkkä ohjeiden toimittaminen on täysin turhaa resurssien haaskaamista enää tässä vaiheessa, kun virus on jo vapaasti päästetty leviämään Suomeen. Ne, joiden mukaan kyseessä on pelkkä kausiflunssaan verrattava harmiton ”räkätauti”, voivat ilmoittautua vapaaehtoisiksi jakelijoiksi näissä perushygienia hätäpakkausten jakelutalkoissa.

Desinfiointiaineet, kasvosuojukset, nestesaippuat ja kertakäyttökäsineet ja muut suojat eivät missään nimessä saa loppua valmistajilta, maahantuojilta, tukuista, apteekeista ja kaupoista, vaan niiden tuotanto, saanti ja saatavuus pitää ehdottomasti varmistaa. Kaikki lääkärissä käynnit ja hammaslääkärissä käynnit tulee keskittää vain ja ainoastaan välitöntä hoitoa vaativiin tapauksiin, eikä käyttää aikaa, suojavälineitä ja resursseja kiireettömiin toimenpiteisiin ja perustarkastuksiin. Tämä säästää sekä terveydenhoitohenkilökuntaa kuin myös resursseja kiireellistä ja tehohoitoa tarvitsevia potilaita varten. Miten hallitus ja viranomaiset aikovat hoitaa nämä asiat, kun toimia ei ole tähän mennessäkään pyritty tekemään oikea-aikaisesti ja määrällisesti riittävällä tavalla?

Minna Helin

pääsihteeri

LÄHTEET:

John Hopkins yliopiston luoma verkkosivu: https://gisanddata.maps.arcgis.com/apps/opsdashboard/index.html#/bda7594740fd40299423467b48e9ecf6

Iltalehti: https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/a8a8a0e5-9644-4c0a-b790-97e5d4d04507

Iltalehti: https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/88fc733a-28fe-4401-bc59-7e999189d065

Uusi Suomi: https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nyt-tuli-selitys-karulle-koronapiikille-italiassa-nama-ihmiset-on-neutralisoitava-viranomaisilla-on-myos-hyvia-uutisia/d5c0cf7a-65b4-433a-811a-aa12badf7db2